torstai 1. joulukuuta 2011

Marraskuun Sny-paketti


Postipoika on tuonut marraskuun paketin, jonka tänään pääsin postista hakemaan. ISO kiitos Salaiselle ystävälle sinne jonnekin:) Paketin sisältä paljastui suuresti himoitsemani Varpaista varteen -kirja, jossa opetellaan neulomaan pyöröpuikoilla kaksi sukkaa yhtä aikaa kärjestä aloittaen. Kirjan kaverina oli vielä marraskuun pimeyttä piristämän aurinkoisen eksoottinen sekoitus kuivattuja hedelmiä.

Joten nyt ei liene enää mitään syytä olla opettelematta tuota kahden sukan neulomista yhtäaikaa, kun eväät on kunnossa ja Sny:n aiemmista paketeista löytyy sopivia lankojakin. Kiitos kiitos, joululomalle löytyi heti mukavaa tekemistä!

10 kommenttia:

  1. Tuo kahden sukan yhtä aikaa neulominen pyöröpuikoilla kuulostaa aivan käsittämättömältä, mutta kyllä pitää uskoa, kun monesta paikasta olen kuullut tuosta ideasta. Mukavia neulomishetkiä!

    VastaaPoista
  2. Laura: No kyllä minä oon kanssa epäillyt, että miten semmonen oikein voi onnistua. En ole kirjaan vielä kerennyt tutustua, mutta kyllä siitä nyt selvä otetaan, kun on hyvät ohjeet matkassa.

    VastaaPoista
  3. Oih, tuo kirja olisi kiva saada. Kaksi sukkaa yhtäaikaa toisaalta helppoa, mutta toisaalta sitten taas ei XD

    VastaaPoista
  4. On se postipoika sinuakin ilahduttanut, kivalla paketilla .)

    VastaaPoista
  5. Ihana paketti! Tuota kirjaa minäkin himoitsen...

    VastaaPoista
  6. Tuo kirja on mielestäni hyvin tehty ja ohjeet on oikein selkeitä. Olen jo ensimmäistä opetteluparia neulonut kantapäille saakka.

    VastaaPoista
  7. Red Dragon: Kyllä oiken odotan, että pääsen ottamaan selvää tuosta tekniikasta.

    Anneli: Kyllä, paketti oli aivan ihana!

    Sirpa: Samaten minulla tuo on ollut pitkään himoitsemislistalla, mutta kun olen yrittänyt olla itse ostamatta kauheasti lisää kirjoja. Mutta nyt olen tuon onnellinen omistaja joka tapauksessa:)

    Mari: Mukava kuulla että ohjeet ovat hyvät, joten eikun kokeilemaan heti kun jouluruuhkista selvitään.

    VastaaPoista
  8. Kirjassa oli ihan hyvät ohjeet.Itte opettelin tekniikan syksyn retriitissä mutta se ei ollut mun juttu,liian paljon lankoja yhtä aikaa.Ja ku monesti katon telkkaria samalla ni se vaatii liikaa keskittymistä. :D Mut oli silti ihan kiva opetella tekniikka vaikkei sitä käytettyä tullutkaan.Kirjassa oli myös muutamia kivoja ohjeita tekniikalle.. :) Ja anteeksi se "suttu" siel ekalla sivulla. :( Mut toivottavasti kirjasta neuvoja tekniikkaan löytyy ja näin ollen pystyt opettelee.. :)

    VastaaPoista
  9. Sny: Kirja vaikuttaa kyllä oikein lupaavalta, iso kiitos vielä mieluisesta paketista:)

    VastaaPoista
  10. Oletpa tehnyt kauniita enkeleitä!

    VastaaPoista