Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kangaskaupat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kangaskaupat. Näytä kaikki tekstit
perjantai 17. huhtikuuta 2015
SuttuPitsii tunikassa
Viime viikonlopun Kädentaito-messuilta Helsingistä tarttui mukaan muutama kangaspala Indie Fabricsin osastolta. Harvinaisen nopeaan tahtiin yksi niistä muuttui tunikaksi. Ompelujumi on vaivannut pitkään enkä jostain syystä oikein ole saanut kunnolla tartuttua mihinkään ompeluksiin. Tämä Ikasyrin SuttuPitsii-kangas oli kuitenkin ihan liian herkullinen kaapintäytteeksi, joten se pääsi heti työn ja paininjalan alle. Syntyi tunika. Osasin sentään vielä:)
Halusin tunikaan vesiputouspääntien. Kaavan pohjana on SK 1/2010, vedospaidan kaava. Helman piirtelin vapaasti ja hihojakin piti hiukan soveltaa, kun kangasta tuli ostettua vain metrin pala.
Tuo kangas on kyllä aivan ihana! Samalla herkkä ja rouhea. Tyylikäs, mutta ei turhan tarkka. Kelta-oranssi versio jäi vähän kyllä kutkuttelemaan kesää varten. Nyt kun kerran on hyväksi testattu kaavakin olemassa, niin puolet koko tekemisen vaivastahan on melkein jo tehty sen seuraavan version osalta, eikö?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




