perjantai 30. syyskuuta 2011

Sinut on kutsuttu kahville!


Blogin pitäminen on hauskaa, antoisaa, riemastuttavaa, inspiroivaa ja vaikka mitä mukavia adjektiiveja vielä voisi lisätä tähän listaan. Blogimaailmassa on kaikenlaisia hyvää mieltä tuottavia asioita, kuten nämä tunnustukset. Kaunis kiitos tästä Sarille Arjen iloja -blogiin!

Blogin pitäminen ei kuitenkaan ihan automaattisesti sisällä noita yllä kuvattuja elementtejä. Nähdäkseni ainakin kaksi asiaa ovat tosi tärkeitä:
Ensimmäisenä on halu kirjoittaa jostain itselle tavalla tai toisella merkityksellisestä  asiasta. Olkoon kyseessä sitten harrastus, ajankohtaiset asiat, politiikka, työ tai mikä muu aihe tahansa, joka on niin tärkeä, että sen haluaa jakaa myös muille. Blogissa pitää siis olla sisältöä.
Toinen ja vähintään yhtä tärkeä asia on, että eihän sitä kukaan kauaa yksikseen jaksa hauskaa pitää, tarvitaan myös lukijoita. Eli teitä hyvät blogiystävät! Olette sitten vakituisia lukijoita, joista kaikista olen tosi iloinen, tai satunnaisia vierailijoita jotka aina olette erittäin tervetulleita joukkoon, annatte tarkoituksen tämän blogin kirjoittamiselle.


En oikein ole sitä tyyppiä, joka jokaisen postauksen jälkeen erikseen kiittelee kommenteista. Jokainen niistä kuitenkin lämmittää mieltäni suuresti ja olen teidän blogeissanne seikkaillessani saanut monenmonta hyvää ideaa ja päässyt ihastelemaan kauniita, huolella tehtyjä töitä. Niinpä en suomalaiskansalliseen tapaan aiokaan nyt tuhlata tähän enempää sanoja, vaan luotan tapaan, jolla on jo pitkä historia ystävien kestitsemisen ja huomioimisen tapana. Tarjoan teille kahvit:)

Nämä kahvit juodaankin sellaisesta kupista, jota tuskin keneltäkään löytyy omasta asiakaapista, mutta joka melko varmasti löytyy hyvin monen kuiva-ainekaapista. Nimittäin Pauligin kultakupista. Pääsin eilen vierailemaan vuonna 2009 käyttöön otetulla uudella Pauligin paahtimolla Helsingin Vuosaaressa ja kohtalaisesti kahvia kuluttavana suomalaisena paikka oli todella mielenkiintoinen.


Kultakupista en malta olla kertomatta muutamaa sanaa. Kuppi, joka niin televisiomainoksista kuin ainakin Juhla Mokka ja Presidentti -kahvipaketeistakin on tuttu, on siis ihan oikesti olemassa ja käytössä. Nautimme tervetulokahvit juuri noista kupeista. Kupit on kuulemma teetetty Arabialla 40 vuotta sitten Vuosaaren paahtimoa edeltäneen paahtimorakennuksen vihkiäisiin. Kuppien malli on sama kuin Arabian AX-astiaston kupeissa, joista kultakupin ohella koristeaiheeltaan tunnetuin on Myrna. Myrna-astioiden valmistus lopetettiin muutama vuosi sitten kokonaan, joten uusia kultakuppejakaan ei enää tehdä. Kyllä oli juhlallinen olo juoda iltapäiväkahvit tuosta ja maistui luonnollisesti hyvältä:)


Vierailun aikana pääsimme hyvän kahvin lisäksi tutustumaan Pauligin museoon. Museossa esiteltiin perheyrityksen vaiheita ja esillä oli teollisen historian osana nostalgisia kahvipurkkeja ja pakkauksia. Yrityksen vaiheet piirtyivät 1876 aloittaneesta siirtomaatavarakaupasta Suomen johtavaksi kahvipaahtimoksi mm. hankinta-asiakirjojen, kirjeenvaihdon, matkakertomusten, tuotteiden ja osuvien sitaattien kautta.


Pääsimme myös kurkistamaan paahto-, jauhatus- ja pakkaussaleihin. Tosin niissä ei teollisuusvakoilun nimissä tietenkään saanut kaivaa kameraa esille, joten yllä olevassa kuvassa on kahvikaupan interiööri vuosikymmeniä sitten, Toiminta paahtimossa oli pitkälle automatisoitua ja esimerkiksi paahtosalissa näkyi ihmisiä kuulemma vain siksi, että käynnissä oli yhden paahtokoneen vuosittainen huolto. Vaaleapaahtoisen kahvin paahtoaika on keskimäärin 6-8 minuuttia ja tummapaahtoisen 11-12 minuuttia. Nopeimmillaan tuoksuton raakakahvi on paahtamisen ja jauhatuksen jälkeen valmiina hyväntuoksuisena kahvina paketissa kolmessa tunnissa. Kolmella paahtokoneella paahdetaan yhteensä 46 miljoonaa kiloa kahvia vuodessa, eli saa sitä jokusen kupillisen juoda:)

Tunnusus tulkoon siis teille kaikille näin kahvin muodossa, olkaa hyvät!


torstai 29. syyskuuta 2011

Äitityyli jatkuu


Jokin aika sitten esittelin nämä paidat. Viime viikko kului tiiviisti töiden jälkeen ompelukoneen kanssa seurustellessa ja tulos tulee tässä. Tai osa projektista, lisää on edelleen luvassa. Nämä äitiyshousut matkasivat samaan osoitteeseen kuin nuo paidat jo aiemmin, eli odotusajan vaatteita oli tilauksessa.


Kaavat näihin äitiyshousuihin löytyivät Suuresta Käsityölehdestä 5-6/2010. Mallihousut oli ommeltu rennon oloisiksi pellavasta ja jotain samanlaista oli haussa myös näihin. Kankaaksi löytyi hennosti kalanruotokuvioista siniharmaata pellavaa. Jonka määrässä kuitenkin oli harmittavasti puolen metrin vajaus ja niinpä kangaskaupassa valinta mietitytti. Ohjeen mukaan kankaan menekkii oli 1,90 m, pakasta löytyi vain 1,40 m. Riskillä kangas kuitenkin napattiin matkaan ajatuksena, että taskujen ja käänteiden ym. suhteen sovelletaan sitten tarvittaessa, jos alkaa tehdä tiukkaa.


Tilaaja ei missään nimessä halunnut farkkuja, koska ne kuulemma eivät odotusaikana ole ne mukavimmat housut. Itselläni ei ole siitä kokemusta, mutta tämä malli vaikutti oikein hyvältä: mukavia farkkujen tyylisiä yksityiskohtia ja kokonaisvaikutelma rennon siisti.


Kaikki taskut ovat päälleommeltuja ja tikkaukset on tehty kahdella ompeleella. Ne eivät tosin juuri erotu kankaan kuviosta johtuen. Hiukan harmittikin, että lanka oli niin samanväristä kuin kangas. Hiukan tummemmalla langalla olisivat tikkaukset nousseet paremmin esiin ja kenties tummempi sävy olisi ryhdistänyt muutenkin kokonaisuutena hyvin vaaleita housuja. Toisaalta samanvärisen langan kanssa on turvallisempaa ommella, kun jokaikinen mahdollisesti hiukan vinoon mennyt tikki ei pistä silmään:)

Tällaisten vaatteiden kanssa täytyy kyllä toivoa, että ohjeet ovat hyvät, selkeät ja ennen kaikkea käyttötarkoituksen mukaan erittäin hyvin mietityt. Kun ei itsellä ole käytännön kokemusta siitä, minkälaiset jutut vaatteissa odotusaikana toimivat, niin ei osaa sen kuuluisan maalaisjärjen mukaan soveltaa ainakaan niin paljon, kuin näitä itse käyttänyt henkilö osaisi. Mutta eiköhän näissä aika mukavasti nappiin osuttu, tarpeeseen tulivat saman tien.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Terveisiä Tallinnasta!


Pikareissu Tallinnaan toteutui lauantaina. Oli kyllä nimensä veroinen, vajaat neljä tuntia maissa ja sitten takaisin Helsinkiin. Kummallista miten sitä täällä koti-Suomessa neljän tunnin shoppailuaika kaupungissa kuin kaupungissa tuntuu pitkältä ja kaikenlaista ehtii katselemaan, mutta tuolla tuntui olevan tuli hännän alla koko ajan eikä mihinkään mukamas ehtinyt.


 Tarttui tuliaisiksi kaikesta huolimatta ainakin muutama kerä vironvillaa:) Näin jokin aika sitten Lilan luomuksissa ihanaisen Revontuli-huivin juuri tämmöisissä ruskaväreissä ja kun törmäsin tähän vyyhtiin, se suorastaan hyppäsi hyllystä kyytiin. Toivottavasti saan tästä aikaan yhtä kauniin lopputuloksen. Ihka ensimmäinen Revontuli kun on edelleen puikoilla, tai no, oikeastaan oli, koska jouduin purkamaan ensimäisen kaavion osuuden. Ja nyt on tarkoitus saada se uuteen uljaampaan alkuun. Joten pitää tyytyä ihastelemaan näitä lankoja nyt kun valmista ei Revontuli-saralla vielä ole.


Poncho-työmaalla sen sijaan ei ole tarvinnut olla purkuhommissa. Olen tainnut noita tehdä jo sen verran monta, että tekeminen sujuu vaikka unissa. Tämä oli tilaustyönä tehty, pitsikukkalaitteen isommista kukkasista. Kukkiin meni vajaa kaksi kerää 7 veljestä Raitaa purppuran-liilan sävyissä ja musta lanka on Novitan Pirta, jota kului yhden kerän verran. Tuo Raita-langan väri on kyllä mielestäni tosi kaunis, tuota on pari kerää jemmassa omiakin projekteja varten.


Noihin kukkasiin kuluu lankaa yllättävän paljon. Tässä kukkien terälehdissä on seitsemän lankalenkkiä ja kukkia on ponchossa yhteensä 42. Kun jokaisessa kukassa on aloitus- ja päättelylanka, samaten jokaisen kukan ympäri virkattavassa kehyksessä, ovat hyvät päättelyniksit tarpeen. Noita langanpätkiä ei voi virkata mihinkään "sisään", koska kiinteitä silmukoita ei kukkapaloissa ole lainkaan. Niinpä tuo päättely onkin tämän työn pitkästyttävintä puuhaa. Muuten tätä mallia on oiken hauska tehdä. Jos joku tietää näppäriä päättelykonsteja tällaisiin tilanteisiin, niin ilolla otetaan vinkkejä vastaan:)

lauantai 24. syyskuuta 2011

Maratontyöpäivän määritelmä


Mennyt työviikko on ollut melkoista haipakkaa. Sekä leipätyön että kotihommien osalta. Sanotaan se nyt tähän heti alkuun, niin tulee blogihiljaisuus samalla seliteltyä:) Iltaisin töiden jälkeen olen ollut tiiviissä symbioosissa ompelukoneen kanssa, joten monenlaista valmistakin on kyllä tullut. Tässä näkyy pari vilausta siitä mitä on tulossa esittelyyn myöhemmin, kunhan ovat matkustaneet ensin uudelle omistajalleen tuonne länsirannikon suuntaan.

Eilinen työpäivä oli kyllä yksi niistä, joka saa ihmisen pohtimaan energian riittävyyttä ja sitä, kuinka paljon erilaisia asioita ylipäätään on mahdollista tehdä yhden vuorokauden aikana. Ja kuinka pitkiä työpäiviä. Olin työpaikalla jo seitsemältä vain huomatakseni, että netti ei toiminut. No, ei se mitään, oikeastaan aamu ennen puoli yhdeksältä alkavaa seminaaria olikin pyhitetty sunnuntain työpäivän valmisteluun ja se hoitui ilman netin apua. Puoli yhdeksästä neljään päivä hurahti strategiaseminaarissa ja sen jälkeen taas työpöydän ääreen. Tällä kertaa viimeistelemään yhden ison hankkeen loppuraportin luonnosta. Siinä vaiheessa nettikin pelitti taas ja tuotos lähti vastaanottajille vähän ennen kuutta. Siinä vaiheessa rupesin kokoamaan organisaatiostamme esittelymateriaalia tänään alkavaan ja ensi tiistaihin saakka kestävään kansainväliseen nuorisotapahtumaan.

Esittelyständin piti olla tähän aamuun klo 7.30 mennessä kunnossa, joten huristelin työpäivän - tai oikeastaan työillan päätteeksi vielä laittamaan tuon ständin valmiiksi. Vihdoin viimein sieltä kotiin lähtiessäni olin erittäin tyytyväinen kahdesta asiasta: kello oli melkein kahdeksan illalla ja kaupungilla oli autojen osalta hiljaista, ja kännykässä oli navigaattori, joka onnistuneesti opasti minut kotiin. Minulla ei siis ole omaa autoa enkä myöskään asu Helsingin keskustassa, joten autoilu siellä yli 12 tunnin työpäivän jälkeen ilman ainuttakaan kolhua voitaneen laskea papukaijamerkin arvoiseksi suoritukseksi:)


Kotona olin hiukan kahdeksan jälkeen. Ja hommat senkun jatkuivat. Näissä kuvissa vilahtavaan vaatetilaukseen oli hiukan vielä saumoja jäljellä, joten kun lopulta puolen yön aikaan pääsin peiton alle, oli puhti hiukan vähissä.. Mutta tulipahan tehtyä monenlaisia asioita ja päivä käytettyä todella tehokkasti! Ja olin tyytväinen, että sain kaikki ennalta suunnitellut asiat valmiiksi. Onneksi tuollaisia työpäiviä ei kovin usein satu kohdalle.

Tänään onkin sitten todella ihanaa lähteä päiväksi Tallinnaan. Huomisen työpäivän jutut on valmisteltu huolella, joten nyt on aika antaa ajatusten levätä ihan muiden asioiden parissa. Leppoisaa viikonloppua!

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Postipojan tuomisia


Postipoika oli kuskannut lähipostiin pohjoisesta tunnelmallisen paketin juurikin sopivasti tällaiseen sateiseen ja pimeään syyskuun iltaan. Salaisen Neuleystäväni ensimmäinen lähetys siis saapui juuri sopivasti:) Ja mitä kaikkea kivaa siellä paketissa sitten olikaan. Teemuki on kaiveltu omasta kaapista, mutta teepusseja löytyi paketillinen Sny:n paketista. Ovat esillä tässä, koska teepaketti jäi pois seuraavasta yhteiskuvasta. Puikot ja tuikkusydän ovat kuvausrekvisiittaa.


Houkuttelevan Hehkuvat vuoret -teepaketin lisäksi paketista paljastui Novitan Rose Mohair -lankaa limenvihreänä (minulla onkin tuota samaa väriä jo pari kerää, joten nyt saan tehtyä vielä isomman huivin!) sekä Tico Ticoa turkoosinsävyisenä ja luonnonvalkoisena. Valkoista lankaa tarvitaan aina vaikka mihin ja tuohon turkoosiinkin olen jo tutustunut mm. tätä tehdessäni. Hyvin oli värit siis valittu:) Taisin mainitakin jossain kohtaa, että tykkään turkoosista ja tuo limen vihreä on myös mukava piristeväri.Heijastinnauhalanka pääsee varmasti myös käyttöön mitä pikimmin.


Neulepuikkoja ja virkkuukoukkuja minulta löytyy vaikka kuinka, mutta näitä pieniä apulaisia - kerroslaskureita, silmukkamerkkejä ja puikon päihin laitettavia toppareita - ei varastoista löytynyt tähän saakka ainuttakaan! Joten kunhan noita pääsee käyttämään, niin varmaan ihmettelee, että miten sitä oikein aiemmin on selvinnyt pelkkien hakaneulojen ja tukkimiehenkirjanpidon avulla niin etteivät kaikki kerrokset ole olleet ihan sekaisin..

Näinhän tämä taitaa sitten mennä, että ensi neulotaan hartiat kipeiksi, sitten lämmitellään teemukin äärellä tunnelmallisessa kynttilänvalossa ja haukataan energiaa valkosuklaapatukoista. Eiköhän näiden parissa kulu monta iltaa rattoisasti, joten iso kiitos Salaiselle Neuleystävälle sinne jonnekin:)



sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Sunnuntaiaamun rauhaa


Kun tekee töitä arkisin ja pääasiassa siihen yleisimpään toimistotyöaikaan, niin harvemmin on sunnuntaiaamuna herätys kello 04.00. Tänään sellainen osui kuitenkin kohdalle, kiitos lentokenttäkyytiä kaipailleen ystävän.

Tällaisina aamuna pääseekin sitten  nauttia aivan erityisistä asioista. On uskomattoman hieno tunne, kun saa ajella kaikessa rauhassa ihan yksin isolla leveällä kolme- tai neljäkaistaisella tiellä. Samaisella tiellä ajaminen tiettyihin kellonaikoihin arkena voi olla hyvinkin kuluttavaa ja raivostuttavaa matelevan autojonon takia. Mutta nyt siellä ei liikkunut juuri kukaan aamulla ennen viittä. Tie oli kokonaan minun! No, olenhan siitä muutaman sepelikiven verran veronmaksajana maksanut, joten mielelläni nautin tiestä juuri tällä tavalla.

Sen lisäksi ettei tiellä liikkunut muutamaa taksia lukuunottamatta juuri ketään, vallitsi ihana pysähtynyt rauha muuallakin. Joitakin koiranulkoiluttajia lukuunottamatta ei kotipihassakaan ollut vielä liikkeellä lenkkeilijöitä tai muita kulkijoita, eikä aamun tyyntä hiljaisuutta rikkonut mikään muu kuin rannasta kuuluvat vesilintujen yksittäiset huudot.


Nautiskelin kaikessa rauhassa aamun lehden seurasta, kun satuin katsomaan ikkunasta ulos. Saman tien sinne oli lähdettävä itsekin, kamera kainaloon ja pihalle. Todella upea auringonnousu näkyi osittain jo ikkunasta, mutta vielä hienommalta se näytti kun pääsin rantaan. Sen muutaman minuutin aikana jonka kuvauspuuhissa vietin, ehtivät värit jo haalistua ja päivä valjeta.

Auringonlaskun värit tulevat ja menevät aamu toisensa jälkeen. Kauniit värit on talletettu myös tuohon yllä olevaan huopakukkaseen. Se on oma tuliaiseni itselleni taannoiselta Tallinnan reissulta. Tuo kukka lähti ikäänkuin malliksi, mukaan tarttui myös erivärisiä villoja, jotta noita voi tehdä paljon lisääv vaikka auringonnousun kaikissa väreissä:) Ne saavat kuitenkin hetken vielä odottaa, tämä päivä kuluu ompelukoneen äärellä. Leppoisaa sunnuntaita teille kaikille!

lauantai 17. syyskuuta 2011

Omenainen poncho


Tällä viikolla koukku on heilunut työmatkabussin lisäksi omenaseurassa. Valmiina on taas yksi tilaustyöpncho, lankana vanha tuttu Puro Batik. Se vaan tuntuu sopivan tähän malliin niin hyvin.



Mutta takaisin omenoihin. Ponchoja täällä on nähty vaikka kuinka, mutta omenajutut ovat jääneet vähemmälle. Harmi kyllä, tykkään niistä kovasti. Yksi syys omenahiljaisuuteen on ihan varmasti se, että omia omppupuita ei tällä hetkellä tuossa kerrostalon seinässä kasva, mutta onneksi tähän aikan vuodesta niitä on kaupat ja torit pullollaan. Niinpä suurimpaan omenanälkään löytyy helpotusta läheltä.

Törmäsin tässä taannoin ihan sattumalta Mansikkamäki-blogissa Tarte Tatin -omenaherkun ohjeeseen. Tortun kerrotaan syntyneen jonkinlaisen väärinkäsityksen seurauksena ranskalaisten Stéphanie ja Caroline Tatitin emännöimässä Hotel Tatinissa 1800-luvun lopussa. Reseptin muotoutumiseen liittyy monia tarinoita.

Olen kokeillut monenlaisia omenareseptejä ja tätäkin olen jo aiemmin katsellut sillä silmällä, että tuollaista pitää kokeilla. Aiemmissa ohjeissa on karamellisoitu voita ja sokeria pannulla ja samaisessa astiassa koko herkku on paistettu uunissa. Koska itseltäni ei löydy minkäänlaisia valurauta- tai muita astioita jotka sopisivat sekä uuniin että hellalle, on kokeiluinnostus uinunut ruususen unta. Kunnes löysin juuri tuolta Mansikkamäeltä tämän ohjeen. Siellä herkku on tehty gluteenittomana, tässä ihan tavallisten venhäjauhojen versio:

Taikina:
2 dl vehnäjauhoja
125 g voita (kylmää ja ehdottomasti voita)
1/2 dl kylmää vettä

Päälle:

2 1/2 dl sokeria
n. 1 dl vettä
1 kg hapokkaita omenia
1/2 sitruunan mehu
1 rkl vaniljasokeria
(kanelia)
(voinokareita, yhteensä ehkä noin ruokalusikallinen)

Kuori omenat ja  poista siemenkodat. Paloittele omenat reilun kokoisiksi lohkoiksi. Purista joukkoon puolen sitruunan mehu.

Tee taikina. Mittaa jauhot kulhoon ja lisää paloiteltu, kylmä voi. Nypi seos murumaiseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Jos taikina vaikuttaa liian löysältä, lisää hiukan jauhoja. Laita taikina jääkaappiin odottamaan.

Kaada paksupohjaiseen kattilaan 2 1/2 dl sokeria. Kaada päälle vettä sen verran, että sokeri juuri ja juuri peittyy. Anna liemen kiehua hiljalleen sekoittamatta, kunnes se on kauniin ruskeaa. Itse keittelin aika pienellä liekillä ja aikaa tähän kului noin 45 minuuttia. Ota kattila heti pois liedeltä ja kaada liemi välittömästi tasapohjaiseen kakkuvuokaan (ei irtopohjavuoka). Esimerkiksi pitkulainen leipävuoka toimi mainiosti. Anna hetki jäähtyä ja kääntele sitten vuokaa niin, että reunatkin saavat sokerikuorrutuksen.

Lado vuoan pohjalle omenalohkot ja ripottele välillä vaniljasokeria ja hiukkasen kanelia päälle. Veistä vielä muutama pieni nokare voita omenoiden päälle. Kypsennä omenoita 200 asteessa noin 20 min.

Kauli sillä aikaa taikina vuoan kokoiseksi kanneksi. Nosta kansi omenoiden päälle ja jatka kypsentämistä 225 asteessa vielä noin 25 min.

Ota vuoka uunista ja anna rauhoittua viitisen minuuttua ennen kumoamista.

Nautitaan lämpimänä kylmän vaniljajäätelön ja kanelin kera. Nam nam:) Tämä herkku tuli syötyä niin vauhdilla, ettei kuvaajakaan ehtinyt asemiin, joten tämän myötä makoisaa viikonloppua kaikille!


torstai 15. syyskuuta 2011

Tunnustuksen tunnustuksia


Lämmin kiitos ruusuista Eva! Muistaminen tuli Kädenjälkiä - Handmade by Eva -blogista, joten laitetaanpa tämä nyt samoin tein eteenpäin tunnustusten kera.

Ruusukimpusta nauttiminen siis edellyttää paljastamaan itsestään tiettyjä asioita ja jakamaan kimppuiloa eteenpäin viidelle blogille. Tunnustuksia tulee tässä:

Lempiruoka: Tähän olisi helpompi luetella, mistä en tykkää! Yleensä ottaen itse tehty kotiruoka, kunhan siinä ei ole sieniä eikä keitettyä kaalia, toimii hyvin. Lihapullat, makaronilaatikko, perunamuusi, keitot ja kanaruoat siis kunniaan. Harvinaisemmin lautasella nähty, mutta niin ihana herkku on loimulohi.

Lempimakeinen: Suklaa, suklaa ja suklaa:)

Lempiluettava: Tykkään historiallisista romaaneista. Niiden lukemiseen vaan on nykyään harmittavan vähän aikaa. Lieneeköhän käsityölehtien lukemisella jotain osuutta asiaan, nekin siis kuuluvat lempiluettaviin.

Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Lankakerä, puikot tai koukku ja minä löydymme usein kotoa sängyltä tai työmatkabussista. Ompelukone pysyy pöydällä, eli jos sen kanssa on yhteistyö meneillään, niin silloin istutaan edesmenneen isoäidin perintöpöydän ääressä. Tällä hetkellä käsien tuotteet syntyvät pääasiassa jollakin noista edellä mainituista tavoista. Tuunaussilmät ovat myös aina avoinna, eli kaikenlaiset materiaalien tai tavaroiden uusiokäyttöön liittyvät ideat kopataan parempaan talteen, toivottavasti jossain vaiheessa tulevaisuudessa toteutettaviksi.

Lempielokuva: Nyt tulee kaikista pahin paljastus. Titanic! Taidan olla auttamaton historikkoromantikkodramatikko kun elokuvista on puhe.

Ruusut lähtevät täältä eteenpäin seuraaviin osoitteisiin:
Lumivalkoista
Minjaanan mietteet
Lauran verstas
Ingiknits

Ellis




keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Vessapaperivaraston uudet tuulet


Pienen asunnon järjestyksenpito jatkuu. Kiitos kaikista ihanista kommenteista, joita edellinen säilytysratkaisuja käsitellyt juttu kirvoitti. Mukavaa huomata, että ideoille on käyttöä. Samalla myös lämpimästi tervetuoa kaikille uusille lukijoille:)

Tällä kertaa sisustusinnostuksen näyttämönä on wc ja pääyhteistyökumppanina edellisestä säilytysideapostauksesta tuttu Näppärät säilytystilat -niminen mainio kirja. Wc on sen verran pieni, että sinne ei saa mahtumaan minkäänlaista pyykkikoria. Ratkaisuksi löytyi tuo yllä oleva pyykkipussi. Valkoinen kangas on tavallista lakanakangasta ja siniruutuinen koristekangas varta vasten ostettu vessan sinivalkoisiin väreihin sopivaksi. Pyykkinarukuvan kirjailin varsipistoin. Koska vessassa ei ole kaappeja joihin pyykit tai pyykkipussin voisi sulloa katseilta piiloon,  niin olkoon pussukka sitten sen näköinen, että se voi reilusti olla näkyvissä. Tämä roikkuukin yleensä irrallisella s-koululla suihkuseinämässä.


Pyykkipussille tein kaveriksi kaksi putkimaista pussia. Värit ovat harmonisen sinivalkoiset, koristesydän on aplikoitu pussin kylkeen. Pussin ylä- ja alaosassa on kiristysnaru, joten säilytyspussin täyttäminen ja tyhjentäminen sujuu helposti molemmista päistä. Muotonsa puolesta nuo ovat juuri omiaan wc-paperirullien varastoimiseen, mutta toimivat minulla mainiosti myös sekalaisten tyhjien meikkipussien säilytyspaikkana. Tämmöisen säilytyskäytössä onkin varmaan vain mielikuvitus rajana. Ainakin keittiössä tämä toimisi hyvin muovipussien säilytykseen ja vaatehuoneessa esimerkiksi sukkapussina. Nämä pussit on solmittu kiinni wc-pytyn takana olevalle seinälle kiinnitettyyn lämmitys- ja kuivatusputkeen.


Vessassa ei alunperin ollut ainoatakaan kaappia. Voitte kuvitella, minkä moinen määrä naisen vessasta löytyy erilaisia tuubeja, purkkeja, rasioita ja pulloja, joten niiden kanssa meinasi välillä mennä hermot. Käsienpesualtaan alapuolella osittain oli ensin kolmesta rautalankakorista muodostuva pyörällinen korivaunu ja purkkipaljous oli tungettu siihen. Tästä tilanteesta ei onnekseni ole kuvaa:) Sitten silmiini osui eräällä kauppareissulla Ikean allaskaappi ja se oli menoa saman tien. Kaappi ei ihan ole sitä mitä haluaisin ikioman asunnon vessassa olevan, mutta vuokra-asunnon purkkikaaoksen taltuttamiseen tuo on erittäin näppärä, helppo, siisti ja edullinen pelastus. Metallikorivaunu sai lähteä ja tilalle tuli siisti ja valkoisen valoisa kaappi, joka kätkee sisäänsä yllättävän paljon erilaista sekalaista pikkutavaraa.



Punaisena - tai oikeammin sinisenä - lankana näissä kaikissa kulke yhtenäinen sinivalkoinen väritys. Se tekee pienestä tilasta selkeän ja valoisan. Sinivalkoisia värejä on myös koukulla tällä hetkellä, joten tarina jatkuu samoissa väreissä myös lähipäivinä.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Arvottu on!


Aarnilinnun historian ensimmäinen arvonta on suoritettu. Koivunlehtiä saikin kirjoitella oikein urakalla, eli arvontaan osallistuttiin yhteensä 81 arvalla. Iso kiitos ja kumarrus kaikille osallistujille! Oli antoisaa käydä kurkkimassa teidän blogeissanne ja olen todella iloinen myös monista uusista lukijoista täällä. Toivottavasti viihdytte jatkossakin:)


Mutta sitten itse asiaan. Sunnuntaiaamun leppeä syystuuli sekoitteli arpalehdet ja voittajaksi nousi Santramaikki Kurpparäätälin kutimet -blogista. Aurinkoiset onnittelut Santramaikille! Koivuntuoksuiset ja -tunnelmaiset löylyt odottavat, joten laittelepa postipojan mukana viestiä tulemaan osoitteeseen aarnilintu(@)gmail.com, niin saan paketin matkaan oikeaan osoitteeseen.

Aurinkoista ja leppoisaa sunnuntaita kaikille!



lauantai 10. syyskuuta 2011

Tunnelmia Helsingin Kädentaitomessuilta

Aurinkoinen huopalaukku. Minna Suuronen Design

Helsingin Wanhan Sataman Kädentaitomessut houkuttelivat tänään monen upean käsityöntekijän lisäksi minut paikan päälle ihastelemaan suomalaista käsityöosaamista ja nauttimaan tunnelmasta. Wanha Satama sopii paikkana erinomaisesti käsityömessuille, koska se on tunnelmallinen ja kodikas verrattuna isoihin messuhalleihin.

Messuilla oli edustettuna monia lankataloja, erilaisia vaateita niin aikuisille kuin lapsillekin, kirjonta- ja käsityötarvikkeita moneen lähtöön, helmiä ja askartelutarvikkeita, kirjoja, lehtiä, puu- ja nahkatuotteita, keramiikkaa ja kierrätystä sekä paljon paljon muuta. Poimin kameralla muutamia parhaita paloja, jotka erityisesti sykähdyttivät minua.


INTOA Designin iloiset räsymattokassit ja hauskat farkkutossut saivat hymyilemään. Kyllä tuollaisen kassin kanssa olisi mukava lähteä työpäivän jälkeen ruokaostoksille tai vaikka kauniina kesäpäivänä rannalle. Tukevassa ja reilun kokoisessa kassissa kulkisi maitolitra jos toinenkin vaivattomasti kotiin tai pyyhe rannalle.


Farkkutossut edustavat myös kekseliästä materiaalien uusiokäyttöä. Kun itsekin olen farkuista askarrellut kaikenlaista, niin nämä kiinnittivät heti huomion. Iloisenvärinen froteevuori ja farkkujen tikkaukset ja muut yksityiskohdat antoivat tossuille pirteän ilmeen. Yrityksen tuotevalikoimaan kuuluu myös muita farkuista jalostettuja tuotteita.


Kierrätysfilosofia ilmeni kauniisti myös MinDecon tuotteissa. Nämä olivat romuromantiikkaa parhaimmillaan:) Vanhat ruostuneet sakset ja muut keittiövälineet olivat tuunattuina saaneet uuden elämän, joka harmonisuudessaan sopii monenlaiseen sisustukseen. Huolellinen ja siisti käsityön jälki näiden esineiden ympärillä viimeisteli kokonaisuuden.


Messuilla tulee tarkasteltua myös itse tuottiden lisäksi niiden esillepanoa. Jokainen joskus käsitöitään myynyt tai lahjaksi vienyt on varmaan pähkäillyt enemmän tai vähemmän paketoinnin ja pakkaamisen kanssa. Tuotteen pakkaus ja esillepano vaikuttavat kuitenkin todella paljon siihen, minkälainen mielikuva tuotteesta ja sen tekijästä muodostuu. Messuilla myös tarjonta on niin valtavaa, että hieman erilaiset ratkaisut erottuvat hyvin edukseen.


T:mi Minna Udd-Kervinen valmistaa käsityönä neuletuotteita kasvivärjätystä villasta. Näppärät sukkakukkarot miellyttivät kovasti silmää, mutta erityisesti pidin tuotteien esillepanosta. Messuosaston seinää koristi kolmiulotteinen patjajousisto, johon kukkarot oli aseteltu näyttävästi. Pöydällä kukkarot miehittivät vanhan puisen perunalaatikon seinät. Sen lisäksi että esillepano oli kaunis, se sopi täydellisesti yhteen tuotteiden tunnelman kanssa ja kokonaisuus jäi erittäin positiivisena mieleen.


Todella tyylikäs ja ekologinen ratkaisu korvakorujen siistiin esillepanoon löytyi Tytti Aalto Designin pöydältä. Vai mitä sanotte näistä? Yleensä korvakorut kiinnitetään pahviin tai sujautetaan johonkin pieneen pussukkaan. Pahvista ne ennemmin tai myöhemmin yleensä irtoavat ja pussukoille kertyy helposti hintaa. Nämä kuorituista oksista sahatut kiekot, joihin korut on kiinnitetty, olivat aivan loistava ratkaisu. Lisäksi jokaiseen kiekkoon liittyy tarina, koska niillä on puina ollut erilaisia merkityksiä omistajalleen. Lisäksi korujen tekijä antoi vinkin, että puukiekosta voi askarrella kotona vielä vaikka avaimenperän itselleen, joten tämä pakkaustapa ei tuota myöskään turhaa, roskiin päätyvää materialia.


Sitten vielä sokerina - tai pitäisi varmaan sanoa että saippuana - pohjalla nämä makeat leivokset. Aah mitä ihanuuksia sekä näkö- että hajuaisitille vessan tai kylpyhuoneen piristykseksi! Herkkujen takaa löytyy The Soap Boutique ja onpa tosiaan hyvä, että nämä eivät ole syötäviä. Silmänruokaa sen sijaan riitti. Muuten olisi tullut syötyä ihan liian monta leivosta messukierroksen päätteeksi:)


Nyt mukaan tarttui maltillisesti yksi leivos sekä roppakaupalla hyvää mieltä ja tietysti muutama lankakerä:) Kädentaitomessuille ehtii tutustumaan vielä huomenna kello 10-17.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Sääret säihkyen viikonloppuun


Muistatteko tämän varren? Nyt sillä on jo kaverina toinen varsi ja vähän muitakin ulottuvuuksia. Pitsikuvioiset pitkät polvisukat ovat vihdoin valmiit. Ja kyllähän näillä kelpaa viikonlopun viettoon lähteä. Olikin niin kiva pitkästä aikaa neuloa sukkia, edellisistä taitaa olla peräti parisen vuotta aikaa.


Malli on Novitan syksy 2011 lehdestä ja lankana Novitan kampanjalanka Minna ja puikot nro 3. Väri on hauskasti monivivahteinen, ei kirjava mutta ei ihan tasainenkaan. Lankaa kului yhteensä vähän vajaa 200g eli kahdella kerällä näistä selvisi mainiosti.


Mallineule oli kyllä oikein kiva ja helppo. Joten taitaa päästä useampikin pari puikoille tätä mallia, tässä on selvästi ainesta televisionkatseluseuraksi, bussimatkaseuraksi, miksitahansaodotteluseuraksi.

Viikonloppuna onkin Helsingin Wanhassa Satamassa Kädentaitomessut, jonne ajattelin suunnistaa. Huominen päivä on vielä aikaa osallistua myös ARVONTAAN joten käykäähän osallistumassa:)

tiistai 6. syyskuuta 2011

Keittiö seinällä ja muita pienen asunnon pelastuksia


Pienen asunnon ainainen ongelma ovat liian pienet säilytystilat missä tahansa osassa asuntoa ja mille tahansa tavaroille. Täyttyvät ne kaapit ja laatikot kyllä isommassakin asunnossa, mutta pienen asunnon olemattomat säilytystilat tarjoavat todellisen haasteen. Eteiseen liittyen näistä jo jutustelinkin jokin aika sitten. Koska säilytystiloja ei ole, käy hyvin nopeasti niin, että keskeneräisiä ja akuutissa vaiheessa olevia projekteja löytyy pöydiltä, sängystä, television päältä ja yleensäkin kaikista mahdollisista paikoista, joihin niitä voi varastoida. Tämä taas johtaa yllättävän äkkiä sellaiseen tilanteeseen, että asunto muistuttaa enemmän varastoa. 

Päästäkseni eroon tästä varasto-lookista vietin viikonlopun siivoamalla varastoa. Tyypillinen kerrostalon kanaverkkovarasto, ilman vaatetankoa tai minkäänlaisia hyllyjä tai kaappeja on oikein otollinen paikka kasata laatikoita ja pussukoita päällikkäin ja lomittain ja sekaisin ja päämäärättömiksi kasoiksi, niin että lopulta ei löydä mitään eikä edes tiedä, mitä kaikkea varaston uumenissa piilee. Sitten vielä se ainut talvitakkien ripustustangon virkaa tehnyt naru päättää katketa ja pompat ovat pitkin lattioita. Kun vielä sisällä asunnossa vallitsevan kaaoksen taltuttamiseksi tarvitaan varaston viimeisimmästä takanurkasta eräs iso rottinkiarkku, ei liene muuta vaihtoehtoa kuin ottaa lusikka (tai tässä tapauksessa vasara) kauniiseen käteen ja ryhtyä siivoamaan oikein urakalla.


Kerrostaloissa on useimmiten haasteena, että kun tarvitsisi jonkun pienen laudanpätkän tai levynkulman johonkin korjaukseen, pitäisi niitä varten lähteä kauppaan. Hukkapaloja ei pyöri nurkissa, koska normaaleihin arkipuuhiin ei useimmiten kuulu puutöiden tms. tekeminen. Niinpä ei myöskään nurkissa pyöri noista kyseisistä hommista yli jääneitä materiaaleja, joita voisi hädän tullen vaan napata käyttöön.

Vaaan onneksi täällä sentään joku laittaa sisutuksia tai verantoja uusiksi ja sen seurauksena ovat olemassa  roskalavat. Varaston surkeaa tilaa pähkätessäni osui lenkillä eteeni juuri tällainen roskalava, josta pilkisteli jonkun terassin vanhoja lautoja. Toisen roska on toisen aarre, joten nappasin mukaani pari lautaa eikä aikaakaan kun ne oli vasaran ja muutaman naulan avulla viritetty varaston kattoparrujen väliin ja talvitakit hyrisivät tyytyväisenä orrella. Kun sotkun selvitys purkulautojen avulla pääsi vauhtiin, tulikin varasto siivottua oikein kunnolla.


Pienessä keittiössä keittiövälineet käyvät kovaa taistelua paikasta auringossa eli laatikoissa. Onnekseni bongasin Näppärät säilytystilat -nimisestä kirjasta kaaoksen taltutukseen tämän seinäpussikon ohjeen. Taustana on 81x66 cm kovalevynpala vanhempien varastoista (siellä niitä hätätilanteen laudanpätkiä ja levynpaloja on urbaania ympäristöä paremmin saatavilla). Sen päällä on teräviä reunoja ja kulmia pehmentämässä polyesterivanua ja pellavainen päälikangas. Koko komeus on isketty niittipyssyllä levyyn kiinni. Taustakangas on niitattu taustalevyyn kiinni myös taskujen yläosasta sisäpuolelta, jotta taskut eivät alkaisi tavaroiden painosta roikkua rumasti.


Käden ulottuvilla olevan seinän lisäksi olen valjastanut säilytyskäyttöön kahden oven yläpuolisen tilan. Vuokra-asunnossa säilytystilojen massiivinen lisääminen ei käy ihan kädenkääntessä, ellei halua ruinata lisäkaappeja vuokranantajalta (jos niille yleensä olisi tilaa jossain) tai halua tehdä seiniin isoja reikiä. Tämä hylly on tehty määrämittaan sahatusta pähkinänvärisestä liimapuulevystä sekä vain yhdellä ruuvilla kiinnitettävistä tukiraudoista, joita on 250 cm:n pituista hyllyä kannattamassa yhteensä neljä. Raudat löytyivät Bauhausin poistokorista. Ja kuten näette, langat ja käsitölehdet tuon hyllyn ovat vallanneet:)

lauantai 3. syyskuuta 2011

Mustan ponchon tunnelmaa


Tällä viikolla työmatkaseurana on kulkenut tämmöinen tummanpuhuva kaveri. Mustasta langasta tulevat yksilöt pitää koukkuilla ennen kuin aamuisin alkaa olla pimeää, koska mustan langan työstäminen hiukankin aamuhämärässä bussissa, vaikkakin valaistussa, on kyllä ihan liian vaativaa puuhaa aamusilmille:)


Tämä malli on kyllä yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon silittäminen tai pingottaminen vaikuttaa lopputuloksen ulkonäköön. Yllä oleva kuva on ennen silitysraudan käsittelyä ja hapsuja, tuo ylin valmiina.


Ponchon muoto on sellainen, ettei sitä pingottamalla taitaisi saada mihinkään kuosiin, joten olen aina nuppineuloilla laittanut tämän kohta kohdalta kiinni silityslautaan ja silittänyt kostean rievun läpi. Varsinkin kun tuosta pingottamisesta minulla ei ole edes kokemuksia. Vielä.

Mutta pianpa on:) Olen kerännyt Revontuli-rohkeutta täällä blogimaailmassa jo hyvän aikaa, kun olen tuohon kauniiseen malliin törmännyt vähän siellä ja täällä. Ja nyt olen saanut ensimmäisen omani vihdoin viimein puikoille! Eli pingotusneuvoja kysellään täällä toivon mukaan lähiaikoina:)

torstai 1. syyskuuta 2011

Äitien tyyliä


Jokin aika sitten vilautin tätä tilaustyötä. Nyt paidat ovat matkanneet uudelle omistajalleen lounaisrannikolle, joten uskaltavat esittäytyä myös näissä maisemissa.


 Ompelukone on näissä näpeissä tutuista tutuin työväline, mutta äitiysvaatteet kohteena uusi aluevaltaus. Kun hyvän ystävän työkaveri kyseli äitiysvaatteita, lähdimme yhdessä retkelle Suuren Käsityölehden äitiysvaatekaavojen ja kangaskaupan valikoimien maailmaan. Näihin paitoihin löytyi helppokaava lehdestä 2/2011 ja varsin näppärästi paidat valmistuivatkin.

En harmikseni (lue: se ei mahtuisi mihinkään) omista saumuria, joka tämmöisten ompelussa olisi aivan omiaan. Onneksi yhteistyö Berninan kanssa toimii ja koneessa on useita erilaisia overlock-ompeleita, joilla saumoista tuli siistit ja joustavat, ilman ylimääräistä kiemurtelua.


Hiukan päänvaivaa ja ylimääräisiä purkutikkejä aiheutti tuo ruskea kangas. Niin kaunista ja napakkaa, juhlavan kiiltäväpintaista kangasta kuin se onkin. Lienee jotain jumppatrikoon ja uimapukukankaan välimaastosta. Nätin näköinen, mutta minkäänlaista ompelukäyttäytymistä tällä kankaalla ei kyllä ollut. Saumat piti nuppineulata hyvin tiheään ja silti aina jompikumpi kankaan reuna lähti omille teilleen eikä meinannut millään pysyä paininjalan alla.


Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen. Masun kohdalla etukappaleen sivuille on laskostettu  runsaammin kangasta. Paidat on tässä kuvattu ilman vauvamahaa, joten toimivat varmaan sekä pienemmän että suuremman masun kanssa, kun kangas on hyvin laskeutuvaa.

Liilan paidan helman ja pääntien saumat tikkasin lopuksi kaksoisneulalla, joka tuo vaatteeseen kauniin viimestellyn leiman. Tuo ruskea kangas ei tässäkään kohtaa suostunut yhteistyöhön, mutta eipä tuo välttämättä mitään koristetikkauksia kaipaakaan.