Hengissä ollaan, vaikka viime viikkoina täällä onkin vallinnut lähes täysi hiljaisuus. Sulkakynä on viettänyt kesää ja huininut niin Pariisissa, Lontoossa, Keski-Suomessa kuin omassa puutarhassakin niin, että muste on vallan päässyt kuivahtamaan leppeässä kesäauringossa eikä tekstiä ole soljunut totuttuun tahtiin.
Vieläkin tuntuvat sanat olevan vähän hakusessa ja mieli viipyilee Pariisin kaduilla ja kujilla, Seinen rannan bukinistien kojuilla.. Vaikka olenhan minä sentään ollut töissäkin loman jälkeen jo kolme viikkoa! Joten jos nyt jotain hyvää tästä hiljaisuudesta pitäisi kaivaa, niin lohduttavaa lienee se, että loman positiiviset vaikutukset eivät häviäkään viikossa. Kuten
jotkut tutkimukset väittävät.
Mutta siispä pitemmittä puheitta, tervetuloa mukaan nojatuolimatkalle, c'est Paris!
Ensi töiksemme käväistiin ihan pienessä metsästysmajassa. Lienevät ranskalaiset majanmitat ja määritelmät vähän eri kokoluokassa kuin täällä meillä kotimaassa, jos tätä Versaillesin hulppeaa palatsia tai edes osaa siitä voi pitää metsästysmajana. Sellaisestahan koko komeus on kuulemma saanut alkunsa. Kaunis päivä oli houkutellut meidän lisäksemme paikalle muutaman muunkin..
Peilisali oli juuri niin upea kuin se kaikkien kuvien perusteella antaa ymmärtää olevansa.
Sisällä vallitseva kuumuus houkutti kurkkimaan vilvoittavaan puutarhaan. Jonne onneksi päästiinkin. Tosin alkuperäisistä 2000 suihkulähteestä enää vain noin 1700 on kuulemma jäljellä, eivätkä nekään kaikki ole toiminnassa. Mahtaisiko edes nykyisillä vedenkuljetussysteemeillä olla mahdollista pitää noin suurta määrää suihkulähteitä yhtäaikaa päällä.. Muotopuutarhassa törmäsimme niin pyramideihin kuin teekannuihinkin ja lapsuudessa kokoamani 1000 palan palapelin kuvissa olleet sokeritoppapensaat olivat myös tallella:)
Kokonaisuudessaa puutarha oli niin valtaisa, että sen perusteellisempaan kartoittamiseen olisi tarvittu useampikin vierailupäivä. Ja ehkä myös kartta ja kompassi. Joten seuraavaksi suunnattiin hiekkaisin varpain laakeista maisemistavähän korkeampaan paikkaan.
Ja valloitettiin Eiffel-tornin kolmas ja ylin kerros 281 metrin korkeudessa. Näkymät joka suuntaan olivat huikeat!
Jos oli Eiffelin korkeuksissa romanttinen olo, niin samaa sarjaa elämyksiä oli tarjolla myös maan pinnalla. Mikään matkaopas ei kai ole vielä keksinyt varustaa turistipariskuntia nimin kaiverretuilla lukoilla, mutta siitä huolimatta Pont des Arts suorastaan tulvi siltaan ja toisiin lukkoihin kiinnitettyjä kaiverrettuja lukkoja. Lieneekö tapa paikallisten vai turistien lukoista lähtöisin, paljon niitä ainakin oli. Arvatkaapa vaan kellä on tuommoinen mukana seuraavalla Pariisin-reissulla:)
Sitä kuuluisaa Pariisin romantiikkaa voi aistia myös Luxemburgin puistossa. Tänne voi melkein kuvitella myös vannetta kantavan tytön, nuoren neidin karanneita hiuksia palmikoivan lastenhoitajan ja varjoisalta sivupenkiltä iloista menoa seurailevan vanhan rouvan. Aivan kuten
Albert Edelfeltin maalauksessa.
Kaunis päivä kääntyi tunnelmalliseksi illaksi. Kiipesimme Montmartren kukkulalle Sacre coer -basilikan portaille katsomaan auringonlaskua. Jota sinne ei kuitenkaan näkynyt, portaat kun olivat itse asiassa auringonlaskua ajatellen ihan väärään suuntaan.. Vanhan taiteilijoiden ja boheemien asuinalueen tunnelmasta oli vielä jotain jäljellä nykyajankin leppeässä illassa, jossa katutaiteiijat sekä soittivat että maalasivat uteliaiden iloksi. Kukkulan juurella olikin sitten tarjolla hiukan toisenlaista viihdettä.
Olen käynyt Pariisissa kerran aikaisemmin, kuusi vuotta sitten. Tuolloin oli suuri hinku nähdä kuuluisa Moulin Rouge ja yhtä suuri oli pettymys, kun kuuluisa yökerho tuntui olevan ahdettuna naapurirakennusten väliin eikä päivänvalossa näyttänyt juuri Linnanmäen Vekkulaa kummemmalta paikalta. Toisin on asianlaita illalla, kuten tällä reissulla saatoin todeta. Valot herättävät paikan eloon niin ulkoa kuin sisältäkin. Sisäinen elo tosin jäi meiltä henkilökohtaisesti toteamatta, koska noin 100 euron kabaree-lippu ei tuntunut ihan sopivimmalta menoerältä omaan matkabudjettiin. Jonosta päätellen moni muu kyllä oli päättänyt köyhtyä rahallisesti ja rikastua elämyksellisesti tuona iltana.
Yö päättyi Louvren nurkille ja lähimmälle metroasemalle vain todetaksemme, että viimeinen metro meni jo.. Louvrea ihasteltiin vain ulkoapäin, eiköhän se Mona Lisa odota meitä seuraavaan vierailuun. Koska sellainen on takuuvarmasti tulossa:)
Reissussa oltiin miehen kanssa kaksitaan. Kolmantena pyöränä mukana roikkui uusi kamera ja yllä olevat kuvat ovatkin kameran ja miehen yhteistyön tulosta.
