lauantai 23. helmikuuta 2013

Kirpputoripäivä lämpimin jaloin - Leg warmers and I at a flea market


Törmäsin Anniksen blogissa ihaniin Nietos-säärystimiin. Mielestäni tämä törmäys tapahtui ihan vastikään, joten ajan viime vuoden lokakuun alusta on pitänyt kiitää jokseenkin valoa nopeammin näköjään. Tässä nyt kuitenkin vihdoin ovat omat Nietokseni, pihalla olevien lisäksi.


Lanka näissä on paljon ohuempi kuin ohjeessa, Drops Delight. Puikot olivat kolmoset ja silmukoita M-koon mukaan. Tuo lanka ihanine väriliukuineen ja varsinkin tämä kyseinen väri ovat ihan lemppareitani. Siksi tuo lanka tähän valikoituikin, koska noita keriä pyörii nurkissa jokunen:) Samasta väristä on aiemmin syntynyt mm. Revontulihuivi ja näitä on jo käytetty kimpassa..


Näillä ollaan oltu jo töissä ja harrastuksissa ja siellä ja täällä muuallakin, eivät ole meinanneet ollenkaan keretä kuvattaviksi. Siispä varsin lämpöiset, nätit ja näihin keleihin sopivat.


Varsinkin tänään näistä olisi ollut iloa. Ja olikin, kunhan pääsin kotiin päivän reissusta, jossa välillä oli aavistuksen viileitä hetkiä. Otin nimittäin ensimmäisen askeleen kirpputorimyyjänä täällä pääkaupunkiseudulla. Siskon kanssa oltiin varattu pöytä Jäähallin kirppikselle, tarkoituksena hankkia uusi koti monille muutossa ja muissa elämän muutoksissa tarpeettomiksi jääneille tavaroille. Jostain syystä en ollut tuonne eksinyt koskaan asiakkaana, mutta paikka valikoitui paikaksi ahkeran googlailun perusteella. Mukava yllätys odotti heti mennessä, kun auton sai parkkiin aivan hallin ovien viereen. Ja vielä ilmaiseksi!


Sisällä pöytä oli sen verran suuri, että kahden ihmisen romppeet leviteltiin siihen vaivatta. Auto, jolla tavaroita paikan päälle kuskattiin, ei sen sijaan ollut suuren suuri. Joten onneksi emme törmänneet poliisiin, kun pieneen Polo-poloiseen oli ahdettu kolme ihmistä, yksi imuri, yksi mikroaaltouuni, kasa puusälekaihtimia, kahvinkeitin, vedenkeitin, espressokeitin, pari lamppua, kasoittain kenkiä ja laatikkokaupalla vaatteita ja keittiötavaroita:)


Kotiin päin tultaessa mahduttiin onneksi istumaan itse kukin ilman, että kukaan puristui ratin ja penkin tai penkin, katon ja jonkin laatikon muodostaman pyhän kolminaisuuden väliin. Kokemus oli kaikenkaikkiaan varsin kiva, kiitos vielä siskolle myyntiseurasta.  Ja koska ihmiselle kaikista yrityksistä huolimatta tuntuu aina kertyvän kaikenlaista ylimääräistä hutiostosten, lahjomisen, alennusmyyntien ym. johdosta, niin onneksi on kirppareita. Tapaamme siis varmasti jatkossakin:)

**********

Today I was my first time at the flea market in Helsinki Ice Hall. I mean as a seller. It's a traditional flea market with people selling their stuff.  You can find many kind of things from vintage Arabia table ware to Angry Birds  balloons.. However, for some reason I haven't been there as a customer either.

The place was Ice Hall and there was a little bit cold time to time. Even if the flea market area was not above the actual icerink of the hall. These leg warmers of Drops Delight were really nice to wear. I really like the yarn and the colour and have earlier made my first Revontuli-scarf of the same yarn.

The pattern is called Nietos (snow drift in English, the pattern is available only in Finnish). Me and my sister had one table together and we sold quite a lot of things. The experience of this flea market was a pleasant one and because there always will be some things you don't need or use, I'm sure I'll be there as a seller also in the future:)

lauantai 16. helmikuuta 2013

Vähän erilainen työpäivä - A little bit different day at the work


Torstain työpäivä sujui hiukan erilaisissa merkeissä kuin yleensä. Vai mitä sanotte tästä? Siinä sitä lueskellaan muina ruumiina Metro-lehteä Itiksen Bulevardilla:)

Lisää näitä pääsee näkemään tänään: Body Worlds - The Story of the Heart.

**********

My workday on Thursday, Valentine's day, was not an ordinary one. Or what do you say about those bodies sitting in the shopping center Itis in Helsinki and reading magazines? The purpose of this escapade was to promote this one: Body Worlds - The Story of the Heart. The exhibition opens today.

torstai 14. helmikuuta 2013

torstai 7. helmikuuta 2013

Jaettu hyvä mieli on vielä parempi mieli


Nappasin ennen joulua kiinni Elliksen ilmoille lähettämästä Hyvän mielen haasteesta. Tarkoituksena oli tavalla tai toisella, itse tekemällä jakaa hyvää mieltä eteenpäin kolmelle ensimmäiseksi mukaan ilmoittautuneelle. Nyt ovat hyvät hyvät mielet ehtineet perille, joten laitetanpa ne jakoon täälläkin. Joten, purkkapusseja, olkaa hyvät!


Minun on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla monessa blogissa näytillä olleita, tyhjistä makeis- ym. pusseista tehtyjä pussukoita. Ihan ensimmäisen kerran muistan ihmetelleeni tällä tyylillä tehtyinä Makee Designin karkkipaperipussukoita. Niinpä nyt erinäisiä karkkipapereita keräilleenä pääsin testaamaan, kuinka noiden teko käytännössä sujuu. Väritön, ommeltava muovi löytyi Eurokankaasta ja ompelu sujui pienen alkuhapuilun jälkeen yllättävän näppärästi. Hyvää mieltä lähtivät levittämään nämä purkkapussit, jotka matkasivat Lauralle Rovaniemelle, Minnalle Turkuun sekä Minatralle Tampereelle.


Viikko on taas ollut edellisen kaltaista viipottamista työpaikan ja sängyn välillä. Pieniä poikkeuksia edes tiski- tai pyykkikoneelle ei ole oikein ehtinyt kunnolla tekemään, joten nyt ovat molemmat masiinat pyörimässä ja kodinhoidolliset toimenpiteet muutenkin käynnissä. Kiireen keskellä voikin rauhoittua vaikka näiden viileän raikkaiden pussukoiden ääressä:)