keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Lunta on nyt korviin asti!


Eilen kaipailin lunta, tänään sitä on täällä korviin asti:) Sellaista kimaltelevaa herkän valkoista ja hiukan pitsistä. Nämä tähdet kelpaa laittaa korviin ja kaulalle keikkumaan ja lumen välkettä tuomaan vaikka uudenvuoden kekkereihin.


Malli on sovellettu joskus jossakin blogissa näkemistäni virkatuista korvakoruista. Minulla on pitemmän aikaa ollut jo haaveena virkattujen lumitähtikorvakorujen teko, ja tässä tulee nyt ensimmäinen pari uunista ulos. Lankana näissä on käytetty ihan tavallista numero 8 valkoista helmilankaa ja koukku oli 1.25. Tähdet on kovetettu vesi-liimaseoksella. Tein näistä aika kovat, etteivät taivaalta toivottavasti jossain vaiheessa leijailevat, ehkä vähän märemmässäkin muodossa olevat serkut näitä heti kastele, joten seoksessa on kutakuinkin yksi osa liimaa ja kolme osaa vettä. Märkien tähtien päälle on ripoteltu hiukan hopeista hilettä ja varmuuden vuoksi suihkuttelin niihin vielä hiuslakkaa, etteivät hileet rapise heti ensimmäisen mekon olkapäille.


Kaulakorun koristeena on muutama helmi ja riipus on pujotettu vahattuun puuvillanyöriin. Korvakorujen ja kaulakorun tähdet on kovetettu eri kerroilla ja näin vierekkäin katottuna näistä näkee, että nuppineulapingotus on tullut tehtyä hiukan eri tavalla. Vaikka kaikki tähdet on virkattu ihan samalla mallilla, silmukkamäärällä, langalla ja koukulla.


Korut lähtivät lahjaksi ja pakkasin ne kohokuvioisesta, kirpputorilta löytyneestä tapetista taiteltuun rasiaan. Näitä rasioita olen tehnyt ennenkin ja ovat osoittautuneet joulupukin pajassa todella käteviksi, video-ohje löytyy täältä. Rasian sisällä on sinisellä paperilla päällystetty, sopivasti taiteltu pahvi, johon tein reiät korvakoruja varten. Kantta koristaa hopeanhohtoisesta piippurassista käännelty tähti.


9 kommenttia:

  1. Ihana kokonaisuus nuo korut ja rasia tähtineen :)
    Mukavaa joulukuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Hienot! Kiva kun lumitähdet ovat kuusisakaraisia, kuten luonnossakin. :)

    VastaaPoista
  3. Kivat. Eipä olisi oikeasta lumesta niin väliäkään, ainakaan metritolkulla :).

    VastaaPoista
  4. Ihanat! Ja rasiakin niin kaunis!

    VastaaPoista
  5. Kauniit lumihiutaleet, samoin kuin edellisen postauksen lumitähdet.

    VastaaPoista
  6. Oih ja voih!Siis aivan ihanat korut oot taas tehnyt.Ei voi ku kateellisena katsoa...Itte värkkään vaan nuit pirun sukkia.. :D

    VastaaPoista
  7. Kaikille yhteisesti: Kiitos kaunis:) Näiden myötä toivottelen teille kaikille mukavia vuoden viimeisiä päiviä ja aivan upeata alkua ensi vuodelle! Näyn kurkkimassa blogeissanne taas ensi vuoden puolella, kunhan selviän huvitus- ja koulutusreissusta etelänaapurin puolelta. Onnea uudelle vuodelle ja toivottavasti lumitähtiä näkyy sen aikana taivaalta jossain kohtaa!

    VastaaPoista