tiistai 30. elokuuta 2011

Maailman suurin – ja pienin


Tervessii Turuust! Kyllä oli mukava viikonloppuna käydä kuuntelemassa vanhan kotikaupungin tuttua (ja toisaalta niin kamalan kuuloista!) murretta ja samalla ihastella maailman suurimpia purjelaivoja. The Culture Tall Ships Regatta oli houkutellut Tall Ships Race -kilpailun jatkoksi upeita isoja purjelaivoja Aurajokeen Turun kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi. Ja kun elokuun lopun lauantain lämpötila huiteli yölläkin 20 asteessa eikä sadepilvistä ollut tietoakaan, niin jokiranta esitteli aivan parhaita puoliaan.


Aurajoen itärannalla pääsi tutustumaan maailman suurimpaan purjelaivaan, venäläiseen 122-metriseen Sedoviin. Laiva oli kunnioitettavan kokoinen jo pituutensa puolesta, mutta yksityiskohdissa koko vielä korostui. Köydet esimerkiksi olivat samanpaksuiset kuin tämän kirjoittajan käsivarsi!


 Purjelaivojen lisäksi Aurajokiranta tarjosi muunkinlaisia houkutuksia. Paikalla oli paljon myyntikojuja, joista ilahduttavan monissa oli paikallisia ja kauempaakin tulleita käsityöyrittäjiä. Ihastuin erityisesti tähän, lasitaiteilija Riikka Forsmanin Korona-malliston riipukseen. Se lähtikin mukaan ja on kulkenut kaulalla maanantaista asti.


Materialististen tuliaisten lisäksi käsityökojut tarjosivat runsaasti ideoita ja ihailtavaa. Yhdestä kojusta nappasin idean isoäidinneliöiden hyödyntämisestä korvakoruissa. Tässä siis ehkä ellei nyt ihan maailman pienimmät niin ainakin pienimmät näkemäni yksilöt.


Innostuin tekemään useampia korvakorupareja hiukan eri kokoisina ja erityyppisistä langoista. Kaikissa koruissa materiaalina on numeron 8 helmilanka ja työvälineenä numeron 1,25 koukku. Kyllä tuntui pieneltä näprämiseltä villalankojen kanssa touhuamisen vastapainoksi.


 Tämä oli itse asiassa ensimmäinen omakohtainen tuttavuus isoäidinneliöiden kanssa. Pitää aloittaa pienestä, niin ehkä ne neliöt tästä vielä jossain vaiheessa suurenevat. Tai sitten on hetken päästä kaiken väristen vaatteiden kanssa sävy sävyyn sopivat korvakorut:)

9 kommenttia:

  1. No johan on jännää !!
    Meilläkin näköjään nuo ajatkset ja varsinkin teot ovat samalla aaltopituudella :))
    Ihanan näköisiä nuo korvikset, ei muutes olis minulle tullut mieleenkään !!

    Mukavaa päivää sinulle !

    VastaaPoista
  2. Nättejä korviksia oot tehnyt.Ja aika hurjalta kuulostaa toi suurin purjelaiva.Saa olla monta tyyppiä purjeita nostamassa. :)

    VastaaPoista
  3. Ihania noi korvikset. Melkein ihan pakkopakko tehdä itellekin! :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin tykkään noista korviksista. Ehkä siinä olisi se pienenpieni käsityö, josta saisin taas virkkuuinnostukseni käyntiin. Kiitos idean esille tuomisesta :)

    VastaaPoista
  5. Hei taas !

    En pääse millään tuohon ylimmäiseen postatukseesi kommentoimaan. Ei vaan avaa kommentti luukkua.
    Yrtin jo illalla.
    Joten laitan tähän, että oletpa ommellut kauniin mallisia paitoja !

    Mukavaa syyskuun alkua Sinulle :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos ja kumarrus kaikille yhteisesti:) Isoäidit korviksissa jäi kyllä en verran kutkuttamaan mieleen, että idean seuraava jalostusaste vaan odottaa koukulle pääsyä. Ja nuo tosiaan valmistuu nopeasti, joten eikun kokeilemaan vaan kaikki jotka noista innostuivat.

    Sny: Kiva oli löytää taas postisi täältä ja tosiaan, aika paljon komeita meripoikia tarvitaan, että tuo alus saadaan liikkeelle. Ja mikäs sen mukavampaa katseltavaa:)

    Anneli: Bloggerissa taisi eilen olla joku häikkä kun en itsekään saanut tuota äitiysvaatetekstin kommenttilaatikkoa auki. Mutta nyt toimii taas, joten saapi kommentoida.

    VastaaPoista
  7. Hoo, ompas ihania korviksia. Pitäisiköhän itsekin kokeilla. Mukava blogi muutoinkin!! terkuin Viuhti, jolla ei toimi kommentointi jostain syystä kunnolla.. http://viuhti85.vuodatus.net

    VastaaPoista
  8. Itsekin olen kokeillut virkata noit isoäidinneliöitä, mut ei tuu vaan niin kivannäkösiä kun muiden tekemät =P Minkä kokoisia noista sun tekemistä on tullu ja tärkkäätkö niitä mitenkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tärkännyt nuo vesi-liimaseoksella: 1 osa Erikeeper-liimaa ja 4 osaa vettä. Kastellaan tilkut läpikotaisin ja pingotetaan nuppineuloilla leivinpaperin päälle esimerkiksi silityslaudan päälle neliöiksi ja annetaan kuivua. Nuo on virkattu numeron 8 helmilangasta ja niiden koko on suunnilleen 3x3x cm.

      Poista