maanantai 7. tammikuuta 2013

Esiliina pikkuleipurille - Apron for a little baker


Joulu on kuusineen ja koristeineen häädetty odottamaan ensi vuotta, mutta palataan siihen täällä vielä pienen leipurin muodossa. Sellainen nimittäin kotiutui kummitytön kotiin, kun joulupaketista paljastuivat esiliina, pannulaput, kaulin, pieni kakkuvuoka ja piparimuotteja keittiötouhuja varten.


Tampereen Kädentaitomessuilta mukaan tarttui muffinssikangasta, josta tämä jo silloin ajatuksissa pyörinyt essu oli tarkoitus tehdä. Lähemmän tarkastelun ja ankaran mittailun tuloksena kangasta oli kuitenkin liian vähän ja se oli tarkoitukseen omasta mielestäni liian pliisun väristäkin. Joten kun joulupakettien viimeinen lähetyspäivä alkoi lähestyä ja Eurokangas-pyörähdyksellä silmiin sattui tämä pirteän turkoosi kangas, ei tarvinnut kovin kauaa harkita lähteekö se mukaan vai ei. Metrin verran kangasta kotiutui ja siitä sain juuri sopivasti röyhelöessun pian 5-vuotiaalle kummitytölle. Kaava on omasta päästä. Kaveriksi tein patalaput, ihan oikeat sellaiset. Näillä uskaltaa tarttua kuumemmastakin padasta kiinni. Tosin voi olla, että muista syistä kannattaa vielä muutama vuosi odotella, ennen kuin kovin kuumiin ja painaviin käy käsiksi..


Paketti saapui postissa ja odotti kuulemma kaapin päällä siihen saakka, kunnes joulukuusi oli saatu tupaan. Paketin avaamisen jälkeen lieneekin äidillä ollut haastetta pitää pikkuleipuri pois jauhopusseilta, joten hyvä että essu pääsi heti tositoimiin:)


 Tästähän tulee itsellekin ihan leivontaolo, vaikka päinvastoin pitäisi uuden vuoden ja terveellisemmän elämän alkajaisiksi (taas kerran) olla leipomatta mitään hyviä houkutuksia pakastimeen. Ehkä nyt kumminkin kattelen vaan herkullista kangasta kuin syön noita herkkuja oikeassa muodossa. Pirteää viikon alkua!

**********

Apron and potholders for a little baker. I made these for my goddaughter, who is almost five years old. Her mother said that she wanted to start baking right a way after opening the Christmas present:)

14 kommenttia:

  1. Hienot! Nuo nähdessä tekee melkein mieli leipoa (erittäin harvinaista minulla).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän kyllä tekee. Ja tuollaisia muffinsseja olisi kiva myös syödä:)

      Poista
  2. Voi miten kaunis kangas ja onnistunut malli:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tuo kangas on kyllä todella pirteä. Ihan alunperin innostuin aiheesta kun näin Finlaysonin vaaleanvihreää muffinssikangasta joskus viime kesänä. Mutta kun en heti sitä napannut silloin mukaani, niin nytpä sitä ei enää saanutkaan. Onneksi muutkin ovat innostuneet painamaan kankaisiinsa muffinsseja, niin essu toteutui jotakuinkin sellaisena joksi sen alunperin olin mielessäni ajatellut.

      Poista
  3. Oi että on soma essu pikkuiselle leipurille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienille tytöille on niin helppo tehdä kaikkea nättiä:)

      Poista
  4. Onpas nätti ja tosi hieno kangas :)

    VastaaPoista
  5. Oi kuinka herkullisen näköinen essu. Kyllä tuo päälle kehtaa leivoskella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaapa hyvinkin. Sainkin tytön mummolta jo kuvan pienestä pullaleipurista, missä essu on käytössä.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Minulla on sekä kummipoika että -tyttö, molemmat saavat tasaiseen tahtiin nauttia näistä itse tehdyistä lahjoista:)

      Poista
  7. Ihana essu! Meillä on tuota samaa kangasta odottamassa (eri väreissä), kun tytäären piti ommella siitä sisustustyynyjä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangas on kyllä tosi pirteä. Ja essu kuulemma ollut kovassa käytössäkin jo:)

      Poista