Unelmakotia etsimässä

Minkälainen on unelma-asunto? Näiden lakkien omistajat ovat pohtineet sitä paljonkin viime aikoina.  Kun katselee erilaisia asuntoja ja vertaa hintoja ja sitä kuinka paljon oman kukkaron pohjalla on, tulee väkisinkin mieleen, että voiko unelma-asuntoa olla edes olemassa muualla kuin unelmissa?

Asuntoasia on ollut pöydällä tässä kevään kuluessa ahkerasti. Kevätaurinko paljastaa villakoirat ja talven laikuttamat ikkunalasit. Se myös saa vaihtamaan verhot paksumpiin ja tummemman värisiin, joiden läpi aamuaurinko ei porota makuuhuoneeseen ja se saa muistamaan sen, miltä tuntuu viettää aikaa lomahelteillä parvekkeettomassa yksiössä. Vähempikin luulisi siis riittävän siihen, että asuntokärpänen puraisee aina kesäisin monia. Tartunta on saavuttanut nämäkin neliöt. Niinpä nettiaikaa on kulunut ihan kiitettävästi silmukoiden sijaan varainsiirtoverojen, lainavakuuksien ja keskihintojen laskemiseen. Ja siihen menee kuulkaa humanistin laskupäällä ja asuntokauppakokemattomuudella yllättävän paljon aikaa, joten puikot eivät ole täällä kovin ahkerasti kilisseet tai ompelukone surissut. Sen sijaan on löytynyt kasapäin ideoita siitä, mitä siellä omassa unelma-asunnossa voisi olla. Sillä edellytyksellä, että pankki olisi samaa mieltä:)

Tämä keittiö henkii valoa, rauhaa ja kiireettömyyttä.
Kuva on vuoden 2008 asuntomessuilta.

Sunnuntai-Hesari tarjoaa sivukaupalla postimerkin kokoisia asuntoilmoituksia joita - tunnustettakoon - ainakaan minä en jaksa kahlata läpi. Netissä sen sijaan ei tarvitse tihrustella vain yhtä pientä kuvaa, vaan koko komeus läväytetään silmille useamman otoksen voimiin. Kuvat kun asuntoasiassa voivat kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Tai sitten toisaalta eivät kerro juuri mitään. Vastaan on tullut sellaisia vasten aurinkoa kuvattuja heiluvia pokkarikameraotoksia, että sitä väkisinkin alkaa epäillä, ettei kiinteistönvälittäjän koulutuksen aikana kameraa ja sen käyttöä esitellä ollenkaan.

Sen verran ollaan kuvia katteltu, että niiden perusteella - tai niistä huolimatta - ollaan käyty useissa näytöissä. Siitä seuraa yleensä joko ihastumisia tai pettymyksiä. Ja sitten on niitä jotka jäävät kaivelemaan mieltä vielä yhden yön nukkumisenkin jälkeen, niitä jotka laittavat isomman koneiston pään sisällä liikkeelle. Olisikohan tuohon varaa? Mitäköhän remontti maksaisi? Mistä tiedän mitä seinien ja lattioiden sisällä piilee, tuleeko sieltä vastaan ikäviä yllätyksiä? Tulisiko tästä hyvä koti?

Vuosien varrella mm. asuntomessuilta on jäänyt mieleen joitain kivoja juttuja. Vähän niin kuin sillä ajatuksella, että sitten kun minulla on se oma asunto, niin siellä voisi olla jotain tämän tapaista.

Kuva on vuoden 2008 asuntomessuilta.

Hyvässä asunnossa on sekä fyysistä että henkistä tilaa itsensä toteuttamiseen. Se on käytännöllinen ja kodikas ja mielellään se ei ole ihan talopakettitehtaan liukuhihnalta tullut tusinatuote, vaan siinä on joku juttu. Jotain erilaista, omaperäistä, kekseliästä. Se voi olla joku tosi pienikin juttu. Yksi esimerkki johon juuri eilen törmäsin, oli talo, joka ulkoapäin näyttää hyvinkin perinteiseltä, mutta on sisältä jotain ihan muuta kuin mummonmökkiajatuksiin johdattava ulkokuori antaa ymmärtää. Sieltä voisi löytyä arkea helpottavia ratkaisuja kuten vaikka tämä saunajakkaran sisälle tehty polttopuuvarasto.

Kuva on vuoden 2008 asuntomessuilta.

Kodikkaassa asunnossa näkyy käsityön osaaminen ja arvostus jollakin tavalla tuomassa pehmeyttä ja kodikkuutta. Tämä huopapaitoja kuivattava pyykkinaru saa väkisinkin hymyn huulille:)

Vanhasta harmantuneesta puusta tehdyt ikkunankarmit
sisäikkunassa. Kuva on vuoden 2008 asuntomessuilta.

Siellä on kekseliäitä yksityiskohtia ja mielellään yhdistelty uuteen jotain vanhaa ja perinteistä. Maitolasinen Kivi-tuikku edustaa modernia muotoilua, joka yhdistyy tässä erittäin kauniisti harmaantuneeseen ja elämää nähneeseen puuhun.

Mistä se kodikkuus sitten oikein syntyy? Varmaan osittain kaikista noista yllämainituista asioista ja vielä tukusta sellaisia, joita en osaa tähän suoraan edes nimetä. Yleensä kun johonkin tilaan menee, niin sen tuntee ja huomaa, jos olo tuntuu kodikkaalta. Olen käynyt lukuisissa sellaisissa asunnoissa, jotka ovat siistejä ja tyylikkäitä, mutta joissa en itse tuntisi oloani kodikkaaksi. Jotka eivät tunnu omalta kodilta. Tässä kuvassa sen sijaan yhdistyvät monet asiat, jotka tekevät keittiöstä kutsuvan ja lämpimän. Vaaleat värit, riittävä säilytystila, puun elävä pinta, raikkaat tekstiilit ja iso pöytä, jonka ympärillä viihtyy suurempikin joukko ystäviä tai sukulaisia. Kukakohan tämän onnellinen omistaja tänään lienee? Kuva on vuoden 2009 asuntomessuilta talosta numero 30 ja jotain.

Unelma-asunnon paikallistamiseksi rehottaa varsinkin netin keskustelupalstoilla neuvo jos toinenkin. Toisaalta, mahtaako nykymaailmassa sellaista asiaa ollakaan, johon ei keskustelupalsta tarjoa sitä "viimeisintä totuutta"? Unelma-asunnon tai edes postentiaalisen kandidaatin tunnistamiseksi törmäsin jossain sellaiseen neuvoon, että kirjoita luottokortin kokoiselle lapulle kymmenen tärkeintä asiaa, jotka haluat tulevasta asunnostasi löytyvän. Nappaa lappu mukaan aina näytöille ja jos voit ruksia toteutuneeksi ominaisuuksista viisi tai enemmän, kannattaa jo harkita tarjouksen jättämistä. Tämä ohje kuvastanee sitä, että sitä unelma-asntoa, jossa olisi kaikki toivotut mahdollist ja mahdottomat ominaisuudet samassa paketissa, tuskin on olemassa, joten kompromisseihin pitää varautua ja luopumisen tuskaa kärsiä.

Ja kyllä sitä on kärsittykin. Kun käy niin, että joutuu järkevän ajattelutyön päätteeksi luopumaan tarjouksen teosta kokonaan syystä tai toisesta vaikka onkin jo mielessään sisustanut asunnon moneen kertaan, niin se kyllä kirpaisee aika tavalla. Ensin kun yleensä tulee ihastus, sitten pakonomainen tarve selvittää kaikki hankalasti arvioitavat asiat kuten remontointikulut ja jossain välissä on hyvä käydä pankissakin vinkkaamassa, että mihin ne pyydetyt lainarahat konkreettisesti menisivät. Jos kaiken tämän jälkeen vielä on sellainen olo, että tarjouksen teko tuntuu liian suurelta riskiltä ja pelissä on liikaa tuntemattomia palasia, on seurauksena aika tyhjä olo. Ihan niin kuin sitä joutuisi kodittomaksi, vaikkei vanhaa kukaan ole myynyt eikä uutta varsinaisesti ja virallisesti ole vielä ollut. Mutta kun se on vähän kuin jo mentaalisesti ollut olemassa ja koristetyynyjen värit ja mallitkin oli suunniteltu..

Täällä kärsitään siis eräänlaisesta asuntokrapulasta. Onneksi oireet eivät ole ihan samaa luokkaa kun siinä perinteisemmässä krapulassa. Ja onneksi oikotiet ja jokakodit ja etuovet verkossa ovat pullollaan ihania koteja joista joku haluaa luopua, joten lääke akuuteimpaan hätään on napinpainalluksen päässä. Turnauskestävyyttähän nämä takapakit vaan kasvattavat. Ei siis muuta kuin pinotaan koreja päällikkäin ja koitetaan vielä hetken mahtua tänne. Samalla viritellään verkkoja vesille ja pujotetaan uutta matoa koukkuun, onhan tässä vielä hyvää aikaa oman pihan tai parvekkeen tarttua syöttiin ennen niitä toivottavasti tulevia kesähelteitä.