Toiseksi viimeistä viedään..

Nimittäin kevään SNY-kierroksen muistamista tai pakettia. Tässä kuussa sitten paljastuu, kuka näitä mukavia ja joka kerta hymyn huulille nostaneita paketteja jostain pohjoisen suunnasta on postitellut. Tänään kun tulin kotiin, odotti oven takana tällainen mukavannäköinen ja kodikkaan ruudullinen lähetys. Puristelin ja helistin, painelin ja koputtelin. Enkä siltikään millään keksinyt mitä se sisältää.

En ennen kuin olin nyppinyt ne monet niitit yläreunasta (tai no, tunnustettakoon että osan suuaukkoa kyllä kylmästi leikkasin auki) ja avannut pussin. Sieltä paljastui uuden uutukaista Fazerin mansikka-vaniljasuklaata, numeron 8 virkkuukoukku sekä jälleen niin osuvilla ajatuksilla varustettu kortti. Makeat kiitokset kiirivät täältä sinulle parahin SNY, suu täynnä suklaata!

Kesän maku hiipii kielelle ihan huomaamatta näistä mansikanpaloista, joita suklaan joukossa on runsaasti. Vaniljaa en niinkään tuosta maistanut, mutta eipä tuo haittaa, tykkään mansikoista paljon enemmän:) Virkkuukoukkuajatus taisi olla lähtöisin täältä, ellen ihan väärin arvaa. Hanko-lankoja jo viimeksi kattelin marketissa sillä silmällä, että niistä tai vielä niin ikään toistaiseksi kaupan hyllyllä olevasta trikookuteesta voisi koreja kokeilla.

Tämä viikko on alkanut muutenkin mainiosti. Ensinnäkin monet kiitokset edellisen jutun asuntopähkäilyihin.Asia etenee välillä pidemmillä ja välillä lyhyemmillä harppauksilla. Tunne on välillä kuin letkajenkassa: ensin heilutaan oikealle ja sitten vasemmalle, sitten yksi askel eteen ja yksi taakse ja vasta lopuksi kaksi askelta eteenpäin.

Asuntoajatuksista pääsin mukavasti lomalle eilen, kun työpaikkamme henkilökuntayhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa pääsin kurkkaamaan Kansallisoopperan kulissientakaiseen elämään. Kierroksen aikana käytiin niin valtavissa maalaamoissa, puuverstaissa ja näyttämöntakaisissa teknisissä tiloissakin, mutta ehdottomasti kiinnostavin paikka oli ompelimo. Harmillista kyllä siellä ei saanut ottaa kuvia, mutta oli todella kiehtovaa seurata mm. ensi jouluna ohjelmistoon tulevan Lumikuningatar-baletin jäähileisten pukujen valmistumista. Ja ihailla silmät ymmyrkäisinä niitä kaikkia kangaspakkoja, siisteissä riveissä olevia nappi- ja nauhalaatikoita, sovitusnukkien armeijaa sekä työskentelyä sellaisilla silitysraudoilla, joissa johto ei ole koskaan tiellä eikä vedä silitettävää kappaletta ryppyyn.

Ompelimossa työskentelee noin 35 henkilöä ja vaikka pukuja tehdään vuoden mittaan lähes liukuhihnavauhtia, ei työ kuulostanut yksitoikkoiselta tai missään nimessä liukuhihnamaiselta. Sama henkilö kun tekee aina puvun alusta loppuun ja pääsee näkemään ja kokemaan sen kaikki työvaiheet eikä esimerkiksi istuta päiväkausia pelkkiä hihoja. Yhden teoksen pukujen valmistumiseen menee kuulemma aikaa kolmisen kuukautta, joten siinä saa kyllä aika vauhdilla pistellä.

Niistä sfääreistä onkin hyvä laskeutua tänne kotiompelimon puoleen ja ihastella sitä yhtä pöydänkulmalla könöttävää ompelukonetta ja silitysraudan kolmimetristä johtoa. Kyllä niilläkin yhtä ja toista kivaa saa aikaiseksi kun vaan ryhtyy toimeen:)