sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kesäinen Revontulihuivi / Aurora Borealis Shawl


Ulkona paistaa aurinko ihan täydeltä terältä ja täällä joku on vihdoin saanut viimeisteltyä villaisen Revontulihuivin! Revontulia näkee siis todistetusti myös kesäaikaan, esimerkiksi keikkumassa pihakoivun oksassa tai lymyilemässä rantakivillä.


Eilen oli kyllä sen verran viluinen keli, että tämmöinen olisi ollut oikein tervetullut lämmittäjä. Harrastettiin helatorstain vanavedessä olleen vapaapäivän kunniaksi miehen kanssa vähän kotimaanmatkailua ja sen verran tuli oltua ulkona, että sormet olivat ajoittain aika kohmeessa.


Kävimme tutustumassa yhteen maailmanperintökohteistamme, siitä paremmin juttua tuonnempana kun saan kuvat miehen puhelimesta. Oma kamera kun unohtui kotiin ja puhelimesta loppui akku jo reissun alkumetreillä, mutta onneksi noita kuvausominaisuuksia löytyy kännyköistä nykyään yleisesti ja kännyköitäkin oli matkassa enemmän kui yksi.


Tämä on kolmas Revontulihuivini. Aloitettu helmikuun paukkupakkasilla, ollut tekeillä välityönä ja joutunut syrjään aina milloin minkäkin tärkeämmän ja kiireellisemmän projektin tieltä. Niinpä tämä nyt vasta vihdoin valmistui, keskelle kevään kauneinta vihreyttä. Onko täysvillaiselle jättikokoiselle huiville sitten tässä kohtaa ihan huutavaa tarvetta, riippuu kesän säistä. Toivottavasti ei ole, vaan voisi uskaltautua rannalta uimaankin:)


Kolmen huivin kokemuksella minun käsialalle parhaiten tuntuu tuohon sopivan vitosen puikot. Painoa tällä huivilla on 178 g ja pikkunen kerä jäi lankaa jäljelle. Taitaa tämä yksilö muuttaa kesähelteiksi lahjalaatikkoon odottelemaan hiukan viileämpiä kelejä. Tai voihan sen heittää vaikka puunrungolle odottamaan. Aurinkoista sununtaita!



                                             ***************************************

You can see Aurora Boralis also during summertime here in Finland. At least in a shawl. This is my third Aurora Borealis Shawl made with needles number 5 and yarn Aade lõng from Estonia. Even if summer is coming to Finland and we have had really sunny days as you can see from the pictures above, sometimes it can be quite chilly weather and then this kind of shawls of pure wool are really nice to have on shoulders. I already have two for myself, so this one is going to wait a new home an will find it maybe as a christmas gift.

Yesterday I had a day off and me and my man were visiting one of Finland's World heritage sites. I had forgotten my camera home and there was no battery on the cellphone either, but luckily we had also another phone with camera and you'll see some pictures later. Have a sunny Sunday!

10 kommenttia:

  1. Nätti huivi tämä, hyvä väritys.

    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  2. Ihana revontulihuivi! Ja kyllä sen viileämpänä kesäiltana voi hyvinkin ottaa oksilta harteita lämmittämään. :)

    VastaaPoista
  3. Todellakin, väreistä pidän minäkin. Kaunis! Revontuli on mallina ylipäätään ihana, toisaalta yksinkertainen, mutta ah sitä taikaa, jolla se saa värit loimuamaan! Kesä kuluu Suomessa niin valitettavan nopeaan, että pian varmaan pääsee tämäkin yksilö leimuamaan kunnolla.

    VastaaPoista
  4. Ihanan värinen! Uskaltaisikohan itsekin kokeilla tällaisen huivin tekemistä? Ps. blogissani on sinulle jotain! :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis huivi. Hyvä, kun huivi on valmiina, ennen syksyn viimoja. Nyt voitkin sitten värkätä jotain kesäistä ja hulvatonta.

    VastaaPoista
  6. Kiitos ihanista kommenteista! Kyllä tuota on kiva katsella ja varsinkin kun yhteistyö aurinkoisen kelin kanssa tuotti kerrankin edustavia kuvia kohteesta, josta kokonsa puolesta on sisätiloissa haastava saada parhaat puolet esiin.

    VastaaPoista