keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Karkauspäivän arvonta


Blogin kävijälaskuri on raksuttanut reippaasti uusille tuhatluvuille ja kymmentuhatluvuillekin, joten sen ja karkauspäivän kunniaksi rykäistään pystyyn arvonta. Vaikka kevätaurinko aika ajoin jo kutitteleekin, niin toisaalta myös pohjoistuuli puhaltelee ja lunta tulee, joten kaikenlaiselle lämmikkeelle on selkeä tarve.  Tällä kertaa arvonnan palkintona onkin sekä sisäistä että ulkoista lämmikettä.

Palkintona jotakuta lähtee lämmittämään kuvissa näkyvä punainen salomoninsolmuhuivi, villahuovasta taiteiltu lumikukka sekä voittajan valinnan mukaan paketti (mauste)teetä tai -kahvia. Huivi on toteutettu yhteistyössä Novitan Rose Mohair -langan kanssa ja kukkakoru (rintakoruneula takana) edustaa virolaista käsityöosaamista.


Arvonta alkaa tänään karkauspäivänä ja siihen voi osallistua aina 15.3. saakka.

Arvonnan säännöt ovat vanhat tutut:

Yksi arpa kolahtaa tilille kommentista tähän postaukseen. Muistakaahan mainita oletteko tee- vai kahvi-ihmisiä ja jos kyseisen juoman maustetuissa mauissa on joku jota ette missään nimessä kuppiinne huoli. Blogittomat osallistujat liittäkää mukaan joku nimimerkki, josta teidät tunnistan.

Kaksi arpaa on plakkarissa kaikilla jo olemassaolevilla lukijoillani sekä sellaisiksi liittyvillä.

Kolme arpaa saapi linkittämällä arvonnan omaan blogiinsa, huikkaamalla siitä Facebook-seinällään, kulkemalla kadulla isokokoisen kyltin kanssa tai mitä viidakkorummutuksen tapoja ikinä tuleekaan mieleen:) Linkitykseen voi napata tuon ylimmän kuvan.

Arpaonnea kaikille!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Poncho työmatkakaverina


Jälleen on kilometri jos toinenkin kulutettu kaupungin julkisissa kulkuvälineissä. Seurana on viime aikoina ollut ruskeansävyistä Puro Batikia ja tulos tässä. Yhteiset matkat kovasti mielellään tykkäävät muotoutua juurikin tällaisiksi ponchoiksi. Oma lusikkansa sopassa on kyllä myös tuolla langalla. Se jotenkin tuntuu sopivan tähän malliin mainiosti. Novitan uusimmassa lehdessä en havainnut kevään uutuuslangoissa lainkaan Puro Batikia, joten  mahtaakohan uusia värejä olla kesäksi tulossakaan?


Kuvan taustalla näkyvät myös tuunatut puikkojen ja virkkuukoukkujen säilytyspurkit. Suolakurkkupurkin uudet vaatteet, lautasliina ja juuttinarua. Tuo naamiointi oli alkuun hätäratkaisu kun pelkät lasipurkit näyttivät ihan tylsiltä eikä aikaavievempiin väkerryksiin ollut olevinaan aikaa. Tuon kohdalla tosin näyttää käyneen samoin kuin Eiffel-tornin tai monen muun väliaikaiseksi alunperin tarkoitetun rakennelman ja ratkaisun: silmä tottuu ja purkit ja torni saavat jäädä. Parempaa aikaa ja koristeluinspiraatiota odotellessa. Ponchosta jäi lankaa keränloppu, joten sopivanväristä materiaaliakin olisi ihan kädenulottuvilla. Ans kattoo kuinka purkkien käy:)

lauantai 25. helmikuuta 2012

Kolme laukkua yksistä farkuista


Nyt on valtakunnassa taas uusi sketsihahmo, ja ja ja. Ja suuren juhlan tuntua on ilmassa muutenkin, koska tämä on blogin 150:s teksti. Ja onpa myös kolme uutta farkkulaukkua, joiden raaka-aineina ovat yhdet lasten 104 senttiset farkut ja vähän vaaleaa sävyä toisten farkkujen lahkeesta.


Tästä kaikki alkoi. Tein kummitytölle joululahjaksi tämän laukun. Perheen kaksi muuta nuorta neitiä halusivat myös farkkulaukut, joten suurempien naisten keskinäisten kinasteluiden välttämiseksi tuli pyyntö kahdesta lisälaukusta. Tällaiset niistä sitten tuli.


Toinen laukku on tehty farkkujen yläosasta. Puntit on katkaistu, haarasaumaa avattu vetoketjuhalkioon asti ja pohja muotoiltu uudestaan hiukan pussimaiseksi. Laukussa on vaaleanpunainen vuori ja sisällä kaksi taskua. Ratkoin vyötärökaitaleen irti, tasoitin yläreunan ja kiinnitin vuorin samalla, kun ompelin vyötärökaitaleen takaisin.


Laukussa on paljon kivoja tyttömäisen vaaleanpunaisia ja sydämellisiä yksityiskohtia.



Toiseen laukkuun nappasin teemaksi farkkujen lahkeissa olleet sydäntikkaukset. Koska tikkaukset olivat hiukan kuluneita, siksakkasin olemassaolevan tikkauksen päälle uuden samanlaisen. Yhdistelin laukkuun kangasta tummien ja vaaleiden farkkujen lahkeista ja tikkasin koristeeksi sydänteemaa täydentämään vielä lisää sydämiä.



Lahkeessa ollutta sydäntikkausta jatkoin omilla tikkauksilla laukun ympäri. Olkahihnaan on myös tikattu sydämiä. Ompelukoneen koristeompeleet ovat kivoja olemassa vaikka juuri tämmöisiä tarkoituksia varten.


Naisten erikoisala mielensäpahoittaminen olisi tässäkin varmaan tullut kyseeseen, mikäli joku tyttötriosta olisi jäänyt kokonaan ilman pakettia. Kyllä minäkin haluan kun tuo toinenkin saa!  Tuo tuntuu toimivan yhtä hyvin pienillä kuin isommillakin tytöillä, joten jos kummitytön siskot saivat nämä laukut, niin kummitytölle tein sinne joululahjaksi menneeseen laukkuun pienen kukkaron. Sydänteema toistuu myös tässä, kun oikein vauhtiin pääsin. Koristeena on taannoiselta Tallinnan-reissulta mukaan tarttunut sydännappi.


Hirrrrveen sydämellistä viikonloppua siis, Leena Heffnerin os. Herppeenluoman tahtiin!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Jämätilkuille ja langoille koti Zimbabwesta?

Kuva: www.soroptimistit.fi

Eräs työkaverini on aktiivinen koulutettujen naisten vapaaehtoisjärjestössä Soroptimistit. Järjestö toimii ihmisoikeuksien hyväksi kansainvälisen hyvän tahdon, ymmärtämisen ja ystävyyden avulla. Se edistää erityisesti naisten ja tyttöjen asemaa ja tasa-arvoa sekä toimii rauhan edistämiseksi maailmassa.

Päätin kantaa korteni kekoon ja samalla haastan teidätkin. Jos teiltä löytyy ylimääräisiä käsityömateriaaleja, vanhoja pelejä tai värikyniä, on tässä oivallinen mahdollisuus tarjota niille uusi koti Zimbabwesta. Työkaverin paikallisjärjestöstä on lähdössä eräs henkilö 3,5 kuukaudeksi Zimbabwen Harareen työharjoitteluun lasten ja nuorten pariin ja hänen tarkoituksenaan on viedä mukanaan mm. erilaisia kädentaitoihin  ja koulunpitoon inspiroivia materiaaleja ja välineitä. Materiaaleja voi niitä toimittaa ensi viikon ajan osoitteeseen: Ulla Kortelainen, PL 166, 01301 Vantaa

Zimbabwen lasten ja nuorten käsityö- ja opintokerho ilahtuu todella seuraavista:
  • Villalankoja ja puikkoja
  • Huopakangasta käsinukkejen materiaaliksi
  • Lyijy- ja mustekyniä sekä vahavärejä ja kalvotusseja
  • Pyyhekumeja, viivottimia, terottimia sekä ennen kaikkea ruutuvihkoja
  • Lautapeli"metsästyksen" kohteina ovat vielä: Lexico, Junior Alias, Twister sekä arpakuutioita (matikantunneille)
Tässä siis näppärä tapa tuoda iloa ja inspiraatiota jollekin siellä kaukana ja samalla tehdä vähän kevätsiivousta omissa varastoissa. Viestiä saa välittää eteenpäin muillekin kevätsiivousta suunnitteleville:)

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Angry Birds -akatemiaan, mars!


Eilen esiteltyyn kummipojan pakettiin kätkeytyi Angry Birds -penaali. Meillä pääsääntöisesti nuo linnut ovat miehen heiniä ja minä puuhastelen vähemmän vihaisten ja maailmanlaajuisten ilmiöiden ja asioiden parissa. Tosin nuo hahmot ovat niin hyvin monikäyttöisyydellään ja sovellettavuudellaan valloittaneet tämän käsillä tekemisen maailmankin, että pitää minunkin nyt kantaa oma korteni kekoon tässä lintutehtailussa:)


Kummipoika on ääretön lintufani ja olen pehmon jos toisenkin käärinyt merkkipäiväpaketteihin. Kun näin SikSakSis-blogissa tämän penaalin, tiesin mistä lintutehtailuni alkaisi. Oma toteutus alkoi muhia mielessä saman tien ja päämääränä olivat kummipojan 10-vuotissyntymäpäivät. Maalauskuvaa varten tulostin netistä  kuvan punaisesta linnusta ja piirsin sen ääriviivat lyijykynällä ikkunaa vasten valkoiselle lakanakankaanpalalle. Sopivia värejäkin löytyi varastosta ja sitten vain maalisuti heilumaan.


Penaalin päälikankaana on vanhojen farkkujen puntti ja vuoriksi bongasin Eurokankaasta punaista Angry Birds -kangasta. Tuo akatemia-teksti sopii niin hyvin koululaiselle:) Erittäin selkeän vuoritetun vetoketjupussukan ompeluohjeen löysin täältä. Lintu on aplikoitu farkkukankaaseen ja vauhtiviivat tikattu paksulla valkoisella karhunlangalla.


Penaali oli helppo ja mukava ommella ja tuo maalaus oli tosi hauska uusi tekniikkatuttavuus. Kangasväreillä olen painanut erilaisia kuvia vuosien varrella vaikka kuinka, mutta eipä ole tullut mieleen ryhtyä niillä maalaamaan. Tästä jäikin käteen itselle hyvä mieli uudesta kokeilusta tekniikasta sekä kummipojalle varmasti uniikki penaali. Noita kun ei parane myyntiin tehdä ettei tule brändinvalvojalta sapiskaa:)