sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Luminen kaulahuivi



Tämän huivin idea on helppo varastaa, kun katsoo ikkunasta ulos. Oikeastaan tarina sai alkunsa yhdestä työpaikan joulumyyjäisiin neulotusta valkoisesta pörröhuivista, joka poiki ensin yhden ja sitten vielä toisenkin tilauksen samanlaiselle huiville. 

Ensimmäisen huivin lankaa ei tietenkään enää ollut omissa lankavarastoissani enkä löytänyt sitä nopealla aikataululla kaupastakaan, joten tartuin ensimmäiseen kerään, joka oli valkoinen ja jossa oli hapsuja. Tätä lankaa ostin vain yhden huivin tarpeisiin ja kun huiveja sitten tilattiin vielä toinenkin, oli tämä edelliseen huiviin käyttämäni lanka tietysti kaupasta sillä välin loppunut. Ja luonnollisesti kaikkien huivien kanssa oli sen verran kiire (miten aina käykin niin?), että en ehtinyt lankaa kovin monesta paikasta metsästämään tai tilaamaan netistä, joten tässä nyt tämä kolmas, jälleen hiukan erilaisesta, valkoisesta pörröisestä langasta neulottu huivi. 


 Tämä on myös ainut, joka ehti kuvaan, edelliset lähtivät täältä niin vauhdilla uusiin koteihinsa (lue: neuloin niitä puikot ristissä edellisenä yönä jolloin kuvan ottaminen unohtui) ettei kamera ehtinyt mukaan. Vahingosta viisastuneena ostin tätä lankaa useammankin valkoisen pörröhuivin tarpeisiin, jos joku vielä innostuu tämmöisen haluamaan.


Gjestalin Shiny-lanka on mielenkiintoisesti samaan aikaan sekä pörröistä, pompulaista että hiukan kiiltävää. Huiviin kului lankaa 2 kerää, yhteensä 100g. Huivi on neulottu verkkoneuloksena, tosin kuvio ei pompuloiden takia kovin selvästi näy. Huivin leveys on 23 silmukkaa.

Ananaskuvioinen kevätponcho



Ponchoilulle ei näytä tulevan loppua. Aina kun sitä saa yhden valmiiksi ja onnellinen uusi omistaja kävelee se päällään jossain, poikii se uusia tilauksia. Paras mainos onkin hyvin istuva ja yksilöllinen vaate persoonallisen käyttäjän päällä, eikä suinkaan roikkumassa vaatepuussa verhoja vasten, koska se on ainut vähänkään järkevä yksivärinen kuvaustausta tässä asunnossa.. Niinpä olenkin oikein iloinen ja tyytyväinen, että käsistäni lähteneet käsityötuotteet päätyvät käyttöön eivätkä kaapin perukoille.

Tällä kertaa työn alla oli hiukan erilainen malli. Ananaskuvio on tuttu monista reunapitseistä ja itseltänikin niitä löytyy jonkun saunapyyhkeen päädyistä. Tämä malli on kesän 2010 Novita-lehdestä ja ananakset ovat mukavasti esillä ponchossa. Lehdessä malli oli tehty valkoisesta Bambu-langasta, tässä väri on uuden omistajan toivomuksesta punainen ja lankana Vikingin Björk. Toimii punaisena oikein hyvin ja lanka, jossa on 90 % puuvillaa ja 10 % merinovillaa on samalla kevyt ja lämmin. Joten tämä sopinee sekä talvi- että kesäkäyttöön.



keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Rosé-poncho merellisissä väreissä

Viime aikoina on folkloristilla Kalevala ollut ahkerammassa käytössä kuin koskaan aikaisemmin. Nimittäin se on juuri sopivan kokoinen ponchojen hapsujen mittaamiseen:) Joten tämmöinen valmistui juuri ennen Lontoon reissua, saapa nähdä minkälaisia ideoita sieltä matkaan tarttuu.


Ponchoja olen innostunut tekemään oikein urakalla, nyt valmistui ensimmäisen rosé-tekniikalla tehdyn ponchon siivittämänä toinen samanmoinen. Ja kolmaskin on jo tilauksessa, joten näitä nähdään täällä jatkossakin.

Ensimmäisessä ponchossa oli kukkalaitteen isommalla kehällä tehtyjä kukkia, tässä tulevan omistajan toivomuksesta pienempiä. Ennen silitystä, reunan virkkaamista ja hapsuja tekele näytti pelottavasti lapsen ponchon kokoiselta, mutta silittäminen kummasti auttoi asiaa ja ihan naisten kokoinenhan tästä tuli.


Kukat on tehty turkoosista Novitan Tico tico -langasta  ja kehystetty Vikingin mustalla Vilma-langalla (75 % villaa, 25 % polyamidia). Tico tico antaa vaatteelle kauniin vaihtelevan ilmeen liukuvärjäyksensä ansiosta. Kukkiin olisi varmaan riittänyt yksi 100 gramman kerä, mutta jouduin hakemaan kaupasta toisenkin. Liukuvärjättyjen lankojen ongelmana kun saattaa olla, että kaikki kerässä mukana olevat värit eivät olekaan tarkoitukseen tai mieltymyksiin sopivia. Niin kävi tässäkin kun halusin kukkiin turkoosin eri sävyt mutta en mukana olleita tummaa tai kirkasta vihreää. Vilmalla pärjättiin yhdellä 100 gramman kerällä.

torstai 30. joulukuuta 2010

Hiihtolenkillä alushoususeurassa


Hiihtolenkillä tarvitaan monenlaisia varusteita ja välineitä. Sukset, monot ja sauvat ovat tietysti tärkeitä ja sopivat voiteet suksen pohjassa helpottavat elämää kummasti. Niitä siis tarvitaan, ellei satu omistamaan sellaisia nanoteknologiasuksia, joissa pohjan pitävä alue on jalkapallokentän kokoinen. Tällaiseen huimaan pinta-alaan päästään, jos kaikkien pohjan muodostavien nanokokoisten hiukkasten pinta-ala lasketaan yhteen.

Itse en tuollaisia nanosuksia omista, joten piti ottaa muut keinot käyttöön. Niinpä lähdinkin hiihtolenkille salaisena aseenani alushousut.

Otin pyykistä tulleen tuulitakin ylleni ja lähdin sukset kainalossa pihalle. Koska lunta oli satanut paljon eikä hiekoitusauto ollut ehtinyt tuoda omia pitorakeitaan läheiselle tielle, pääsin suksilla matkaan naapurikerrostalon pihalta.  Sen lisäksi että pihalla oli mukavasti lunta, osui siihen aikamoinen tuuli. Ennen kuin olin päässyt kunnolla edes matkaan, jouduin kiskomaan hupun päähäni pipon päälle.

Näin tulin paljastaneeksi kaksi salamatkustajaa, jotka putosivat hupusta keskelle naapurin pihaa. Alushousut ja yksi musta sukka. Molemmat pyykkikoneen ja hupussa kuivumisen jälkeen melkoisessa mykkyrässä, mutta selvästi tunnistettavina. Todennäköisesti ne tunnisti myös se naapurin utelias täti, joka varmasti sattui katsomaan ikkunastaan ulos juuri silloin, kun tuuli pyöritti alushousuja pitkin pihaa.

Ylimääräisten kapineiden leviäminen pihalle sai aikaan hervottomat naurut. Hiihtoseurani yritti keräillä pihalta mahdollisimman nopeasti sekä alushousut että meidän molempien lenkkisuunnitelmat sillä aikaa kun itse nauroin ja yritin päästä jatkamaan matkaa.

Harvoin lenkki on saanut aikaan niin mojovia nauruja. Lisähykerryksiä aiheutti vielä se kun mietin, että entä jos olisinkin nostanut hupun niskasta päähäni kesken lenkin huomaamatta lainkaan sieltä keskelle latua putoilevia alusvaatteita. Siinä olisi sitten ollut kanssahiihtäjillä ihmettelemistä, että kenelle on hiihtolenkillä -10 asteen pakkasessa tullut niin kova hiki tai hätä, että on pitänyt alushousuista luopua..

Lenkki sujui mainiosti ilman nanosuksiakin, parhaan pidon tarjosivat alushousut ja nauru. Ainakin kun sitä katsoo hauskanpidon ja rentoutuksen näkökulmasta. Eivätkä ne alushousutkaan sinne naapurin pihalle jääneet, vaihtoivat vain paikkaa hupusta takin taskuun.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Kännykkäpussi koivuhalko



Koivuhalkoon maastoutuva kännykkä herättää taatusti ihastusta ja on ainutlaatuinen ja yksilöllinen esine. Tilaa omasi osoitteesta aarnilintu(@)gmail.com

Materiaali: päälinen ja vuori puuvillaa, välissä polyesterivanu
Koko: Noin 13x8 cm, sopii useimmille kännykkämalleille
Pesu: 40 astetta
Hinta: 27,00 €, sisältää postikulut Suomeen
Toimitus: Nouto tai postitus