keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Asuntomessuterveiset Tampereelta, osa 1 - Greetings from Housing Fair Tampere, part 1

Osa alueen taloista oli hyvin värikkäitä.
Overview of the fair area was really colourful at times.

Taas on oltu pois kotoa ja koneen äärestä. Tällä kertaa matkalle osuivat mm. Tampereen asuntomessut, jotka ovat Vuoreksessa avoinna 12.8.2012 saakka. Messujen teemoja ovat tänä vuonna moderni puutarhakaupunki ja keittiöt. Itse voisin lisätä tuohon vielä epävirallisena huomiona saunat, joista kertyi useamia otoksia kameraan. Tässä joitakin parhaita ideoita, joista voisi koittaa napata omaan tulevaankin kotiin jotain.

Näppärä lehtitelineseinä.
Ingenious wall as a magazine rack.

Messualue oli tiiviisti rakennettu, kuten ne yleensä tapaavat olla. Tai sitten vaan on niin, että kun alue messujärjestäjän kuvailun mukaan "on säännönmukainen, pienimittakaavainen ja sen halki kulkee puistoakseli", se tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että kaikki mitä teet omalla takapihallasi, on suoraan naapurin nähtävissä. Eli tiivistä ja todennäköisesti myös aika sosiaalista elämää. Alueella oli monentyyppisiä asuntoja ja taloja, pienistä kerrostaloyksiöistä valtavan suuriin kolmen kerroksen tiiliomakotitaloihin.Osa ei näyttänyt enää edes kodilta, vaan lähinnä edustusasunnoilta.

Tässä yksi hulppeimmista kohteista. Näitä portaita voi kuvitella
talon emännän laskeutuvan vastaanottamaan vieraitaan.
One of the most representative homes at fair area.
www.asuntomessut.fi/content/lammi-kivitalo-villa-ilo-olohuone


Saunoista mainitsinkin jo tuolla alussa. Mikäli messutalojen saunoista on mitään päätteleminen, nykysaunassa halutaan istua joko vastakkain kuin pirtin pöydän ääressä ikään tai sitten lekotella kuin rantatuolissa. Riippulauteet olivat ainakin itselleni aivan uusi tuttavuus. Saunoissa oli nähtävissä myös monenlaisia kiukaita ja kekseliäitä tilaratkaisuja pieneenkin tilaan. Savusaunamaisen tummuuden rinnalla nähtiin myös todella vaaleita sävyjä. Tyylikästä joo, mutta vastaako tuo enää sitä mentaalista kuvaa, joka useimmilla suomalaisilla on saunasta?

Kiuas on kuin saariston kummeli. Kolmionmuotoinen porras
sopii hyvin pieneen tilaan.
Sauna stove looks like a cairn which you can numerously
see on the Finish coastal area

Istu lauteilla kuin rantatuolissa. Lämpöä ainakin riittää
samaan tapaan:)
Sauna benches or deckchair?

Tumman savusaunatyylin rinnalla nähtiin myös hyvin vaaleita
saunoja. Tämän saunan valoisuutta lisäävät vielä
lasiseinä pesutiloihin ja ikkunat ulos.
Sauna with windows, glasswall and furnishings of light tree.

Saunojen lisäksi ihastuin tähän, Eco Furnin Ekotuoliin. Tuoli ja yrityksen muut tuotteet valmistetaan lähimetsien materiaaleista ympäristöä kunnioittaen, turhia kuljetuskilometrejä välttäen. Tuoli taittuu näppärästi kasaan ja siinä oli erittäin mukava istuskella ja lepuutella messuhulinan uuvuttamia jalkaparkoja.

Lähipuusta valmistettuja Ekotuoleja. Tervetuloa istuskelemaan:)
Wooden Ekochair of Eco Furn. Have a seat, please:)

Tässä onkin hyvä lepuutella jalkoja htken ja sulatella kaikkea näkemäänsä. Näiden tuolien lisäksi kierrätyshenkeä löytyi muualtakin, siitä tuleekin lisää tarinaa huomenna!

                                          ****************************************

The national Housing Fair 2012 will be held in Tampere in the district of Vuores between 13th July and 12th August 2012. I visited Housing Fair yesterday and here you can see some inspiring furnishings, saunas and recycling ideas among interior decoration. Enjoy, and there is more to come tomorrow!

4 kommenttia:

  1. Kiitos asuntomessuterveisistä! Saunaremppaa suunnittelevana katselin mielenkiinnolla erilaisia saunavinkkejä. Huiput nuo saunan rantatuolit!

    Pari vuotta sitten ostin siskoni kanssa Kuopion asuntomessuilta siskollemme häälahjaksi tuollaiset ekotuolit + rahin. Pidän ideasta, että puuosat kiinnitetään toisiinsa vain köydellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva lahjavinkki! Tutustuin messujen innoittamana noihin tuoleihin tarkemmin tulla Eco Furnin sivuilla ja tykkäsin erityisesti siitä, että tuotteiden takaa löytyy huolella mietitty idea ja toimintamalli.

      Poista
  2. Me pistäydyimme alkuviikosta asuntomessuilla. Hauska lukea muidenkin kokemuksia, huomaa mitä kaikkea ei itse huomannut. Vaikkapa ne verhot, kiinnitin kyllä niihin huomiota, mutta tekotapaa en tiennyt, opin nyt senkin =)
    Ensimmäistä kertaa olin asuntomessuilla ja kyllä siinä pää meni sekaisin asunnosta toiseen kiertäessä.
    Saunoja läytyi kyllä vaikka minkälaisia, itse en kyllä ihan heti innostu vaaleasta saunasta lasiseinillä ja isoilla ikkunoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin siinä kyllä käy:) Arvaapa oliko mulla hankaluuksia muistaa jälkeenpäin kotona, mistä asunnosta mikäkin kuva oli napattu.. En minäkään siitä vaaleasta saunasta heti innostunut. Kaunis se oli, mutta ei oikein saunamainen. Taitaa suomalaisen mieleen vaan olla ne tummemmat savusaunaseinät enemmän.

      Poista