torstai 21. kesäkuuta 2012

Keskikesän kierrätyskassi / Recycled midsummer bag


Hih, näissä väreissä jos missä sopii lähteä juhannuksen viettoon:) Koivukassiin pakataan juhannuseväät ja hurautetaan Keski-Suomeen nautiskelemaan järvimaisemasta ja maaseudun rauhasta.


Kassin valkoinen kangas toimi ensimmäisessä elämässää verhoina. Sitten tulivat erään tyttölapsen rippijuhlat ja valkoisista pöytäliinoista oli puutetta. Niinpä verhot hyppäsivät pöydälle ja palvelivat aikansa siinä käytössä. Sen jälkeen samainen vähän isommaksi kasvanut tyttölapsi tarvitsi omaan asuntoonsa uutta sängynpeitettä ja siinä kohdassa täysin palvelleet pöytäliinat joutivat päiväpeiton reunakankaiksi. Jotain jäi kuitenkin yli, ja siitä se samainen nyt jo naiseksi kasvanut tyttö ompeli tämän kassin.


Koivu-teemaa on kirjaimellisesti tavoiteltu pohjia myöten. Kerrankin kankaassa olleilla tehtaan tussimerkkauksilla oli jotain käyttöä:) Normaalisti kun nuo paikat pyritään leikkaamaan visusti pois tai kiertämään, mutta tällä kertaa pohjakaava läväytettiin keskelle tekstiä. Eikös ne metsäyhtiöt aina merkkaa tukit kirjoittelemalla yhtä sun toista katkaisupintaan, joten tähän on varmaan kirjoitettu tukin eli kassin juhannusmääränpää.


Tämän myötä oikein aurinkoista ja rentouttavaa juhannusta itse kullekin!

                                               **************************************

White fabric of this recycled summer bag served first as curtains, after that as tablecloth, then it became a part of counterpane. However, something was left over and now I have the best midsummer bag ever:)
Have a really sunny and relaxing midsummer party!

14 kommenttia:

  1. Onpa hauska idea! Tuo kangas on tosiaankin kierrätettyä :) Leppoisaa juhannusta myös sinulle!

    VastaaPoista
  2. Upeaa tuotekehittelyä. Hyvää Juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Ihananmpaa kesä ja juhannuskassia ei voi olla olemassakaan.
    Todella kiva !

    Oikein mukavaa ja aurinkoista juhannusta sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Ihana koivukassi, melkein tunnen koivuntuoksun tänne asti :))
    Leppoisaa juhannusta sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Hurjan hieno!!
    Oikea jussikassi =D

    VastaaPoista
  6. Tosi upea, niin juhannukseen sopiva. Hauskaa juhannusta!

    VastaaPoista
  7. Ihana kassi, tuollainen olisi aika kiva vaikka saunakassina, tuli niin juhannus ja sauna mieleen kassistasi.

    VastaaPoista
  8. Onpas hyvin kierrätetty ja kassi on oikein todella keskikesän kassi !

    VastaaPoista
  9. Kassi kiittää kehuista ja kommenteista:) Toivottavasti itse kunkin juhannus sujui leppoisasti ja juuri niin kesäisen koivuntuoksuisesti kuin mitä tunnelmia tämä kassi välittää. Saunakassiksi minäkin tällaista kaavailin, joten voipi olla, että näitä tipahtelee ompelukoneelta vielä useampiakin.

    VastaaPoista
  10. Kylläpä on kiva kassi pohjatekstejä myöten:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös olekin:) Noi tekstit sopii tuohon tarkoitukseen kuin nakutettu. Tai tässä tapauksessa piirretty.

      Poista
  11. Wau! Todellinen Juhannuskassi, ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tuo jäi juhannusreissuun tuliaisiksi, pitänee siis taiteilla vielä ittelle oma kappale. Pienempi painos minulla onkin kesäisenä käsilaukkuna.

      Poista