maanantai 9. tammikuuta 2012

Miehen kaulahuivi


Lämpömittari näyttää kunnon pakkaslukemia, silloin tarvitaan ehdottomasti lämmintä kaulahuivia. Tällainen piti löytyä siipan joulupaketista, mutta erinäisten mutkien takia se valmistuikin vähän jälkijunassa. Juna ei onneksi tällä kertaa talvikeleistä huolimattakaan ollut kovin paljon myöhässä, vaan huivi valmistui juuri sopivasti pakkasten alettua.


 Siipan toiveissa oli pystyraidallinen huivi ja väreinä musta, harmaa ja punainen. Tuo toive tuli joulupukin korviin oikeastaan jo vuoden 2010 jouluksi, mutta silloin en hävettävää kyllä ehtinyt kuin ostaa langat, nyt sentään sain huivin jo jonkunlaiseen alkuun ennen joulua:) Lopulta taisi olla vaan ihan hyvä, että aloitus viivästyi, koska pystyraitojen toteuttaminen, niin yksinkertaisia kuin ne kuviona ovatkin, aiheutti tiukkaa pohdintaa. Pähkäsin pitkään, miten raidat saisin siisteimmin tehtyä, koska mielestäni normalissa edestakaisneuleessa langanvaihtokohdasta ei saa siistiä, jos lanka vaihtuu joka kerroksella samassa kohdassa.


Jossain vaiheessa törmäsin Ullassa onteloneuleena neulottuun kaulahuiviin ja silloin keksin, että pystyraidathan saisi sillä tyylillä tosi siististi huiviin. Googlen avustuksella löysin hyviä vinkkejä onteloneuleeseen monesta muustakin blogista (joita en nyt tietenkään enää löydä), joten eikun kokeilemaan. Se selkeä Ullan onteloneuleohje löytyy täältä.

Edit 11.1.2012: Se ohje, mitä en tätä kirjoittaessa millään löytänyt tuli vastaani nyt, joten hyvin paljon apuja onteloneuleen sielunelämän kartoitukseen sain Lankapirtistä.


Monien onteloneuletta tehneiden kokemukset kertoivat, että neuleesta tulee vähän tavallista löysempää. Tavoitteena oli siisti ja tiivis pinta, ei mitään muhkeaa jättisilmukkahuivia, joten tartuin 2,5 numeron puikkoihin. Lankana on Vikingin Vilma, joten tällä yhdistelmällä tikutteluun kului yllättävän paljon aikaa.
Sen lisäksi että puikot olivat pienet, huivin värit musta ja tumma grafiitinharmaa olivat niin lähellä toisiaan, että tämän tekeminen vaati tosi hyvän valon. Niinpä tämä ei ollenkaan edistynyt niinä aamuina jolloin siippa nukkui pitempään kuin minä, kun en viittinyt täydessä valaistuksessa ruveta puuhaamaan. Tosin kyllä tähän sitten aikalailla jäi koukkuun kun työ eteni ja tekniikka oli tuttu, sitten sitä istui mielellään pitempäänkin ja antoi langan ja silmukoiden virrata lähes meditatiivisesti puikolta toiselle, kerrokselta toiselle.


Sopivan pituuden selvittämiseksi olin mitannut siipan entisen kaulahuivin ja päätynyt tulokseen, että suunnilleen minun itseni pituinen huivi pitäisi tehdä. Musta-harmaan pohjan päälle on punainen raita tehty ketjupistoilla ja se on vain toisella puolella. Niinpä huivin puolet ovatkin keskenään aikalailla erinäköiset ja kaulaan kiedottuna tällä on monenlaisia ilmeitä sen mukaan kumpi puoli on enemmän näkyvissä.  Ensin kokeilin tuon tehosteraidan tekooon silmukoiden jäljittelyä, mutta se ei näyttänyt ollekaan nätiltä, joten ketjupistot pelastivat tilanteen. Nyt mieli on hyvä, kun huivi on vihdoin valmis ja tänään jo ensimmäistä päivää käytössä ollut ja hyväksi havaittu:)

14 kommenttia:

  1. 2,5 puikoilla on tuossa ollutkin aika homma :) Lopputulos on kyllä vaivan arvoinen, kertakaikkisen harmoninen ja kaunis.

    VastaaPoista
  2. Mari: Olen samaa mieltä, että lopputulos on vaivan arvoinen, vaikka usko meinasikin matkan varrella monta kertaa loppua.

    Sirpa: Värivalinnoista kiitos kuuluu miehelle ja kyllä hän itsekin tykkäsi lopputuloksesta.

    Neferi: Kiitos:)

    VastaaPoista
  3. Oikein tyylikäs miesten huivi !

    VastaaPoista
  4. Niin tyylikäs ja miehekäs huivi! Nappiin osuneet värit! Ja onteloneuleena huivin ryhdikkyyskin säilynee.

    Kiva oli kuulla, että sait ohjeestani hyötyä onteloneuleen tekoon. :)

    VastaaPoista
  5. Tarja: Kiitos kiitos!

    Matleena: Huivi tuntuu tosiaan mukavan jämäkältä ja onteloneule oli tuohon ihan nappi tekniikka. Seuraava onteloneulehuivi siintää jo mielessä kun törmäsin aivan ihanaan malliin, joten taisin jäädä koukkuun:)

    VastaaPoista
  6. Kivasti toteutettu huivi! Oikein pirteä tuo punainen raita siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on ihan erinäköinen punaisella raidalla ja ilman sitä. Pienikin vaikuttaa jo paljon ja on tuossa kuin se piste iin päällä.

      Poista
  7. Tosi hieno huivi, kannatti siipan odottaa tätä lahjaa, eikä varmasti tule kadulla toista samanlaista vastaan.

    VastaaPoista
  8. Tellervo: Eipä kyllä tule samanlaista. Ainakaan minun puikoilta:) Hitaaseen tekniikkaan työlääntyneenä ehdin jo päättää, että onteloneulekokeilu saa jäädä tähän, mutta sitten törmäsin muutamiin uusiin aivan ihaniin malleihin enkä taid maltta jättääkään tätä tähän.

    Enkulin käsityöt: Kiitos. Värit ovat kyllä puhtaat ja raikkaat, samalla miehekkään jämäkät.

    VastaaPoista
  9. Olen juuri miettinyt miten saisin toteutettua siististi ilman neulekonetta tuollaisen raitahuivin! Tänä talvena en varmasti sitä enää tee, mutta täytyy laittaa korvan taakse tuo toteutustapa. Todella hyvän näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaapa kuinka minä pähkäsin samaa asiaa ennen kuin törmäsin tuohon onteloneuleeseen ihan sattumalta. Jotain hyvää siis siinäkin, että työtä ei tullut aloitettua silloin kun piti, vaan se jäi muhimaan ja etsimään parempia tekniikoita.

      Poista