sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Juhlatuulella


Nyt juhlitaan! Sitä varten tarvitaan tietysti asianmukaiset vaatteet. Tarvitsin mustan mekon ja helmenharmaan huivin. Mekko löytyi valmiina, äidin opiskeluaikaisiin vuosijuhliin tekemä pitkä kapea hihaton musta leninki sopi tilaisuuteen loistavasti. Huivista halusin harmaan siksi, että se sopi siipan kravatin väreihin. Ja se kravatti oli harmaa siksi, että ellei kyseessä ole hautajaiset, niin kravatinvalinta ei voi kuulemma mennä etiketin mukaan mitenkään pieleen:)


 Huivin kanssa oli pieni ongelma. Ensin sellaista ei ollut, ja kun lopulta löysin sopivanhintaisen, en ollut siihen aivan tyytyväinen. Tyytymättömyyden aiheuttivat ennen kaikkea huivin päässä olevat rumat ja joka suuntaan sojottavat, vaaleanruskeat hapsut. Tosi kauniita henkäyksenohuita huiveja olisi kyllä ollut tarjolla monenlaisia nimeltä mainitsemattomassa isossa kaupassa Helsingin keskustassa, mutta 70 euron hinta sai teroittamaan tuunauskynnet ja ryhtymään hommiin. Koska 70 euroa nyt vaan kerta kaikkiaan on ihan liian kallis hinta huivista, johon sen enempää kangasta kuin työtuntejakaan ei ole paljon käytetty ja jota kaikenlisäksi tullaan käyttämään melko harvoin.


 En antanut korkeiden hintojen lannistaa itseäni, vaan kävin taistoon epäjärjestyksessä sojottavia hapsuja vastaan. Niistä piti siis päästä eroon huivin kuitenkaan purkautumatta tai muuten kärsimättä. Niitä ei harmi kyllä  vain voinut leikata pois, niin kätevää kuin se olisi ollutkin. Niinpä ompelin huivin päät ensin tiheällä siksakilla ja sen jälkeen leikkasin hapsut pois. Sitten tein päähän pienen päärmeen, jonka sisälle siksak-ommel ja hapsunnysät jäivät piiloon. Päärmeen ompelin käsin. Näinkin näytti jo paljon paremmalta kuin alkuperäinen.


 Jotain kuitenkin vielä puuttui. Kaivoin esiin helmivarastot ja päädyin tekemään hapsut lähes kirkkaista siemenhelmistä ja päähän koristeeksi yksi luonnonvalkoinen helmiäishelmi. Johan alkoi näyttää huivi paljon hienommalta kuin alkuperäinen, jopa hienommalta kuin se 70 euron huivi.


 Nyt voi kai kertoa, että huivilla oli alunperin hintaa huimat 12 euroa. Eikä se helmien lisäyksen ja korjaukseen käytetyn ajan kanssakaan yllä lähellekään sitä hintastressin aiheuttanutta huivia, niin huimaa tuntipalkkaa minulla ei näissä hommissa sentään ole:)



9 kommenttia:

  1. Vau... hienosti fiksattu, parempi kuin alkuperäinen, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno idea ja tyylikäs toteutus! Olen itsekin aikoinaan koulun vuosijuhliin valmistautuessa tuskaillut samaisten törröttävien tupsujen kanssa...

    VastaaPoista
  3. Samaisessa tilaisuudessa oli läsnä myös tasavallan presidentti Tarja Halonen, joten fiksaus tosiaan oli paikallaan ja hyvin toimi:) Tyylikkyys ei olekaan välttämättä kiinni euroista vaan siitä, miltä vaate tai asuste näyttää ja ennen kaikkea siitä miten sen kantaa.

    VastaaPoista
  4. Näin ne yksilölliset asusteet syntyvät - mielikuvitusta ja käden taitoja! Kaunis lopputulos!

    VastaaPoista
  5. Tosi hienosti tuunattu huivi. Vetää taatusti vertoja 70 e huiville.

    VastaaPoista
  6. Kiitos:) Näinhän se juuri on, että tällaisia huiveja on nyt vain tämä yksi kun sen sijaan sellainen 70 euron huivi saattaa koristaa useampaakin juhla-asua.

    VastaaPoista
  7. Kaunis juhlaasu, kyllä nyt kelpaa mennä vaikka millaisiin pippaloihin :)

    VastaaPoista