perjantai 9. syyskuuta 2011

Sääret säihkyen viikonloppuun


Muistatteko tämän varren? Nyt sillä on jo kaverina toinen varsi ja vähän muitakin ulottuvuuksia. Pitsikuvioiset pitkät polvisukat ovat vihdoin valmiit. Ja kyllähän näillä kelpaa viikonlopun viettoon lähteä. Olikin niin kiva pitkästä aikaa neuloa sukkia, edellisistä taitaa olla peräti parisen vuotta aikaa.


Malli on Novitan syksy 2011 lehdestä ja lankana Novitan kampanjalanka Minna ja puikot nro 3. Väri on hauskasti monivivahteinen, ei kirjava mutta ei ihan tasainenkaan. Lankaa kului yhteensä vähän vajaa 200g eli kahdella kerällä näistä selvisi mainiosti.


Mallineule oli kyllä oikein kiva ja helppo. Joten taitaa päästä useampikin pari puikoille tätä mallia, tässä on selvästi ainesta televisionkatseluseuraksi, bussimatkaseuraksi, miksitahansaodotteluseuraksi.

Viikonloppuna onkin Helsingin Wanhassa Satamassa Kädentaitomessut, jonne ajattelin suunnistaa. Huominen päivä on vielä aikaa osallistua myös ARVONTAAN joten käykäähän osallistumassa:)

10 kommenttia:

  1. Tosi, tosi kauniit sukat on puikoiltasi "pudonneet".
    Tee vaan noita erivärisinä, kun kerran sukkia osaat tehdä, minä kun en niitä saa aikaiseksi :))

    VastaaPoista
  2. Joo, seiskaveikan kanervaraitalankaa on jo ostettu toista paria varten, joten kyllä noita nyt syntyy kun pääsin taas pitkän sukkatauon jälkeen vauhtiin.

    VastaaPoista
  3. Kauniit on sukat, ei voi muuta sanoa :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniit sukat! Kadehdin ihan: täältä Porista on aika pitkä matka lähteä Helsinkiin kädentaitomessuille... No, ehkäpä sitten Tampereelle, siellä olen käynyt monena vuotena.

    VastaaPoista
  5. Simpura: Tykkään näistä itsekin kovasti:)

    Auli: Tampereelle taidan suunnata minäkin. Tämä syksyaika on oikein käsityömessujen ja myyjäisten kulta-aikaa, kun joulua lähestyttäessä tulee monia joulumyyjäisiäkin.

    VastaaPoista
  6. Voi että onkin ihanat polvisukat!

    VastaaPoista
  7. Hyvän näköiset ja -väriset =)

    VastaaPoista
  8. Kauniit ja lämpimät sukat, osaisinpa itsekin tehdä.

    VastaaPoista
  9. Ihanat sukat! Ihan täysin rakastuin noihin. Nuo on niin kauniin muotoset ilman,että ovat jalassa. Miun neulomat sukat on yleensä vaikka minkä muotosia ennen käyttöä! :D

    VastaaPoista