Purkitettu kesä

Miten voikin joskus jonkun ihan pikkuhomman tekemiseen kulua mahdottoman pitkä aika? Tai tarkemmin sanottuna se aika kuluu siihen, että saa itsensä aloittamaan kyseisen homman. Tai jatkamaan kesken jäänyttä, kuten minulla kävi näiden kynäpurkkituunausten kanssa.

Jalostin viime kesänä sateenkaarilangan puikkopurkkien kylkeen ja jäljelle jäänyt kerä oli tarkoitettu värittämään työhuoneen kynäpurkkeja. Pesin ja varastoin lasipurkit ja aloitin päälisen teon viime kesänä, mutta kuinka ollakaan, keskeneräiset purkit ja sekalaiset lankanöttöset jäivät syystä tai toisesta pyörimään ompeluhuoneeseen eikä valmista tuntunut tulevan millään. Siirtelin niitä pois milloin minkäkin työn tieltä. Useinkin mietin, että nuokin olisi hyvä saada tuosta pois, että eihän se ole iso homma. Juuri sopivan aivotonta tekemistä työpäivän jälkeiseen puolikoomaan. Mutta virkkausvaihde tuntui olevan jumissa.

Purkkitekeleiden nomadielämä ompeluhuoneessa jatkui aina näihin päiviin asti.  Lopulta ryhdistäydyin, otin virkkuukoukun kauniiseen käteen ja taistelin purkit valmiiksi. Sisällä on pesty lasipurkki, päälinen virkattu jämäkeristä ja koristeltu nauha- ja pitsivaraston aarteilla. Sateenkaariasiathan ovat tällä viikolla pinnalla muutenkin, joten kannanpa korteni kekoon näiden tuunattujen kynäpurkkien muodossa:)

Ja siihen jäljellä olevaan virkkuuseen, viimeistelyyn ja koristeluun meni aikaa ehkä tunti..

Näihin on värikkäiden jämälankojen lisäksi säilötty nyt se kaikki kesän aurinko, joka ei ulkona suostu näyttäytymään. Viimeinen viikko ennen lomaa sujuu mukavasti noiden paisteessa ja lomalta töihin tullessa vastassa on iloisen värikäs purkkirivistö. Aurinkoa, kaikesta ulkona vallitsevasta koleudesta huolimatta!

Heinäseiväsromantiikkaa

Heinät ja seipäät ja luonnonkukat ja grilli taitavat kuulua aika hyvin yhteen juhannuksen kanssa. Illalla odottavan grillauksen lisäksi meidän pihaa koristavat upouudet heinäseipäistä ja luonnonpuista tehdyt koristetikkaat. Seipäistä nimittäin pääsee vallan hyvin nautiskelemaan kaupungissakin, kun vähän käyttelee vasaraa ja sahaa. Ja on aikaa. Ja niitä seipäitä. Eli on hyvät suhteet vanhempiin:)

Vanhempien varastoista matkusti meille jokin aika sitten kasa seipäitä. Ensimmäiset kappaleet pääsivät kauan himoituiksi sisustustikkaiksi. Loppujen kohtalosta kerron hiukan myöhemmin. Vai onko tämä nyt paremminkin ulkoistusta, kun tikkaat ovat toistaiseksi ulkona? Talveksi nämä saattavat muuttaa sisälle, sen verran niihin tykästyin.

Simppelit tikkaat syntyivät kahdesta seipäästä, lähimetsässä sään armoilla olleista harmaantuneista paksuista oksista ja tervanarusta. Ja ai niin, on tuolla muutama moderni ruuvikin, mutta ei kerrota sitä kenellekään, kun ne eivät näy.. :)

Sitten vaan kunnon kimppu apiloita, hiirenvirnoja ja koristeellisia heiniä maljakkoon ja jussia odottelemaan. Koitin keräillä seitsemää sorttia, jotta tyynyn alle kerättäviä kukkasia ei tarvitse lähteä kovin kaukaa hakemaan. Leppoisaa juhannusta!

Haasteellinen viikonloppu

Olen ollut laiska. Sain nimittäin ajat sitten Ihanasta talosta maalta haasteen, johon vastaaminen on jostain käsittämättömästä syystä venynyt ihan liian kauan. Kun se aika vaan menee..

Joten eikun vastauksia:

1. Suosikkiväri sisustuksessa
Sanovat, etteivät valkoinen ja musta oikeastaan ole värejä, mutta sisustuksessa kyllä ovat. Tunnustaudun niihin, joilla on valkoiset seinät ja kaapeissa kasoittain erivärisiä tyynyjä ja peittoja, joilla tuodaan ne varsinaiset värit sisustukseen. Jos mustaa ja valkoista ei kumminkaan jostain syystä lasketa, niin heitetään kehiin punainen, koska meillä on punainen sohva:) Sen vaihtaminen on hiukan kallimpaa ja työläämpää kuin mainittujen torkkupeittojen ja koristetyynyjen, joten eiköhän rakkaussuhde punaiseen ole aika kestävällä pohjalla. Harmaa ja värjäämättömän pellavan sävyt pehmentävät kokonaisuutta sopivasti, joten ainakin kaikkia noita värejä meiltä löytyy. 

2. Designesine/-huonekalu, joka ei ikinä tule meille
Meillä ei juurikaan harrasteta semmoisia designesineitä tai -huonekaluja, joiksi designesineet stereotyyppisesti ja sarkastisestikin ehkä ymmärretään. Eli ei  muovia eikä rosteria, ei myöskään epämukavannäköisiä tai huippukalliita kalusteita tai esineitä, joilla ei varsinaisesti tee yhtään mitään. Juurikin siksi, että ne ovat epämukavia ja kalliita ja turhia. Kuten vaikka Eero Aarnion Puppy.

Sen sijaan meiltä löytyy ja yritämme valinnoissa mahdollisuuksien mukaan suosia kotimaista, kestävää ja klassista designia kuten Iittalan astioita, Hackmannin kattiloita, Fiskarsin saksia ja veitsiä sekä Pohjanmaan huonekaluja. Tosin täällä ei asuisi tuunari (ei siis duunari vaan tuunari!), ellei  "virallisen designin" rinnalla kulkisi aina oma design joko alusta asti toteutettuna tai olemassaolevia esineitä muokkaamalla:) Näistä saadaan juurikin sopivan kotoinen ja omaa silmää miellyttävä yhdistelmä.

3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä
 Höm, kattelen telkkua NIIN vähän, että tässä kategoriassa ei paljon ehdokkaita ole. Yksi hyvä sarja, joka tosin tällä hetkellä on tauolla, on Subin neljän nörttikaveruksen elämää seuraileva Rillit huurussa. Ja siellä suosikki on Leonard, joka tuosta fyysikkopoppoosta on ainut vähänkään normaali mies, joka yrittää kaikin keinoin kammeta kavereitaankin samoille raiteille. Tässä touhussa ei aina kommelluksiltakaan säästytä, joten terävänäköisten stereotyyppien varaan rakennettu sarja toimii oivallisena aivotoiminnan nollaajana arki-iltaisin.

4. Suosikki leivonnassa
Parasta ovat ehkä uunituoreet korvapuustit kylmän maitolasillisen kavereina. Omenapiirakka ja vaniljakastike sekä suklaakakku ja jätski ovat myös lähes lyömättömiä yhdistelmiä. Ehkä tähän voisi yksiselitteisesti todeta, että suosikkeja tuoreet leivnonnaiset, koska silloin pääsee makujen lisäksi nauttimaan myös vastapaistetun leivonnaisen tuoksusta.

5. Viisi blogisuosikkia
Lueskelen enemmän tai vähemmän melko monia blogeja, mutta on joitakin, joihin palataan aina uudetaan. Ne kaivetaan esille aina silloin kun kaipaan jotain piristävää, inspiroivaa, lohduttavaa, ajatukset rauhoittavaa, tyylillisesti kiinnostavaa tai muuten vaan hyvää mieltä tuovaa luettavaa ja ne ovat haasteen antajan blogin lisäksi ainakin seuraavat:
Ellis
Susannan työhuone
Aamukahvilla
Säkellystä ja säätöä
Hannan Namit

Haaste napattavissa matkaan vapaasti!

Kesän paras raparperipiirakka

Nyt se on tehty, kesän ensimmäinen raparperipiirakka! Koska eilen oli pyhä ja tänään töistä vapaata, niin koko päivän on ollut ihan sunnuntaiolo. Ja kun aamu alkoi tämmöisellä herkulla, niin ei se olo siitä ainakaan vähemmän sunnuntaiseksi muuttunut.

Eilisestä Hesarista bongasin nimittäin raparperipiirakan ohjeen. Pihalla rehottaa komea raparperipuska, joten tämä lähti heti testiin kun aineita ei tarvinnut kovin kaukaa hakea. Testatkaapa tekin. Tämä on samalla kertaa rapea, pehmeä ja suussasulavan herkullinen!

Keittiömestarin raparperipiirakka

Murupinta:
100 g    voita
2,5 dl    sokeria
2 dl       vehnäjauhoja

Piirakkataikina:
2           kananmunaa
2,5 dl    sokeria
1 dl       maitoa
1 dl       kermaa
100 g    voita
4 dl       vehnäjauhoja
2 tl        leivinjauhetta
5 dl       raparperinpaloja

Tee ensin piirakan pinnalle tuleva muruseos. Kuutioi kylmä voi ja sekoita sokerin ja jauhojen kanssa pikkurillinpään kokoisiksi kokkareiksi. Tuuppaa muruseos pakastimeen pohjataikinan valmistamisen ajaksi.

Piirakkapohjaa varten vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Kiehauta maito, kerma ja paloiteltu voi niin, että voi sulaa. Kaada ohuena nauhana muna-sokerivaahtoon koko ajan vatkaten.

Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Sekoita ne muna-sokeri-voisula-maitotaikinaan siivilän läpi varovasti nostellen.

Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun, noin 25x35 cm kokoiseen vuokaan. Rippottele pinnalle raparperinpalat ja päällimmäiseksi pakastimesta napattu muruseos.

Paista 160 asteessa uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Nauti parhaat palat hiukan jäähtyneestä piirakasta vaniljakastikkeen tai jätskin kera!

Lehdessä mainittiin, että kyseinen resepti on tiettävästi alunperin keittiömestari Eero Mäkelän kädenjälkeä. Ihmettelin hiukan, että kuka kumman Mäkelä. En tainnut olla tarpeeksi kulinaristi tietääkseni kenestä oli kyse, koska piti turvautua Googleen ja Wikipediaan. Sieltähän näppärästi selvisi, että kyseessä on Suomen ensimmäisen Michelin tähden saaneen Kanavanranta-ravintolan keittiöpäällikkö, joka oli sitä ennen ehtinyt jättää kädenjälkensä myös mm. sellaisiin vaatimattomiin ravintoloihin kuin Kämp ja Marski. Ruokarintamalla ei siis ole kyse ollenkaan turhasta miehestä ja piirakkaresepti oli kyllä ihan maineensa veroinen.

Pihan punaisia varsia on hyödynnetty jo muutenkin, sillä hellalla on porissut myös raparperimannapuuroa sekä -kiisseliä. Siinä määrin viime kesänä anoppilasta saatu puska rehottaa. Ja hyvä niin, keväällä kun olin jo aivan varma, että koko kasvi oli talven aikana kuollut. Ajatukset ehkä olivat varsin aiheellisia, kun yhtäkään punaista ruusukenuppua ei meillä näkynyt maanpinnalla silloin kun muiden puutarhoissa ne jo kurkottelivat kevätaurinkoon. Huoli oli onneksi turha, juurakko oli vaan tullut istutettua sen verran syvälle, että lehtiruusukkeet eivät ihan ensimmäisinä aurinkoisina päivinä vielä olleet näkyvissä.

Tämä herkku pitää nauttia tuoreeltaan, koska pakastimesta löytyi vielä viime kesänä säilöttyjä raparperinpaloja. Niistä ei tule talvella tehtyä näköjään mitään, joten nautitaan noista nyt kun niitä saa haettua kolmen askeleen päässä kotiovelta. Taidanpa siis  ottaa vielä yhden palan piirakkaa:)

Tuplakopio olohuoneessa

Kuinka suuri rikos on Alvar Aallon kopiointi? Suomalaiskansallisella ikonimentaliteetilla varmaan melkoinen rötös.. Meillä nimittäin olohuonetta koristaa nyt Aallon kopion kopio. Muka-Aalto, jota koristaa vielä muka-Tamura. Ehkä tästä voin yrittää saada synninpäästön sillä, että joku muu on ensin kopioinut tuon jakkaran ja minulla on sormeni pelissä vain koristekuvion suhteen.. Mitä mieltä olette, onko design-tuotteen kopiointi ja oman näköinen toteutus omaan käyttöön ok?

Tämä tarina sai alkunsa jo jokunen aika sitten, kun yhteiseen kotiin tuli miehen mukana perinteinen nelijalkainen, koivunvärinen jakkara, joka on tähän asti lähinnä palvellut kukkaruukun alusena. Tiedätte sellaisen, joita on joka paikassa ja joka ei olemassaolollaan mitenkään kiinnitä huomiota, ellei ole tiellä tms. Sellainen Aalto-jakkaran kopio. Jakkara viihtyi tehtävässään hyvin, eikä pitänyt itsestään sen suurempaa meteliä kirjahyllyn kupeessa. Kunnes se sai kaverin.

Töissä meillä on nimittäin sellainen nurkkaus, jonne kuka vaan voi viedä kalusteita, jotka on syystä tai toisesta heittänyt työhuoneestaan pihalle. Tuolta kierrätysnurkasta ne yleensä päätyvät jonkun muun huoneeseen, kun joku huomaa tarvitsevansa juuri sitä, mikä toiselle oli ylimääräinen. Bongasin nurkkauksesta taannoin valkoisen kolhiintuneen nelijalkaisen perusjakkaran ja nappasin sen nopeasti parempaan talteen. Semmoinen on aina kätevä, oltiin sitten töissä tai kotona.

Kummatkin jakkarat olivat jo jonkin verran elämää nähneitä ja niinpä ne herättivät heti tuunausinnostuksen. Netissä seikkaillessani ja inspiraatiota etsiessäni törmäsin Nao Tamuran Artekille suunnittelemaan, Alvar Aallon Jakkara 60:n upeaan 80-vuotisjuhlavuoden erikoisversioon nimeltä Rings. Tuommoinen olisi täydellinen sekä olkkariin että työhuoneeseen! Sitten piti vain päättää, miten kolhiintunut tusinatuote muutetaan salonkikelpoiseksi designiksi?

Hankintalistalle päätyi mustaa maalia, pensseli pantiin heilumaan ja pian täällä oli kaksi siistiä mustaa jakkaraa. Vuosirenkaiden taiteilu istuinosaan aiheutti pientä päänvaivaa. Alkuperäinen Nao Tamuran suunnittelema kuvio on painettu jakkaran pintaan käsin silkkipainomenetelmällä. Tämän koristemaalarin verstaassa puolestaan perusteellisen harkinnan jälkeen päädyttiin muovitaskusta kirurginveitsellä leikattuun sabluunaan, ohueen maalipensseliin ja vapisemattomaan maalauskäteen. Töpöttelin ensin kalvosabluunan läpi osan vuosirenkaista ja sen jälkeen maalasin vapaalla kädellä ja mahdollisimman pienellä pensselillä loput. Jakkarat on telattu puolihimmeällä Empire-kalustemaalilla ja koristekuvio tuputeltu saman merkin sävyttämättömällä valkoisella.

Näistä tuli aika hyvät! Idea on kopioitu tuosta Rings-jakkaran koristelusta, mutta toteutus ja lopputulos ovat omannäköiset. Tämmöisen jakkaran kaveriksi sopisi mainiosti esimerkiksi Design Paletin Vuosirengas-tyyny.

Koivuissa, niiden runkokuvioissa, raikkaassa valkoisen värin ja heleän vihreiden lehtien yhdistelmässä on jotakin mitä kiehtoo. Olenkin ristinyt nämä koivujakkaroiksi, vaikka tuo vuosirengaskuvio voisi yhtä hyvin olla minkä tahansa puunrungon poikkileikkaus. Jotenkin selkeä mustan ja valkoisen yhdistelmä viittaa ajatuksissani koivuun.

Niinpä tässä voi vaikka istuskella kesäillan hämyssä, avata oven pihalle, tuoksutella vastaleikattua nurmikkoa ja kuunnella mustarastaan huilua lähimetsässä.