Kumisaapasdilemma

Maalla kasvaneena olen sitä mieltä, että kumisaappaat kuuluvat pihalle ja pellolle. Minun maailmassani saappaat vedetään jalkaan, kun lähdetään marjametsään tai kasvimaalle. Vaikka olen asunut kaupungissa jo 15 vuotta, en edelleenkään näe itseäni paikallisjunassa matkalla töihin tai kaupungilla kivijalkamarketin kassajonossa kumisaappaat jalassa.

Tähänastisella kaupunkiasujan urallani en ole edes omistanut kunnon kumisaappaita. Olen sellaisia tottakai viimeisten 15 vuoden aikana käyttänyt, mutta niitä tilanteita on tullut vastaan lähinnä vanhempien luona, jossa ne omat vanhat saappaatkin ovat majailleet. Itsellä kun ei ole ollut pihaa  sen paremmin kuin peltoakaan ja kerrostalon pihan läpi on päässyt säällä kuin säällä muissakin jalkineissa.

Kaikki muuttui tänä syksynä. Ensin havaitsin, että oman piha vaatii syystöiden onnistumiseksi ehdottomasti saappaat. Osansa ehkä oli silläkin, että syksyn tullen postipoika kantoi yhä ahkerammin erilaisia kumisaapasmainoksia postilaatikkoon, eli tarjolla oli muitakin kuin mustia Nokian Kontioita. Niinpä meille kotiutuivat mustat kukkakuvioiset saappaat.

Ja tänä aamuna ne sitten pääsivät myös paikallisjunaan ja töihin. Heräsin aamulla sateen kohinaan peltikattoa vasten. Kun uskaltauduin peiton alta ylös ja kurkkimaan ulos, ei sateelta meinannut nähdä juuri mitään. Kiskoessani vaatteita päälle hiipi mieleen ajatus, siitä, millä ihmeellä selviäisin bussille ja sieltä junalle ja edelleen töihin ilman, että jalat ovat joko litimärät tai nahkakengät pilalla. Hiukan vastahakoisesti oli myönnettävä, että ainut järkevä vastaus olivat kumisaappaat, jotka tähän asti olivat katselleet vain oman pihan nurmikoita.

Niinpä sitten vedin jalkaan pitkävartiset villasukat ja saappaat ja lähdin töihin. Kerrankin ei tarvinnut kiertää pihan valtaisan kokoisiksi kasvaneita vesilätäköitä eikä hyppiä litimäriksi kastuneiden lehtikasojen yli. Räntäsateessa saatoin lompsia kaikessa rauhassa bussipysäkille ja matkan toisessa päässä junalta töihin ilman, että kertaakaan piti miettiä kenkiä tai jalkoja. Miten mukavan ja vapauttava kokemus olikaan kävellä reippaasti isojen lehtikasojen läpi ja tuntea miellyttävä kahina jaloissa! Työpaikalla vastassa oli rivi sateenvarjoja ja kumisaappaita. Pikainen tarkastelu rautatieasemalla paljasti myös, että eipä saapasjalkainen näinä aikoina joudu kaupungissakaan ihmettelyn kohteeksi.

Joten, ehkä niillä kumisaappailla sittenkin voi lähteä oman pihan ulkopuolelle ja jopa julkisille paikoille. Ehkä minä jopa odotan seuraavaa sadepäivää, jolloin pääsen taas ulkoiluttamaan saappaitani:)