perjantai 27. huhtikuuta 2012

Viikonloppulaukku farkuista


Ihanaa, hurjan kiireinen työviikko on taas takana ja neljän päivän vapaa edessä! En ole kunnolla ollut edes kotosalla niin että olisin ehtinyt tänne mitään kirjoitella tai kurkkia muiden kuulumisia. Nyt pääsee onneksi hengähtämään ja viikonlopun viettoon voisi lähteä vaikka tämmöisen veskan kera. Tämä kätkee sisälleen yllättävän määrän tavaraa ja sitähän naisten käsilaukuissa usein taitaa aika paljon olla.


Idea laukkuun lähti täältä. Sovelsin kaavat kuvan perusteella ja tästähän tulikin aika reilun kokoinen, hyvä niin. Tämä voisi olla oivallinen kaveri vaikka vapun Turku-reissulle.


Laukku tosin ei ole se, mikä vapun varustelussa minulle on yleensä tuottanut päänvaivaa. Vappuun on  sen sijaan itselläni liittynyt aina uuden mekon syndrooma. Sen jälkeen kun opiskeluaikojen haalarivaput jäivät taakse, ilmaantui tämä positiivinen ongelma vappujuhlien vaatetuksen suhteen. Kevät (ainakin kalenterin mukaan) houkuttelee säätiedotuksesta huolimatta aina kaivamaan esiin mekot ja liehuvat helmat. Yleensä niitä kaivellaan kaupan vaatetangoilta tai visualisoidaan kangaskaupan valikoimista, koska juuri vapuksi olisi kiva saada jotain uutta päällepantavaa.



Vuosien varrella täällä onkin nähty kaikenlaista farkkutuunauksista kesken jääneisiin viime hetken virityksiin. Yhtenä vuonna ompelin kymmeniä napinläpiä ja ompelin niille kavereiksi napit noin kahden aikoihin vappuaaton vastaisena yönä. Erään kerran taas olin bongannut Eurokankaan sovitusnuken päältä kauniin luomuksen, ostanut lähimpänä mallinuken mekkokangasta olevan palan alennuslaarista ja ryhtynyt töihin. Aikataulu taisi olla hiukan kiireinen ja lopulta hikisestä uurastuksesta huolimatta kävi niin, että noin tunti ennen lakitukseen lähtöä säntäsin papiljotit päässä läheiseen kauppakeskukseen toteuttamaan plan B:tä, kun mekko ei ollutkaan valmistunut ajoissa. Mukaan lähti lähes täydellisesti Sokoksen ikkunaprinsessan vaatetus, hyvä etten marssinut kaupasta ulos nukke kainalossa. Tuollaisissa tilanteissahan omassa vaatekaapissa ei ole kertakaikkiaan MITÄÄN päällepantavaa..


Miten sille surullisenkuuluisalle mekolle sitten kävi? Se selvinnee vielä ennen vappua:) Sitä ennen ainakin täällä nautitaan kevään ensimmäisistä valkovuokoista ja lintujen kevätkonsertista.


7 kommenttia:

  1. Tosi kiva laukku! Ja nyt täällä odotellaan, millaisen mekon teit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öh, sen mekon kanssa voi vielä hiukan kestää:)

      Poista
  2. Hieno tuunaus, mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo onkin ensimmäinen farkkulaukku, joka tekemisessä on tarvittu kaavoja:) Leppoisaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  3. Kiva laukku rentoon vappumenoon. Minun pitää kyllä lähteä syynäämään, onko minun valkovuokoista pilkahdustakaan.

    VastaaPoista
  4. Aina kun näen sun farkkutöitä, päätän, että tutkin seuraavalla kerralla tarkemmin kirppareiden farkkutarjontaa.Joku päivä tuo farkkulaukku vielä valmistuu...

    VastaaPoista