maanantai 19. maaliskuuta 2012

Lämmikettä takatalven varalle


Muutaman päivän on ollut varsin hienot kelit ja aurinkoa riittänyt. Tänään sitten iski kai tämän orastavan kevään ensimmäinen takatalvi. Aamulla kun heräsin ennen puolta seitsemää, rännit lorisivat lupaavasti katolta sulavasta lumesta, mutta taivaalta ei tullut alas mitään. Toisin oli puolta tuntia myöhemmin, jolloin lähdin töihin: räntää tuli taivaan täydeltä. Jokseenkin koomista, että saman päivän keltainen lehdistö julisti rautatieaseman kioskilla kevään alkaneeksi ja lämpimät säät saapuneeksi.


No, ulkona ei ehkä ollut niin kovin lämmintä tänään, mutta tämä poncho on taatusti lämmin. Ohje löytyy Novita talvi 2011 -lehdestä tai täältä. Tämä lämmittää nyt erään työkaverin takatalvea. Eikä olisi kyllä hassumpi ittellekään, nyt kun tuon ohjeen kanssa olen sinut.


Sekä lehdessä että netissä olevasa yhdessä kuvassa ei kovinkaan selkeästi näy, kuinka paljon erilaisia neulepintoja ponchossa on. Ohjeen mukaan lankaa tarvitaan 650g, mutta mulla taitaa olla sen verran löysä käsilala, että jouduin kyllä hakemaan kaupasta sen kahdeksannenkin kerän ennen kuin viimeinenkin tupsu oli tehty.


Tupsuja en olekaan tehnyt vuosiin ja nyt siinä hommassa tulikin monta nostalgista ajatusta mieleen lapsena tehdyistä keltaisista pääsiäistupsutipuista alkaen. Silloin kun viimeksi olen sellaisten kanssa puuhannut, ei ollut tupsukehikkoakaan varmaan vielä edes olemassa. Tosin ei sitä ole tässä taloudessa nytkään, joten ihan sillä perinteisellä tyylillä näissä mentiin. Pahvinen runko leikattiin ensin Liptonin keltaisesta teepaketista ja sen jälkeen tarvittava määrä lankaa ympärille ja tupsu oli valmis.


Lankana tässä on Isoveli ja puikkojen numero on ohjeen mukainen kuutonen. Hiukan isompi tästä kyllä tuli kuin ohjeessa, joten taas saan varmaan osoitella sormella löysähköä käsialaa.

Lämmin ja ihana yhtäkaikki, oivallinen varuste takatalven räntäsateita vastaan:)

33 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen. Minusta tuo koko on parempi kuin mallissa. Lämpöisempi kun on pidempi. Tätä mallia voisin itsekin kokeilla. Kivan isot ruudut eri neulepinnoilla.
    Täksi päiväksi lupailivat jo hiukan aurinkoakin.
    Mukavaa työpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo erilaiset neulepinnat tekevät ponchosta elävän ja erilaisen. Ja kyllä iso koko lämmittää:)

      Poista
  2. Kaunis. Monestikkaan niistä lehden kuvista ei saa oikeaa kuvaa neuleesta, vaan vasta kun joku on tehnyt sen ja kuvaa sitä myös muistakin kuvakulmista. Ehkä lehtien pitäisi panostaa useampaan kuvaan samasta neuleesta, niin tekijöitä voisikin olla enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on niin totta. Tästäkin yritin etsiä netistä kuvia, josko joku on tehnyt, mutta en törmännyt yhteenkään. Usein on niin, että kun vaan kuvat on nimetty niin, että ne tulevat haussa vastaan, niin netistä löytää heti monipuolisemman näkökulman johonkin malliin, kuin mitä varsinaisessa ohjeessa on.

      Poista
  3. Ihastuttava huppuineen ja kaikkine hapsuineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huppu nimenomaan on tässä se juttu. Siihen huomio kiinnittyi heti kun tuota ohjelehteä joskus ekan kerran selailin.

      Poista
  4. Onpas mukavan näköinen! oon etsinyt kanssa hupullisen ponchon ohjetta, ehkä kokeilen tätä. Valmistuu ehkä ensi syksyksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi syksyksi varmaan minäkin saan oman kappaleeni valmiiksi. Nyt mielii sormet jo vähän keväisempien lankojen ja mallien pariin.

      Poista
  5. Kaunis, monenlaisia neulepintoja. Uusi lumi on vanhan lumen surma eli kevättä kohti mennään räntäsade räntäsateelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensikatsomalta tuntui, että pintoja oli liikaakin. Mutta kauniisti ne asettuvat kaikki valmiissa työssä ja jos ja kun saan ittelleni tämmöisen jossain vaiheessa aikaiseksi, niin eiköhän nuo kaikki neulepinnat nähdä siinäkin ponchossa.

      Poista
  6. Onnistunut tuo usean neulepinnan yhdistely!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä oli kyllä muistillekin sopivasti haastetta, että oppi mallin ulkoa:)

      Poista
  7. Kaunis poncho ja niin sopiva juuri kevätpäivinä pitää yllään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitähän tämä varmasti on, suojaa kevään koleutta vastaan. Ja toimii syksylläkin ja mihin vuodenaikaan tahansa.

      Poista
  8. Mukavan näköinen, ja kun on toi huppukin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se huppu, se huppu. Tästä saa vaikka metsänhaltijan viitan tarvittaessa, jos väri vaan olisi vähän toinen.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos:) Nyt on niin kiva kattella valmista lopputulosta, kun tuon tekemiseen hetkine aikaa vierähti. Mutta lopussa kiitos seisoo, eikös se jotenkin niin mene.

      Poista
  10. Just tänään kattelin samaista mallia ko. lehestä. Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo malli taisi olla yksi kyseisen lehden suosituimista. Yllättävän vähän olen sihen kuitenkaan blogeissa tai muualla netissä törmännyt. Kokeilemisen arvoinen ehdottomasti!

      Poista
  11. Huomasin täältä linkin vanhaakin vanhempaan blogiini (Karnaluks-jutusta), ja tulin kurkkimaan!
    Kiva blogi, paljon kaunista!! Jäin saman tien lukijaksikin! :o)

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana takatalven lämmike! Tosin tuo menee varmaan ihan ympäri vuoden - on kyllä kaunis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuossa ei ole parasta ennen tai käytettävä ainoastaan keväällä -merkintöjä. Tulee varmaan uudella omistajalla käyttöön aina kun tekee mieli lämmitellä jonkun kivan neuleen alla:)

      Poista
  13. Onpa kaunis! Itselläni oli myös vähän aikaa sitten tupsufiilistelyä, kun tein pipoon tupsua ihan "old schoolisti" pahvirinkulalla. Edellisen kerran olen tainnut tehdä tupsuja joskus ala-asteikäisenä eli pieni ikuisuus sitten, joten jouduin kyllä lunttaamaan googlesta, miten noita tehtiinkään... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama juttu mulla, pientä epävarmuutta oli ilmassa. Että kuinka iso reikä siihen pohjapahviin pitikään keskelle leikata.. Onneksi herra iso G auttaa aina:)

      Poista
    2. Vähän sama juttu mulla, pientä epävarmuutta oli ilmassa. Että kuinka iso reikä siihen pohjapahviin pitikään keskelle leikata.. Onneksi herra iso G auttaa aina:)

      Poista
  14. Tuo oli varmaan kiva neuloa, kun oli paljon erilaisia neulepintoja. Ja kauniskin siitä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kyllä tuossa pysyi mielenkiinto yllä juurikin noitten erilaisten pintojen ansiosta.

      Poista
  15. Onhan tosi kaunis. Tykkään erityissesti hupusta ja tupsuista.

    VastaaPoista