lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kohtasin puutarhassa prinsessan


Aurinko on sulattanut puutarhasta jo melkein kaikki lumet, Joitain yksittäisiä lumilaikkuja vielä näkyy siellä täällä. Melkein jo tekisi mieli ottaa esiin kesämekko ja kirmata paljain jaloin lumen alta paljastuneella kevääseen heräävällä nurmikolla.



Tämä mekko lähti ilahduttamaan kummitytön 4-vuotispäivää viikko sitten. Ihan vielä ei helmat hulmuten kirmattu pihanurmikolla, mutta sisällä sitäkin enemmän. Mistä niillä pienillä prinsessoilla riittääkin virtaa? Ehkä pääsiäismunista, joita ajankohdan takia paljastui lahjapaketeista useampiakin, tai sitten syntymäpäiväkakusta, joka sekin oli kuin prinsessan linna.



Sama vaaleanpunainen kangas on vilahdellut täällä aiemminkin. Ensin se matkusti varastooni Jyskin alennusmyynnistä, sen jälkeen siitä on tehty havaintoja ainakin täällä ja täällä. Ja edelleenkin sitä jäi pakkaan odottamaan seuraavaa prinsessatilausta:)


Tästä kuvasta puuttuu vain itse prinsessa, lieneekö mennyt juhlien jälkeen unten maille ja mekko on jäänyt kivelle odottamaan seuraavaa päivää..

17 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kun ei ittellä pienenä ollu mukamas ollenkaan prinsessamekkoja, niin nyt niitä pitää sit tehdä:)

      Poista
  2. oli varmasti prinsessalle mieluinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se heti pääsi käyttöön ja helmakin oli juuri sopivan mittainen, niin että hiukan vallattomamman prinsessan juoksu ympäri taloa onnistui mainiosti.

      Poista
  3. Voi mikä luomus! Ihana. Minäkin haluaisin lumesta paljaan pihamaan. Vielä toistaiseksi lunta pihassamme on enemmän kuin paljasta nurmikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä satoi täään aamulla taas uutta lunta! Kevät keikkuen tulevi, kuten kuuluu vanha sanonta. Sen totuuspohja lienee siinä tosiasiassa, että keväällä ihmisten ruokavarastot alkoivat olla niin lopussa, että ajoittain nälästä heikkojen ihmisten kulku saattoi olla melkoista keikkumista. Mutta sopii se tuohon lumitilanteen vaihteluunkin kyllä.

      Poista
  4. Aivan ihana prinessaluomus! Perinteinen prinsessa Ruusunen tulee tuosta mieleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piikkejä ei sentään onneksi näkynyt, joten prinsessa säästyi sadan vuoden unilta:)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kyllähän tuota kiva on kattella. Ja vielä kivampi oli huomata, että se pääsi heti synttärisankarin ylle juhlistamaan päivää prinsessana.

      Poista
  6. Pikkuprinsessa on tosi iloinen puvustaan ja prinsessaleikkejä on leikitty ahkeraan. On ilo katsella.

    VastaaPoista
  7. Onpas kyllä hieno rinsessamekko! Täällä on vielä ainaki metriset hanget. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sataa ropisee ja sen mukana toivottavasti lähtevät viimeisetkin lumet. Tänään kyllä muuten on ollut niin hyytävä tuuli, ettei olisi tämmöisillä hepeneillä tarkentunut ollenkaan.

      Poista
  8. Kiitos haastamisesta, huomasinkin mielenkiintoisen haasteen saman tien. Se laittaa tosissaan miettimään:)

    VastaaPoista