torstai 22. tammikuuta 2015

Arjen ja laihdutuskuurin pelastava kinkkukiusaus


Käsi ylös, kuinka monella arki-iltaisin on sellainen tilanne, että kotona ei ole ruokaa valmiina, mutta pöydän äärellä sitäkin nälkäisempiä ihmisiä? Ja tuntuu, että sen ruoan laittamiseen, kaiken maailman pilkkomiseen ja kypsentämiseen menee aikaa ja samalla nälkä vaan yltyy ja tekee mieli napata keksi (ja kalori) jos toinenkin alkupalaksi?

Täällä tuo on ainakin kokolailla tuttu tilanne. Ja nimenomaan arki-iltaisin, kun kukaan ei ole päivällä ollut laittamassa ruokaa. Aika ajoin onnistun priorisoimaan ja suunnittelemaan asiat niin, että esimerkiksi viikonloppuna ruokaa valmistuu sen verran, että siitä riittää hyvin arki-iltojen pelastajaksi pienellä lämmityksellä. Mutta sitten taas suunnitelmat unohtuvat ja päässä pyörii vain yksi kysymys: mitä tänään syödään ja mistä se tehdään?


Yllä kuvatun tilanteen pelastajaksi tarvitaan erinäisiä luottoreseptejä, joiden kokkaaminen onnistuu nopeasti, helposti ja ilman ohjetta. Ja joihin voi käyttää lähes mitä tahansa kaapista löytyvää. Tässä siis yksi sellainen. Resepti on napattu aikoinaan jostakin Painonvartijoiden materiaalista ja tuunailtu omaan jääkaappiin sopivaksi.



Kevyt kinkkukiusaus
6 annosta

500 g peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
1 pss keittojuureksia, kasvissuikaleita tms. (pakaste)
300 g savukinkkusuikaleita (tai jauhleihaa, kebablastuja, kanapalikoita, soijapalleroita tms.)
2 rkl kuivattua persiljaa
2 dl rasvatonta maitoa
100 g sulatejuustoa
rouhittua pippuria
(vähän öljyä vuoan voiteluun)

Kaada puolet peruna-sipulisekoituksesta ja tyhjennä kaveriksi pakastejuurekset uunivuokaan. Ripottele päälle ripaus pippuria.

Lisää sitten kinkku ja persilja. Kinkun paikalle käy lähes mikä tahansa liha/kana/kala/kasviperäinen vaihtoehto. Kaada päälle loput peruna-sipulisekoituksesta ja ripottele vielä hiukan pippuria. Minä käytin tähän kiusaukseen ehkä yhteensä noin 1 teelusikallisen verran myllystä rouhittua pippuria.

Lämmitä maito ja sekoita sulatejuusto nokareina maidon joukkoon niin että se sulaa. Minulla oli käytössä Polarin 9 %:nen sulatejuusto, joka oli kevyin löytämäni laktoositon sulatejuustoversio. Kaada maito-juustoseos vuokaan perunoiden, kasvisten ja kinkkusuikaleiden päälle.

Kypsennä vuokaa 175 asteessa noin tunti. Mitä kauemmin maltat pitää tämän uunissa, sitä pehmeämpi lopputuoksesta tulee. Vuoan pinnan voi loppuvaiheessa peittää foliolla, ettei siitä tule liian tumma. Nauti raikkaan salaatin kera. Tai jos laiskuus iskee tässä vaiheessa, käyvät pelkät tomaatitkin:)


Kuten näkyy, kyseessä on tällä kertaa myös melkoinen pussiruoka. Pakastekasviksia on yllin kyllin tarjolla suikaloituina/paloiteltuina/pilkottuina ja ne on niin helppo vaan kaataa pussista suoraan vuokaan. Tässä olin kinkun kanssa ihan yhtä laiska, sekin tuli pussista.

Ellei edellisistä raaka-ainevalinnoista jo käynyt ilmi, niin helppoutensa lisäksi tämä on myös kevyttä syötävää. Jotenkin näin jouluherkkujen loppumisen jälkeen sitä väkisinkin iskee ajatus kevyemmästä elämästä, on niitä kiloja sitten tullut tai ei.

Tämmöiset ajatuskulut tunnetaan selvästi myös painonhallintaa markkinoivilla tahoilla. Esimerkiksi Keventäjät tarjoaa kahden viikon kokeilujäsenyyttä maksutta. Itselläni ei ole kokemusta kyseisestä palvelusta, mutta melkein tekisi mieleni kokeilla. Tuskin terveellisempi, säännöllisempi ja mietitympi elämä syömisen näkökulmasta on koskaan haitaksi. Onko teillä kokemuksia superdieeteistä, Kiloklubista, Keventäjistä tai muista vastaavista, hoikkaa ihanne-elämää tarjoavista tahoista?

lauantai 17. tammikuuta 2015

Vaalikiima yltyy valtakunnassa


Juuri noin todettiin äsken Uutisvuodossa. Ja varmaan se totta onkin, onhan vaaleihin enää alle 100 päivää aikaa. Aiemmin mainitsin päätyneeni epäpoliittisena henkilönä mukaan erään varsinais-suomalaisen ehdokkaan innokkaaseen kampanjaryhmään. Ompelemaan kampanjatuotteita, eli muitatteko vielä nämä heijastavat purjeveneet? Tänään näillä näppäimillä kyseisen ehdokkaan kampanja starttaa Saaristolaiskemuilla. Ja allekirjoittaneen poliittisesta aktiivisuudesta kertonee jotain se, että saaristolaisherkkupöydän sijasta istun kotona kirjoittamassa tätä:)


Helenan virallisen eduskuntavaalikampanjan käynnistymisen kunniaksi leväytetään eetteriin lisää kampanjatuotteita. Eli edelleen ovat kyseessä vanhasta purjeesta ommellut tuotteet. Ja tällä kertaa jokanaisen ja -miehen matkakumppaneina tarpeelliset toilettipussukat, joihin kätkeytyvät niin isommat kuin pienemmätkin kauneudenvaalimispurkit.

Pussukoiden malli on tuttu farkkuflootistani. Muoto mahduttaa sisälle yllättävän paljon tavaraa. Näissä on päästy jo vähän hyödyntämään purjeessa olevia tikattuja yksityiskohtia. Tikkausten kohdalla kangasta kuitenkin saattaa olla useampikin kerros ja paksuus hiukan rajoittaa noiden osien käyttöä. Farkkuneulalla paksun ja tiiviin kankaan ompelu on onnistunut kuitenkin yllättävän hyvin.

Mitään kovin pieniä käännettäviä asioita tuosta purjekankaasta ei kuitenkaan kannata ryhtyä tekemään. Kangas on nimittäin niin kankeaa, että näidenkin kääntämisessä oli täysi työ. Mikäli haluat kyseisenlaisen pussukan itsellesi, niitä voi hankkia täältä.

Katsotaan kuinka tuo vaalikiima vielä allekirjoittaneeseenkin ehkä jossain vaiheessa tarttuu. Toistaiseksi tyydyn politikoimaan Uutisvuodon ja lauantaisaunan äärellä. Eivät kyllä yhtään huonompia paikkoja ole nuokaan siihen hommaan sillä eivätkös saunassa tunnetusti ole syntyneet monet hyvät päätökset valtakunnan tasolla?  Niin eiköpähän se kelpaa sitten näin kotiparlamentinkin areenaksi.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Kun humanisti ei osaa laskea niin kaikki ei mene niinkuin Strömsössä


Tämä on kertomus mittavirheistä, tilaustöistä ja siitä, kuinka asiat näyttävät, tuntuvat tai vaikuttavat isommilta kuin ne oikeastaan ovat. Ja kuinka television kaukosäädintaskusta tuli jotain ihan muuta kuin miksi se alunperin oli tarkoitettu.


Eräs nettiseikkailija oli nähnyt blogissani tämän kaukosäädintaskun ja innostui itse haluamaan samanlaisen. Tänne päin tuli tilaus ja sen jälkeen ei muuta kuin tuumasta toimeen ja kangaskauppaan eikä aikaakaan, kun tarvikkeet oli hankittu. Asiakas oli lähettänyt kaukosäädintensä lukumäärän ja  mitat ja minä olin mukamas laskenut kankaan riittävyyden ja taskujen koon hyvinkin noiden mukaan.


Innoissani leikkasin, ompelin, saumasin ja vihdoin myös sovitin. Ehkä tuo vaihe olisi kannattanut tehdä vähän aikaisemmin tai laskea asiat hiukan tarkemmin. Oli nimittäin päässyt unohtumaan sellainen kolmiulottisiin kappaleisiin olennaisesti liittyvä totuus, että niillä on kahden muun ulottuvuuden lisäksi olemassa myös paksuus. Joten kaukosäätimille mitoitetut, leveyden mukaan leikatut taskut olivat auttamatta liian pieniä.

Korjausyritykset olisivat vain pahentaneet asiaa, joten luovutin. Hautasin mokoman tekeleen kangaskaapin perälle ja tein uudet kangaslaskelmat. Uusi reissu kangaskauppaan ja taas vimmaista leikkausta, saumausta ja pakonomaisia mittauksia taskujen koosta. Toisella yrityksellä numerot ja todellisuus osuivat kohdilleen ja kaukosäätimet sujahtivat nätisti paikoilleen. Pussikko lähti tyytyväiselle tilaajalle.


Ja epäonnistunut kappale jäi minulle. Meillä on samoja Samsungin kaukosäätimiä kuin pussin tilanneella asiakkaallakin, joten pussi uhkasi muuttua ongelmajätteeksi. Onneksi olen sitä mieltä, että ennen kuin asioita heitetään suin päin roskiin, kannattaa niitä tarkastella vähemmän kaavamaisilla silmillä ja koittaa nähdä tuote jonain muuna, kuin miksi se on tehty tai mikä se on alunperin ollut. Tuo kriittinen tarkastelu pelasti tämänkin yksilön. Pussukoita kun tarvitaan muuallakin kuin pitämässä kaukosäätimiä järjestyksessä.



Niinpä tämä päätyi ompeluhuoneeseen. Siellä on ainakin kolmet isot kangassakset, mutta useimmiten tuntuu, ettei ensimmäisiäkään löydy ompelukoneen välittömästä läheisyydestä. Nyt pussukan monet taskut säilövät niin erikokoiset sakset kuin eräitä muitakin vaeltelevia tavaroita. Samalla tuosta häntäosasta tuli oivallinen alusta ompelukoneelle ja painava kone pitää samalla saksiosan paikoillaan pöydän reunalla.

Ihan kaikki ei mennyt niinkuin Strömsössä, mutta ei sentään tarvinnut ketään (mitään) mieron tiellekään lähettää. Pienen pyörittelyn ja yhden myöhästyneen toimituksen jälkeen kaikelle löytyi juuri oikea mistaja ja paikka. Ja täällä on myös yksi siistimmän ja järjestelmällisemmän ompelupöydän (ja ehkä huoneenkin) omistaja:)

lauantai 10. tammikuuta 2015

Suuri Käsityö 1/2015


Uusi vuosi tuo mukanaan yleensä uusia haasteita ja tapoja. Niin tässäkin blogissa. Poimin kuukausittain kiinnostavimmat ideat ja toimivimmat mallit Suuresta Käsityölehdestä. Ja tässä tulee tammikuu.


Tammikuun lehti kolahti postiluukusta torstaina, juuri sopivasti viikonlopun ompeluksia varten. Kannessa komeilee neulesuunnittelija Veera Välimäki, joten jo kannen perusteella on odotettavissa ainakin mielenkiintoisia neuleita. Välimäen suunnittelemina nähdään palmikkojakku ja tuubihuivi. Näiden ohjeet ja koko lehden mallien kuvat näet täältä. Neuleita on muutaman viime vuonna ollutkin lehdessä mielestäni jopa hiukan liikaa muiden mallien määrään verrattuna. Mutta kyllä nyt yksi Veera aina menee:)


Lehdessä esiteltiin myös monenlaisia ompelijan käteviä apuvälineitä. Joista yksi varsin kätevältä kuulostava vehje on kaareva viivain. En ollut tuollaisen olemassaolosta aikaisemmin tiennytkään, mutta sen sijaan kaarevien piirrossaumojen kanssa aina silloin tällöin tulee taisteltua. Tuollainen melkein tekisi mieli hankkia ja Ompelijanmaailmasta niitä pitäisi saada. Tosin sellaista ei näytä putiikissa vielä olevan, lienee siis tulossa oleva uutuus. Perinteinen vaatturin viivain ajanee kyllä saman asian.



Lehden parasta antia omasta näkökulmastani olivat tällä kertaa trikoomekkojen kaavat. Lehdessä oli malli ja ohje useampaan kivannäköiseen, mukavantuntuiseen ja työarjessa erittäin käyttökelpoiselta vaikuttavaan mekkoon. Kun kyseisenlaisiin vaatekappaleisiin on varattuna kankaitakin jo vino pino, niin viikonloppu kuluu varmasti noiden ompeluhommissa. Onneksi kankaita on useampaan mekkoon, niin ei tarvitse tyytyä vain yhden mallin kokeiluun:)

Kuvan lehti ja mekkomallit Suuri Käsityö 1/2011.
Trikoomekkojen kaavat eivät sinänsä ole mitään uusia ja mullistavia, mutta tässä ne on on koottu helposti kaikki yhteen lehteen. Tammikuu taitaa olla siistin työpukeutumisen kulta-aikaa, kun pöydälläni on pyörinyt vastaava käyttökelpoisen oloinen malli kolmen vuoden takaisesta lehdestä. Valinnanvaraa siis todellakin nyt on. Toivottavasti myös vaatekaapissa tilaa, koska kangaskaapin tyhjennyshän vaan siirtää ahtausongelman ompeluhuoneen kangaskaapeista makuuhuoneen vaatekaappeihin..


Tekniikkavinkeistä huomioni kiinnittyi kaulahuiviin, joka neulottiin käsillä ilman puikkoja. Tuo käsivarsineulonta menee sormivirkkauksesta vielä yhden asteen isompaan ja krouvimpaan suuntaan. Lehdessä esiteltiin myös Novitan, Suomen luonnonsuojeluliiton ja Suuri Käsityö -lehden yhteistyössä järjestämän villasukkakisan voittajat. Itseltäni tuollaisen kisan alkaminenkin oli mennyt kokonaan ohi, joten voittajat tulivat aivan yllätyksenä.

Pitkästä aikaa tuntui, että lehdessä oli paljonkin mielenkiintoista sisältöä, joka houkuttelee kaivamaan heti tarvikkeet esille. Monen monta edellistä lehteä olen selaillut ja tuskastunut siihen, kun ihmisille tarjotaan vain mahdollisimman helppoja, ilman mitään mallia ja muotoa olevia, kahden sauman ja yhden illan ompelumalleja. Niilläkin tietysti on paikkansa, koska välillä valmista pitää saada nopeasti. Mutta jos koko tarjonta kallistuu tuohon suuntaan, niin siinä mielestäni aliarvioidaan niin lukijoiden taitoja kuin vaatemakuakin. Minä ainakin hankin ja käytän mielummin kauniita ja hyvin istuvia vaatteita, vaikka ne sitten olisivatkin vähän kalliimpia tai niiden tekemiseen menisi enemmän aikaa. Lehden päätoimittaja vaihtui loppuvuodesta, joten toivotan tervetulleeksi tämän uuden suuntauksen ja innolla odotan, mitä se tuo tullessaan.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Valon juhlan suolalyhty


Tänään on loppiainen. Epifania, valon juhla. Ja aika tarkastella suolankasvatuksen tuloksia. Monesta tuvasta kärrätään kuusi pihalle ja keräillään joulu huolella laatikoihin, kääritään silkkipapereihin, ripustetaan varaston kattokoukkuihin ja suljetaan odottamaan vuoden loppua. Meillä ei kuusta ollut sisällä tänä vuonna ollenkaan, mutta kuusen virkaa tehneet havunoksat kyllä lensivät vähäisine, jäljellä olevine neulasineen pihalle. Ulkokuusi saa vielä ilahduttaa valoillaan.

Kuusijumpan sijasta keskityin tänä vuonna tuohon loppiaisen valoisampaan puoleen. Kun sosiaalisessa mediassa ollaan viime aikoina kohistu suolan kasvattamisesta, niin päätinpä minäkin kokeilla. En ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan, että kun lasipurkin pohjalle kaadetaan suolan kaveriksi vähän vettä, alkaa suola kasvaa reunoja ylös muodostaen mennessään kauniin huurteisen pinnan. Kanssasisarten upeat kuvat puhuivat kuitenkin puolestaan, joten pitihän tuota päästä testaamaan.


Miehen kotoa kulkeutui joulun pyhinä meille parikin vanhaa lasipurkkia, joista pienempi pääsi suolatestiin. Törmäsin jos jonkinlaisiin ohjeisiin, mutta ainakin itselläni homma toimi yksinkertaisuudessaan näin: purkin pohjalle kaadetaan reilun sentin kerros karkeaa merisuolaa, joka sitten juuri ja juuri peitetään vedellä. Purkki jätetään oman onnensa nojaan ja kärsivällisesti odotellaan kasvun ihmettä. Tätä suolalyhtyä on kasvateltu viikon verran. Välillä kävin hiukan lisäämässä suolakerroksen päälle vettä ja toisinaan purkissa paloi kynttilä, kun lämmön sanotaan edesauttavan kasvua. Tässäkin tapauksessa.


Isompi, 10 litran keittiötölkki taas sai sisäänsä kirkasta sellofaania ja pienet led-valot. Näin siitä syntyi oikein salonkikelpoinen tunnelmavalaisin. Joka taitaa päätyä eteisen pimeään nurkkaan, jonne ei luonnonvalo ylety, mutta josta juurikin sopivasti löytyy pistorasia.

Joulun loppumisen lisäksi loppiainen tietää allekirjoittaneelle ja luultavasti muutamalle muullekin joululaiskottelun loppua ja paluuta arkeen. Töihin, tuttuihin rutiineihin, aikaisiin aamuheräämisiin ja elämän säännöllisyyteen, Hyvästi siis toistaiseksi hitaat ja pitkät aamukahvit, laiskat päiväkävelyt ja joulun suklaaähkyt. Suklaarasian sijasta käsi saa seuraavaksi luvan kurottua kohti kahvakuulaa ja pistää tämän naisen järjestykseen. Kyllä sitä arkea on kaivattukin! Onneksi aina voi lyhyemmänkin aamukahvihetken ajaksi sytyttää kynttilän lyhtyyn ja odottaa kun tulee se aamu, kun sitä ei enää tarvita.