maanantai 23. helmikuuta 2015

Maatuskamaan parempi tunika


Maatuskoissa on sitä jotakin. Sisäkkäin menevät, toinen toistaan hienommin maalatut puunuket ihastuttavat ja koukuttaavat. Mitäänhän niillä ei oikeastaan tee, mutta kyllä sellainen silti pitää omistaa. Vaikka sitten kankaisena.


Jossain muussa muodossa kuin koristeina maatuskat ovatkin hyvin käyttökelpoisia. Kuten vaikka kankaissa. Ihastuin Susannan Työhuoneen käsinpainettuihin maatuskakankaisiin. Hyvä ystävä sai ensin joululahjaksi maatuskakalenterin. Venäjän osaajana ja tuntijana hän omisti muutaman maatuskan eri muodoissaan jo aiemmin ja oli täten otollista maaperää maatuskakoukutukselle. Niinpä ei aikaakaan kun hän ihastui samaiseen kankaaseen ja toiveena oli tunika. Silloin ei ompelijaa tarvinnut kaukaa hakea:)


Tämä ihanuus matkusti Varsinais-Suomeen viikonloppuna. Kaavana on samaisesta yllä mainitusta putiikista Sussu-tunika, joka taipui tähän mainiosti. Tein aiemmin itselleni samalla kaavalla yhden testikappaleen, mutta yksivärisen kankaan kanssa kaikki kommervenkit eivät ihan tulleetkaan esiin... Mallin ompelu sinänsä on varsin simppeliä, mutta hiukan hankaluuksia ja ylimääräistä laskemista aiheutti isokuvioinen, käsinpainettu kangas, jossa kuviot eivät juurikin edellä mainitusta valmistustavasta johtuen mene aivan yhtä viivasuoraan kuin tehdaspainatteisissa versioissa. Mallissa on takakappaleella sauma, joten kuviot piti kohdistaa myös vaakasuorassa tarkasti. Pikkuisen pähkäilyn jälkeen onnistuin mielestäni varsin mukavasti. Ja näillä maatuskoilla on nyt uusi koti.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Miksi tämä blogi on olemassa?


Tulin haastetuksi. Ihanainen Ellis heitti tännepäin mielenkiintoisia kysymyksiä bloggaamiseen liittyen ja minähän tartuin niihin innolla. Tässä siis jokusiakin totuuksia sekä alusta asti mukana olleille että matkan varrella kyytiin hypänneille.



1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggauksen?

Tämän blogi sai alkunsa reilut viisi vuotta sitten. Ensimmäisessä postauksessa liikuttiin hivenen jopa paskaisissa tunnelmissa, jos tällainen ilmaus sallitaan:) Sittemmin tyyli on siistiytynyt ja reviiri laajentunut.

En tarkalleen ottaen muista, miten itse alunperin päädyin blogien lukijaksi, mutta tykästyin valtavasti niiden tarjoamiin ideoihin ja innostavaan ilmapiiriin. Sekä hyviin tarinoihin, mahdollisuuteen kurkistaa jonkun toisen elämän valikoituihin sisältöihin. Olen aina tykännyt kirjoittamisesta, joten tämä tuntui aika luonnolliselta vaihtoehdolta kokeilla omiakin siipiä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuten Strömssössä, koska alkuinnostus kesti tasan kahden postauksen verran ja sen jälkeen seurasi reilun vuoden hiljaisuus. Sittemmin blogin linja alkoi pikkuhiljaa löytyä ja mukaan kuvaan tuli myös omien tuunailujen ja projektien taltiointi sillä ajatuksella, että niistä voisi olla iloa jollekin muullekin kuin itselle. Kaiken tämän vuodatuksen jälkeen voin todeta, että kenties uteliaisuus lienee ollut suurin syys blogin perustamiseen. 

2. Onko mielestäsi parempi, jos blogissa keskitytään ainoastaan yhteen aihealueeseen, esim. sisustus, vai onko mielenkiintoisempaa lukea ns. sillisalaattiblogia, jossa on juttua vähän sieltä sun täältä?

Kuten ehkä olette huomanneet. niin tämän blogin linja  - jos sellaista edes on - vaihtelee laidasta laitaan. Tänne päätyy juttuja omaa sydäntä lähellä olevista kädentaidoista, sisustuksesta, kokkailusta ja puutarhahommista, sopivasti sekaisin. Samantyylisiä blogeja on omallakin lukulistalla. Monipuolisuus koukuttaa helpommin kuin pelkät villasukkien kuvat, vaikka niitäkin toisinaan tykkään katsella.

3. Miten suhtaudut blogimainontaan ja yhteistyöpostauksiin?

Kun mainonta ja yhteistyöpostaukset ovat hyvin suunniteltuja, sopivat blogin linjaan eivätkä hyppää liikaa silmille, minulla ei ole mitään niitä vastaan sen enempää muiden blogeissa kuin täällä omassanikaan. Kohtuus on kuitenkin tärkeää, eli en tykkää koko ruudun kokoisista mainoksista tai jaksa jatkuvasti lukea yhteistyön kautta saaduista tavaroista tai palveluista. Ennen kaikkea tykkään siitä, että tiedän, milloin luen mainosta, milloin jutun juurena oleva tuote tai palvelu on saatu yhteistyön kautta tai milloin mahdollisesti kirjoittajan tilille rapsahtaa pennosia, jos klikkaan jotain tekstissä olevaa linkkiä.

4. Luetko mieluimmin blogeja, joissa tekstit ovat mielenkiintoisia, mutta melko pitkiä ja joissa kuvilla ei ole niin suurta painoa, vai sellaisia, joissa pääpaino on kuvilla?

Tähän voisi todeta oikeastaan, että molempi parempi. Kuten tuolla alussa jo mainitsin, niin tykkään sekä kirjoittamiseeta että tarinoista. Ja sujuvasta, hyvin kirjoitetusta tekstistä. Tyylilaji on vapaa, mutta kirjoitusvirheet ja pelkkiin huutomerkkeihin tai hymiöihin päättyvät lauseet karkottavat minut hyvin nopeasti. Hyvin kirjoitettua tekstiä täydentävät kuitenkin aina kuvat. Kuvattomat postaukset eivät kauan jaksa kiinnostaa, mutta eivät toisaalta tekstittömät, pelkät kuvapläjäyksetkään ole oikein minun juttuja. Tykkään siitä, että kuviin on panostettu, niissä on joku juju. Toisaalta parhaita otoksia saadaan myös usein ilman liiallista suunnittelua, eli kuvissa saa näkyä hetkellisyys ja suunnittelemattomuus. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin suttuisuus, hämäryys ja epätarkkuus, jotka helposti alkavat häiritsemään. Hyviä tarinoita ja säällisiä kuvia näette toivottavasti myös täällä:)

5. Miten tärkeää blogin kirjoittaminen sinulle on ja mitä koet siitä saavasi?

Kyllä tämä tärkeää on, vaikka välillä itseilmaisuun saattaa tulla pitkiäkin taukoja. On hetkiä, jolloin ei ikään kuin itse saa aikaiseksi mitään mainittavaa, maailmassakaan ei tapahdu mitään tai sitten ei vaan jaksa kirjoittaa. Haluan, että täällä oleva sisältö on mietittyä, tekstit on luettu sen verran moneen kertaan, että pahimmat kirotusvihreet on perattu pois ja kuvista saa selvän. Sellaisen paketin kokoamiseen uppoaa sen verran aikaa, että aina sitä ei ole olevinaan ja silloin on parempi pysytellä hiljaa.

Tämä on minulle motivoivaa sekä kirjoittajana että kuvaajana. Blogi liittää minut myös sellaisiin yhteisöihin ja ihmisiin, joihin en välttämättä lainkaan muuten tutustuisi tai törmäisi, edes virtuaalisesti. Kommentit saavat lähes poikkeuksetta hymyn huulille ja tekevät koko hommasta entistä mukavampaa. Kiitos siitä juuri sinulle!

6. Kirjoitatko avoimesti, omalla nimellä blogiasi, vai tietävätkö siitä vain harvat ja valitut?

Tämä blogi on täysin avoin. En käsittele täällä juurikaan kovin henkilökohtaisia juttuja ja kuka vaan voi tämän löytää. Samaten kirjoittajan tiedot on halutessaan helppo saada selville, koska tämä on samalla jonkinmoinen näyteikkuna ja tiedotuskanava säännöllisen epäsäännöllisesti toimivan toiminimeni asioihin ja aikaansaannoksiin.  Olen kuitenkin sen verran huono henkilöni brändäyksessä, että en spämmää jokaista postausta esimerkiksi henkilökohtaiselle FB-seinälleni tai ole mukana kaikissa sosiaalisen median kanavissa. Näin ollen läheskään kaikki tuttuni eivät välttämättä tätä lue tai edes tiedä tämän olemassaolosta.

7. Minkä neuvon/neuvoja haluaisit antaa aloittelevalle bloggaajalle?

Sekaan vaan:) En väitä olevani millään tavalla mestari tässä hommassa, vaikka enemmän tai vähemmän aktiivisesti tätä onkin tullut jo useampi vuosi harjoiteltua. Aina oppii uutta ja kehittyy, mikä onkin jutun juoni mitä suurimmassa määrin. Niinpä rennolla otteella ja aitoudella pääsee jo tosi pitkälle. Ja kun vähän kiinnittää huomiota siihen, että teksti on luettavaa ja kuvista saa selvän niin blogeista löytyy lukemattomia mielenkintoisia maailmoja niin kirjoittajan kuin lukijankin näkökulmasta.

Haastan mukaan Ihanan talon Jaanan sekä Susannan Työhuoneeltaan.


lauantai 14. helmikuuta 2015

Minttunappeja ystävälle


Kaupat pursuilevat sydämenmuotoisia suklaarasioita, vaaleanpunaisia nallepostikortteja ja pörröisiä pikkumaskotteja. Ystävyys halutaan kuorruttaa pitsiin, röyhelöihin ja suklaaseen. Tänä vuonna ystäviä houkuttelee vaaleanpunaisen lisäksi myös 50 harmaan sävyä ja elokuvissa käyminen taitaakin olla monelle se tämän päivän juttu. Tosin ystävänpäivän lisäksi ahkeraan elokuvissakäymiseen ja ravintolapöytien varaamiseen saattaa näin taantuman aikana olla vaikutusta myös ns. huulipunaindeksillä.


Päätin laittaa markkinataloudelle kampoihin ja tehdä ystävänpäivämakeiset itse. Minttunappien ohje löytyi vanhasta kunnon Tule mukaan Leivomme Anni Helena kanssa -keittokirjasta. Kirja on ollut suosittu 80-90 -luvuilla ja omassani on omistuskirjoitus mammalta vuodelta 1990. Syntymäpäivälahja lähes tasan 25 vuoden takaa!


Kirjan kuvat ovat mukavan nostalgisia. Ohjeet ovat hyviä ja helppoja perusohjeita, sellaisia luottoreseptejä, joilla onnistutaan aina. Tosin pakkauskokojen muuttuminen vuosien varrella saattaa tehdä leipurille tepposet, ellei ole tarkkana. Tässäkin minttunappien ohjeessa lukee "1 pkt tomusokeria", mutta mitään grammamääriä ei ole mainittu. Ilmeisesti painatushetkellä ei käynyt mielessä, että pakkauskoot saattavat joskus muuttua, tai että joku saattaa säilyttää kirjan ja tehdä sen ohjeilla leipomuksia niin pitkään, että tuona aikana koot aivan varmasti muuttuvat.

Tänä päivänä tomusokeripaketin koko on 500 g, mutta 25 vuotta sitten se oli jotakin muuta. Näin jo silmissäni sellaisen sinisen pienen paketin, mutta sen koosta ei ollut mitään tietoa. Onneksi joku muukin oli pähkännyt samaa asiaa ja Google kertoi painoksi 225g. Joten sitten ei muuta kuin kokkailemaan!



Minttunapit
Noin 40 kpl

225 g          tomusokeria
1 dl             vettä
1-2 pisaraa piparminttuöljyä
50 g            taloussuklaata

Mittaa sokeri ja vesi kattilaan. Keitä seosta keskilämmöllä välillä sekoitellen noin 25 minuuttia, eli kunnes se hiukan sakenee. Kannattaa välillä kokeilla saostumisen astetta tiputtamalla tippa seosta esimerkiksi lautaselle. Jos seos jähmettyy, on se valmista. Jos pisara jää tahmaiseksi, jatka keittämistä.

Kun seos on tarpeeksi paksua, lisää joukkoon piparminttuöljy ja ota kattila pois liedeltä. Öljyä saa apteekista ja se on vahvaa, 1-2 tippaa tosiaan riittää, ellet halua tehdä kurkkupastilleja. Öljyn tilalla voi käyttää myös marketeista saatavaa piparminttuesanssia, jota tarvitaan reilusti enemmän 10-20 tippaa.

Nostele seosesta pieniä nokareita leivinpaperin päälle jähmettymään. Tässä vaiheessa seos jähmettyy myös kattilaan vauhdilla, joten toimi nopeasti. Kun piparminttunapit ovat jähmettyneet, sulata suklaa ja pursota nappien pinnalle haluamasi koristeet.

Makeata ystävänpäivää! Meilläkin aiotaan tänään elokuviin, katsomaan Stephen Hawkingin ja Jane Wilden rakkaustarinaa elokuvassa Kaiken teoria.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Suuri Käsityö 2/2015


Loppuviikosta kolahti postilaatikkoon helmikuun Suuri Käsityö -lehti. Meillä kotona kyseinen lehti on tullut äidille iät ja ajat, kenties aivan lehden alkutaipaleelta saakka. Muistan, että vuosi toisensa jälkeen helmikuun lehdessä toistui kaksi teemaa: vauvat ja häät. Häitä taitaa edelleen olla eniten kesällä, mutta vauvoja syntyy kevättalven lisäksi muinakin aikoina ja niinpä ainakaan vauvat eivät ole tässä lehdessä mitenkään silmiinpistävästi esillä.



Lehden teema on kannen mukaan "Kevään ihanat värit". Kuvassa komeilee toimittaja Maria Veitola fuksianpunaisessa takissa. Värikylläisyyttä löytyy lehden muistakin vaatemalleista ja takkien osalta voisin todeta, että kylpytakkimaisuus muuallakin kuin pesuhuoneessa näyttää olevan in. Itse tykkään vähän tyköistuvammista (lue: naisellisemmista) malleista, mutta näyttävät nuo rennot takit pukevan niin Maria Veitolaa kuin Molla Millsiäkin. Lisää Mollan tarinoita ja tykkäyksiä voi lukea lehden blogista.   Muina nostoina voisin mainita pitsin ja merinovillan, joista jälkimmäisen pehmeyttä ja hyväilevää tuntumaa iholla hehkutetaan - aivan ansaitusti.




Hääteeman osalta lehti pysyy perinteisillä linjoilla ja tarjolla on tällä kertaa pitsisen hääpuvun kaavat. Samalla tyylillä on helppo valmistaa vähän vähemmän juhlavakin asu kankaita vaihtamalla. Pitsi on hääpuvun lisäksi kiinnostavasti esillä muutenkin. Hyvä oivallus, ainakin teoriassa on mielestäni pitsikankaasta tehty jakku, joka on vuoritettu puuvillalla. Valitsemalla pitsin ja vuorin erisävyisinä saa vaatteeseen kiinnostavaa kolmiulotteisuutta ja pitsikuvio tulee upeaati esiin.


Vähän samaa ideaa on Ompelimo-osuudessa esitellyssä Damen 3D -kankaassa, joka koostuu kahdesta päällekkäisestä, samankuosisesta mutta eri materiaalista tehdystä kankaasta, jotka ompelun jälkeen irrotetaan pintojen osalta toisistaan. Idea 3D-kankaasta tuntuu sinänsä hiukan hassulta, koska vaatteet itsessäänhän ovat jo kolmiulotteisia kappaleita ja samoin ihmiset, jotka vaatteita kantavat.

Samaisella sivulla esitellään myös puolapinni, jolla valmiiksi puolattu alalankapuola on helppo kiinnittää lankarullaan ja näin varmistaa seuraavallekin ompelukerralle samanväriset ylä- ja alalanka. Mutta kenellä on niin paljon puolia, että jokaisessa kerässä joutaa odottelemaan kerran käytetty puola mahdollista seuraavaa ompelukertaa samalla värillä? Ompelukoneen mallinen teippiteline sen sijaan saisi muuttaa meille milloin tahansa:)


Askartelu- ja näpertelyosastoa edustavat mm. japanilaisella tekniikalla punotut kumihimo-rannekorut, huovasta toteutetut kalenterinkannet sekä hauskat kangaskassit. Tuo kumihimo melkein alkoi himottaa näin ystävänpäivänkin lähestyessä niin, että tuota on ihan pakko testata! Onko kellään kokemusta tuosta tekniikasta?

torstai 22. tammikuuta 2015

Arjen ja laihdutuskuurin pelastava kinkkukiusaus


Käsi ylös, kuinka monella arki-iltaisin on sellainen tilanne, että kotona ei ole ruokaa valmiina, mutta pöydän äärellä sitäkin nälkäisempiä ihmisiä? Ja tuntuu, että sen ruoan laittamiseen, kaiken maailman pilkkomiseen ja kypsentämiseen menee aikaa ja samalla nälkä vaan yltyy ja tekee mieli napata keksi (ja kalori) jos toinenkin alkupalaksi?

Täällä tuo on ainakin kokolailla tuttu tilanne. Ja nimenomaan arki-iltaisin, kun kukaan ei ole päivällä ollut laittamassa ruokaa. Aika ajoin onnistun priorisoimaan ja suunnittelemaan asiat niin, että esimerkiksi viikonloppuna ruokaa valmistuu sen verran, että siitä riittää hyvin arki-iltojen pelastajaksi pienellä lämmityksellä. Mutta sitten taas suunnitelmat unohtuvat ja päässä pyörii vain yksi kysymys: mitä tänään syödään ja mistä se tehdään?


Yllä kuvatun tilanteen pelastajaksi tarvitaan erinäisiä luottoreseptejä, joiden kokkaaminen onnistuu nopeasti, helposti ja ilman ohjetta. Ja joihin voi käyttää lähes mitä tahansa kaapista löytyvää. Tässä siis yksi sellainen. Resepti on napattu aikoinaan jostakin Painonvartijoiden materiaalista ja tuunailtu omaan jääkaappiin sopivaksi.



Kevyt kinkkukiusaus
6 annosta

500 g peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
1 pss keittojuureksia, kasvissuikaleita tms. (pakaste)
300 g savukinkkusuikaleita (tai jauhleihaa, kebablastuja, kanapalikoita, soijapalleroita tms.)
2 rkl kuivattua persiljaa
2 dl rasvatonta maitoa
100 g sulatejuustoa
rouhittua pippuria
(vähän öljyä vuoan voiteluun)

Kaada puolet peruna-sipulisekoituksesta ja tyhjennä kaveriksi pakastejuurekset uunivuokaan. Ripottele päälle ripaus pippuria.

Lisää sitten kinkku ja persilja. Kinkun paikalle käy lähes mikä tahansa liha/kana/kala/kasviperäinen vaihtoehto. Kaada päälle loput peruna-sipulisekoituksesta ja ripottele vielä hiukan pippuria. Minä käytin tähän kiusaukseen ehkä yhteensä noin 1 teelusikallisen verran myllystä rouhittua pippuria.

Lämmitä maito ja sekoita sulatejuusto nokareina maidon joukkoon niin että se sulaa. Minulla oli käytössä Polarin 9 %:nen sulatejuusto, joka oli kevyin löytämäni laktoositon sulatejuustoversio. Kaada maito-juustoseos vuokaan perunoiden, kasvisten ja kinkkusuikaleiden päälle.

Kypsennä vuokaa 175 asteessa noin tunti. Mitä kauemmin maltat pitää tämän uunissa, sitä pehmeämpi lopputuoksesta tulee. Vuoan pinnan voi loppuvaiheessa peittää foliolla, ettei siitä tule liian tumma. Nauti raikkaan salaatin kera. Tai jos laiskuus iskee tässä vaiheessa, käyvät pelkät tomaatitkin:)


Kuten näkyy, kyseessä on tällä kertaa myös melkoinen pussiruoka. Pakastekasviksia on yllin kyllin tarjolla suikaloituina/paloiteltuina/pilkottuina ja ne on niin helppo vaan kaataa pussista suoraan vuokaan. Tässä olin kinkun kanssa ihan yhtä laiska, sekin tuli pussista.

Ellei edellisistä raaka-ainevalinnoista jo käynyt ilmi, niin helppoutensa lisäksi tämä on myös kevyttä syötävää. Jotenkin näin jouluherkkujen loppumisen jälkeen sitä väkisinkin iskee ajatus kevyemmästä elämästä, on niitä kiloja sitten tullut tai ei.

Tämmöiset ajatuskulut tunnetaan selvästi myös painonhallintaa markkinoivilla tahoilla. Esimerkiksi Keventäjät tarjoaa kahden viikon kokeilujäsenyyttä maksutta. Itselläni ei ole kokemusta kyseisestä palvelusta, mutta melkein tekisi mieleni kokeilla. Tuskin terveellisempi, säännöllisempi ja mietitympi elämä syömisen näkökulmasta on koskaan haitaksi. Onko teillä kokemuksia superdieeteistä, Kiloklubista, Keventäjistä tai muista vastaavista, hoikkaa ihanne-elämää tarjoavista tahoista?