tiistai 21. heinäkuuta 2015

Hääpuvun tuunaus ja huntu


Tämän kesän yksi ihanimmista ja aikasyöpöimmistä asioista ovat olleet häät. Eivät kumminkaan omat, vaan siskon. Näissä häissä ompelukoneella oli paljon hommia. Ja myös ompelukoneen käyttäjällä. Kaason puku olikin esittelyssä jo aikaisemmin. Ja tässä tulee morsiuspuku.


Tai oikeastaan puvun tuunaus. Alun perin puvun oli joku pienillä sormilla ommellut Kiinassa ja se ostettiin Suomesta käytettynä. Istuva korsettiyläosa ja mahtava laahus miellyttivät silmää. Mutta pituudelle, vyölle ja paljaille olkapäille piti tehdä jotain.

Kuva alkuperäisestä puvusta.

Alkuperäinen kullanvärinen vyö sai lähdön ja pähkäilyn jälkeen tultiin siihen tulokseen, että puku on kauniimpi ilman vyötä. Etuhelma oli korkokenkien kanssakin hiukan liian pitkä ja kompastumisvaara olemassa, joten se piti lyhentää. Helman lyhentäminen kuulostaa helpolta, mutta tässä tapauksessa se edellytti melkoista purku-urakkaa. Päälihelman suorareunaisen pitsin päälle nimittäin oli ohuella siimalangalla ommeltu kaistale piparkaukkureunaista pitsiä, mikä piti purkaa ensin pois ennen kuin alla olevaa varsinaista helmakangasta pääsi saksimaan. Purettaessa tyllipitsi tietenkin tahtoi venyä, eikä muutamalta reiältäkään vältytty. Tosin ne eivät haitanneet, koska tulivat lyhennyksen edetessä joko leikatuiksi pois tai jääneeksi takaisin ommellun reunapitsin alle. Mutta tuon purku-urakan jälkeen ymmärrän kyllä varsin hyvin, että jotkut vastaavalla tavalla tehdyt puvut on lyhennetty niin, että helma on kylmästi katkaistu alareunan koristepitsin yläpuolelta ja siihen on tehty sauma, jolloin vältytään työläältä ja aikaavievältä (ja kalliilta) purkuhommalta.


Eniten miettimistä aiheuttivat kuitenkin ehkä olkaimet/hihat. Tai pikemminkin niiden puute. Korsettiyläosa oli kaunis, mutta siskon mielestä hiukan liian paljas ja niinpä olkapäiden peitoksi mietittiin erilaisia, huivia kiinteämpiä vaihtoehtoja. Lopulta päädyttiin tekemään kevyet olkainten ja pienten hihojen välimuodot moninkertaisesta huntutyllistä. Päälle ommeltiin käsin hameen miehustapitsin päälle ommeltuja pitsikuvioita muistuttavia ruusuja, jotka leikattiin erillisestä, Eurokankaasta löytyneestä pitsikankaasta. Ruusut koristeltiin vielä helmillä, jolloin yläosa saatiin ulkonäöllisesti sidottua muun mekon tyyliin sopiviksi. Näissä kuvissa koristekukkaset ovat olkaimissa kiinni vasta nuppineuloilla.


Huntumalleja ja -toteutustapoja käytiin vakoilemassa muutamassa morsiusliikkeessä. Tulimme siihen tulokseen, että 100 euroa täyspitkästä, koristelemattomasta tyllihunnusta on ihan liikaa ja marssimme Eurokankaaseen ostamaan kolme metriä huntutylliä, hintaan 3 e/m. Mitään ihmeempää kaavaa tuohon huntuun ei ole, vaan suorakaiteen muotoinen kappale on pyöristetty sekä ala- että yläpäästä niin, että kokonaisuus muistuttaa hiukan munaa ollen yläosasta kapeampi. Yläreuna on tämän jälkeen tasattu ja siihen on ommeltu rypytyslanka. Sitten koko komeus kiinnitettiin hiuskampaan, jonka avulla huntu oli kätevä kiinnittää nutturan yläpuolelle. Ja napata tarvittaessa hyvin helposti myös pois. Ja hyvin toimi!



Makupaloja varsinaisista hääkuvista ja sekä puvusta että hunnusta tositoimissa voi kurkata häiden virallisen valokuvaajan FB-sivulta täältä.

Mutta tänään on luvassa jotain ihan muuta kuin hääjuttuja. Tie vie Asuntomessuille Vantaalle, joten seuraavaksi luvassa sisustusjuttuja!

torstai 16. heinäkuuta 2015

Suuri Käsityö 7/2015


Heinäkuu on täällä, itse asiassa puolessa välissä jo. Ja samaan hengenvetoon voinen todeta, että tämä heinäkuun Suuri Käsityö -lehtikatsaus tulee vähän myöhässä, mutta onneksi edes silloin.


 Lieneekö sama tilanne helteiden osalta? Niitä odotellessa voi ihastua kannessa komeilevaan Paola Suhosen pitsiseen hellemekkoon. Pakkohan tämmöisten mekkojen kelien jossain vaiheessa on alkaa:) Lehden kaikkia malleja pääset ihastelemaan tästä.


Yksi omista suosikkimalleistani on solmumekko. Tässä on hyvin paljon samaa, kuin Campridgen herttuattaren Katenkin päällä nähdyssä Seraphinen Jolene -mekossa, joka loppuikin kuulemma kaupoista hetkessä noiden kuvien jälkeen:) Tuo menee varmasti työlistalle. Helma ehkä hiukan lyhempänä, mutta juuri tuollaisen solmumekon kaavaa ehdin haikailla jo aikaisemmin kesällä. Solmun ompeluun on myös oivallinen kuvallinen ohje. Mekkoon on kangaskin jo ostettu, nyt vaan pitää päästä ompelukoneen ääreen. Se ei näillä viileillä keleillä onneksi ole mitenkään aivan mahdoton tehtävä malttaa istua sisällä.



Vetoketjullisten neuleiden ohjeita näkee mieletäni aivan liian harvoin. Tässä kuitenkin yksi varsin simppeli toteutus, joka puuvillaisena sopii hyvinkin kesäiltoihin. Jos aurinko oikein alkaa helliä, niin silloin toimii pidennetyin silmukoin reikäiseksi tehty toppi, joka valmistuisikin varsin joutuisasti. Riippumatossa tai laiturin nokassa istuskellen.


Jokaisen kesälehden vakiokalustoon kuuluvat pienet ja helpot kesätekemiset, joiden takia ei suuria lankakeriä tarvitse kesäkassiin tunkea. Nämä virkatut hedelmäkuviot ovat juuri sellaisia. Näiden tekemiseen voi jäädä vaikka koukkuun! Onneksi käyttötarkoituksia on monia, vain mielikuvitus lienee rajana mitä kaikkea näillä voi koristella. Lautasliinarenkaat, hiuskoristeet, laukut, kengät, rintakorut, laukut, säilytyspussukat.. You name it!


Aika karkki on myös tämä Heinäkuun nuoren suunnittelijan pastellivärinen laukku. Tähän pätee hyvin toteamus, että yksinkertainen on kaunista. Noita voisi melkein olla useampi kappale eri väreissä, niin aina löytyisi vaatteisiin sopivat sävyt kesätoreille ja turuille.


Mökkituliaiset kuuluvat myös asiaan, kun on heinäkuun lehdestä kyse. Nämä aplikaatioin ja tikkauksin koristellut valkoiset pyyhket olivat jotenkin niin veikeitä, että onneksi noiden tekemiseen ei tarvita omaa mökkiä eikä kutsua kenenkään muunkaan mökille, vaan niitä voi taiteilla ihan oman kesäkeittiön iloksi.

Kyllä näissä merkeissä saa heinäkuun helteettömät päivät mainiosti kulumaan:)

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannusruusuja


Juhannuksena perinteisesti mekon helmat heilahtavat ja kokko kutsuu. Saapa nähdä sitten kasteleeko tänään sade kokon ja helmat ihan läpikotaisin, vai pysytäänkö poudan puolella. Juhannukseen kuuluu tottakai uusi mekko, joka tosin tällä kertaa ei ole ihan oma. Eikä edes lähdössä kokolle tai tansseihin.  Mutta ainakin se on harmaa kuten päivän sää:)

Tämän kyseisen yksilön ensiesiintyminen on muutaman viikon päästä siskon häissä. Kaason yllä. Juhlissa on kaksi kaasoa, ja tässä ensimmäinen valmistunut mekko.



Tyylitoiveena oli jotain hiukan vanhanaikaista, kevyttä, ei liian kruusattua ja helmenharmaata. Sopiva malli löytyi Suuren Käsityölehden vuosikerta-arkistosta. Retroilu ompelurintamalla siis jatkuu, sillä Evita-tyylisen iltapuvun ohje on lehdestä 5/1997. Hyvin toimii vielä 18 vuoden jälkeenkin:) Kankaat on hankittu Tallinnasta Abakhan Fabricsilta.


Pihassa juhannusruusu ei vielä kuki, mutta onneksi kukkii ruusuja sentään jossain muussa muodossa. Leppoisaa jussia itse kullekin!

lauantai 30. toukokuuta 2015

Pienen pieni juhlamekko


Tänään juhlamekkoihin sonnustautuvat niin isot kuin pienetkin. Tyttöjen hiukset kiharretaan, lakerikengät kiillotetaan ja mekkotyllit oiotaan. Poikien vilkkuvat sääret puetaan pitkiin housuihin ja kenties kaivetaan esille jopa kravatti. Ihanan aurinkoinen koulunpäätös- ja valmistujaispäivä houkuttelee meistä esiin pukeutujia ja ne tuulipuvut saavat kerrankin jäädä kotiin.


Tämän mekon kantaja ei ihan vielä pääse laulamaan Suvivirttä. Mutta kauniita mekkojahan ei koskaan tytöllä voi olla liikaa ja niiden käyttöön löytyy aina hyvä syy, oli sitten minkä ikäinen tahansa:) Tyttö syntyi pikkusiskoksi reilu pari vuotta vanhemmalle siskolleen, joten sopivan tyttömäisiä vaatteita löytyi talosta jo valmiiksi yllin kyllin. Tyttöjen äiti kertoi säästäneensä vanhemman tytön vaatteista joitakin tytön omaan muistojen laatikkoon, niin että ne eivät päätyneet lapsiperheen tavalliseen vaatekiertoon. Mutta entä nuoremman siskon vaatemuistot, suodattuisivatko ne aina isosiskon vaatteiden kautta vai olisiko hänenkin laatikossaan jotain ihan omaa?




Nämä sanat jäivät mieleen ja niinpä naapurin neidillä on nyt ihan ihka oma mekko, juuri varta vasten hänelle tehty. Kaavat ja ohjeet ovat yli 20 vuoden takaa, mutta ah aina niin ihanat. Preeriamekon malli on Suuresta Käsityölehdestä, helmikuun numerosta vuodelta 1991! Punaruudullinen kangas on kirpparilta löytyneestä, kankaan takia ostetusta isosta naisten takkimekosta. Tässä pääsi taas kerran mukavasti leikkimaan myös ompelukoneen koristikkauksilla.



Muistan, kuinka 9.-luokan valinnaisissa käsitöissä yhtenä tehtävänä oli vapaavalintainen vauvanvaate, jossa piti muistaakseni olla vähintään vetoketju. Tämä kyseinen preeriamekon kaava oli monen tytön suosikki ja sitä valmistui useissa eri väreissä. Kuinka monella tekijällä tuo mekko mahtaa edelleen olla tallessa tai päätynyt käyttöön? Minun oma sinikukkainen mekkoni on tallessa vanhempien luona, mutta käyttämättä.


Tämä kappale sen sijaan on tehty käyttöön. Toivottavasti kesä tuo mukanaan oivallisia mekkokelejä:) Mekon omistajan valmistujaisiin kuluu vielä tovi jos toinenkin ja siihen mennessä mekkojen tyyli ehtii muuttua moneen kertaan.


Tämän myötä kaikille tänään valkolakin, todistuksen, ruusun tai ammattiin valmistavan paperin kouraansa saaville isosti onnea ja myötäisiä tuulia elämässä eteenpäin!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Keittiömyytinmurtajat: Lässähtääkö kakku, jos sen pudottaa?


Kuinka moni tunnustaa avanneensa uunin luukun kesken sokerikakkupohjan paistamisen ja sen jälkeen katselleensa, kuinka täydellisesti kohonnut kakku lässähtää hetkessä keskeltä kuopalle? Kraatteria sitten yritetään paikkailla kakun täyttövaiheessa ylimääräisillä hillo- ja banaanikerroksilla, jotta pinnasta tulisi edes jotenkin suora. Pientä lässähtämistä tapahtuu usein myös valmiin kakkupohjan jäähtyessä uunista ottamisen jälkeen.

Mitäpä jos seuraavalla kerralla kesken paistamisen tapahtuvan uunin luukun avaamisen sijasta tipauttaisit valmiiksi paistuneen kakkupohjan vuokineen pöydälle noin 30 cm korkeudelta ja jättäisit jäähtymään? Myönnetään, että tuo kuulostaa todella hullulta. Mutta toimii!

Normaalisti jäähtynyt kakku takana vasemmalla, täräytetty versio edessä.

Olin nimittäin taannoin Molekyyligastronomian klubin kokoontumisessa, jossa testattiin kakkupohjien lässähtämistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Testitilanteessa leivottiin kaksi kakkupohjaa, joista toinen jätettiin varovasti pöydälle jäähtymään ja toinen tipautettiin vuokineen uunista ottamisen jälkeen ja annettiin jäähtyä vasta sen jälkeen. Tulos oli hämmästyttävä: ensimmäisen kakkupohjan pinta oli jäähdyttyään kurttuinen ja kuopalla, tipautettu versio oli aivan yhtä kaunis kuin uunista tullessaan. Kuinka siinä niin oikein kävi?

Leikattuna kakkujen erot näkyvät vielä selkeämmin. Oikeanpuoleinen kakku on saanut kunnon tärskyn.

Kakkutaikinaan muodostuu vatkattaessa ilmakuplia. Uunissä noiden kuplien sisällä oleva ilma lämpiää ja prosessissa muodostuva vesihöyry kohottaa kakun. Taikinassa olevista valkuaisaineista ja hiilihydraateista muodotuu paiston aikana tukirakenteita, jotka pitävät paistuneen leivonnaisen muodossaan. Uunin luukun avaaminen sinänsä ei hetkauta paistuvaa kakkua, vaan siitä johtuva tärähdys. Jos kakku tärähtää siinä vaiheessa, kun tukirakenteet eivät vielä ole kyllin vahvoja, karkaa ilmakuplien ilma rikkoontuneiden tukirakenteiden takia ulos kakusta ja koko komeus lässähtää.

Valmiiksi paistuneen kakun tukirakenteet sen sijaan ovat vahvat, eivätkä pienestä tai isommastakaan tärähdyksestä ota nokkiinsa. Kun valmis kakkupohja vuokineen tipautetaan pöydälle, repäisee tärähdys noihin tukirakenteisiin kuiluja, joiden kautta ilmakuplien sisällä oleva kuuma ilma pääsee pois, mutta rakenteet itsessään eivät luhistu. Mikäli kuuma ilma jää ilmakuplien sisään, muodostuu sinne lämpötilan viilenemisen takia alipaine, joka vetää kakun kurtuille ja kasaan. Kysymys on siis tuossa yksinkertaisesti fysiikasta:)

Sokerikakkujen tekemiseen liittyy kaikenlaisia muitakin sääntöjä, joita ainakin meillä kotona kovasti koitettiin teroittaa aloittelevien leipurien korvien väliin. Yksi näistä oli, että kananmunasokerivaahtoa pitää vatkata koko ajan samaan suuntaan tai muuten se lässähtää. Uskollisesti olen vatkannut ja sekoittanut siitä lähtien kaikki kakkutaikinat vain yhteen suuntaan, koskaan sen tarkemmin edes miettimättä, että miksi näin. Kun äiti jotain sanoo, niin eihän sitä parane kyseenalaistaa:)

Helppoakin helpon kakkupohjan ohje: Otetaan sama määrä kananmunia, sokeria ja jauhoja. Vatkataan munat ja sokeri, sekoitetaan jauhot lopuksi kananmunavaahtoon ja sitten vain taikina vuokaan ja uuniin. Kuka tähän touhuun mitään leivinjauhetta tarvitsee?

Molekyyligastronomian klubi antoi kyytiä tuollekin uskomukselle. Niinpä heti seuraavan täytekakkutarpeen iskiessä meidän keittiöön asteli kapinallinen, joka vatkasi taikinaa kaikkiin mahdollisiin suuntiin ja testasi, että tuleeko kakku vai pannukakku. Ja kakkuhan siitä tuli! Eli hyvästi hysteeriselle vatkaamisuunnan vahtimiselle, kuohkeaa taikinaa syntyy, vaikka ei ihan muistaisikaan, mihin suuntaan niitä vispilöitä on pyöritellyt.


Nyt kun ylioppilaille ja muille valmistuneille sekä kesän mittaan kekkereihin jos toisiinkin on syytä leipoa kakkuja, niin näillä eväillä tuloksena on onnistuneita luomuksia.