tiistai 26. huhtikuuta 2016

Vauvan haalari vanhoista farkuista


Kevätkelit yllättivät eikä vauvan kaapista löytynytkään sopivaa välikausihaalaria. Pulma kuitenkin ratkesi näppärästi, kun isimiehen farkut repesivät korjauskelvottomaan kuntoon. Idea farkkuhaalarista syntyi heti, joten kovaonniset farkut saivat repeämisen lisäksi tuta vielä saksimistakin.

Olin havitellut tytölle vinovetoketjuhaalaria jo jonkin aikaa, joten päätin yhdistää tähän myös sen ulottuvuuden. Facebookin ompeluryhmistä ongittujen tietojen mukaan jossakin melko viimeaikaisessa Ottobren numerossa olisi ollut vinovetoketjullisen ulkohaalarin kaava, mutta en saanut tuota lehteä käsiini kirjastosta. Joten piti ottaa kynä kauniiseen käteen ja piirtää itse. Suuresta käsityölehdestä nappasin ensimmäisen eteen tulleen ja tarpeeksi pienen collegehaalarin kaavan, levensin sopivista kohdista ja muokkasin kaavaa vinovetoketjulliseksi tämän loistavan ohjeen innoittamana. Ohjeesta poiketen vetoketjun vinous yltää kuitenkin haarasauman sijasta lahkeeseen saakka, jotta haalari olisi mahdollisimman helppo pukea lapsen päälle. Huppuon myös lisätty omasta päästä ja haalari on kokonaan vuoritettu. Näin kasvunvara on sekä lahkeissa että hihoissa helppo kääntää taitteelle, kun vuori tulee samalla kauniisti näkyviin.


Olen tässä viime aikoina löytöretkeillyt kangaskauppojen sijasta omassa kangaskaapissani ja tuon tonkimisen tulosta on myös tämän haalarin vuori. Paksu puuvillatrikoo lienee alunperin ostettu isäni pitkiä kalsareita varten. Epämääräisen määrän vuosia se hilloutui ensin äitini kaapissa ja kulkeutui sieltä sitten omaan kaappiini marinoitumaan ennen kuin tekeytyi haalarinvuoriksi. Tai tässä on vasta osa siitä. Kangaspala on lähes hervoton, joten tuosta saa kyllä vielä monta muutakin projektia toteutettua. Kun vaan keksii mitä, koska alushousuiksi tuo tuskin enää päätyy. Yksivärinen kangas kaipasi jotain piristystä, joten painoin siihen perunalla ja valkoisella kangasvärillä tähtiä.


Nyt kelpaa ulkoilla!

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kynät penaaliin, mars!




Kummityttö täytti kahdeksan vuotta. Toivelistalla oli Top Model -suunnitteluvihko ja kyniä. Mikä ihmeen Top Model, tuumasi kummitäti ja otti Googlen kauniiseen käteen. Koska kaikkea aina pitää koittaa tehdä itse, niin eihän sellainen ole syntymäpäivä eikä mikään, jonne ei jotain lahjaa yritetä itse väkästää. Ja koska Top Model -vihon tai kynien tekeminen ei onnistu, niin mikäpä tuohon komboon paremmin sopisikaan kuin penaali. Niitä kun ei koululaisella kai kynien ohella koskaan voi olla liikaa. Kummitytön isosiskot juhlivat samalla 10- ja 12-vuotispäiviään, joten  työn alle pääsi kolme kappaletta kynä-penaaleja eri väreissä.



Ohje on nuoren suunnittelijan kynästä, Suuri Käsityölehti 9/2015. Heti lehden ilmestyttyä ihastuin kyseiseen penaaliin, mutta juuri sillä hetkellä ei ollut mitään tarpeeksi hyvää syytä ruveta sellaista tekemään. Nyt sitten ilmaantui triplasyy, joten ei muuta kuin ompelukone laulamaan.


Tallinnasta on joskus tullut hamstrattua värikkäitä vetskareita eri pituisina, joten omista varastoista löytyneiden vetoketjujen perusteella määräytyivät penaalien värikoodit. Myös kankaat ovat keltaista lukuunottamatta omista kangaslaatikoista. Jostain syystä kirkas tai minkään muunkaan värinen keltainen ei ole ollut ompelulistalla, koska sitä väriä ei löytynyt itseltä sen paremmin kankaana kuin tilkkuinakaan. Mutta onneksi apu oli lähellä kangaskaupan muodossa:)


Penaalien teko oli suht simppeliä. Mustan ja valkoisen kankaan valinnassa kannattaa napata tukevat vaihtoehdot, jotta penaali pysyy kauniisti muodossaan. Värikkäät kankaat olivat minulla vähän ohuempia, joten leikkasin kynän kantaosan kaksinkertaisena ja silitin väliin kaksipuoleisen liimakankaan.


Lapsena yksi parhaista (joulu)lahjoista oli sellainen huopakynäpaketti, jossa rivissä olivat kaikki sateenkaaren värit monina eri sävyinä. Mitä pidempi tussirivistö, sen parempi. Nykyään tulee hiukan vähemmän tarvittua tuollaisia tusseja, joten rivistöt ovat saaneet rauhassa pysyä kaupassa. Paitsi nyt, oli hyvä syy napata ostoskoriin 50 kappaleen paketti kyniä. Sillä pitäähän uuteen penaaliin saada täytettä ja Top Model -suunnittelijalla olla käytössään asianmukaiset työkalut. Joten eiköhän tuolla setillä nyt kelpaa kirjoittaa ja piirtää:)

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Vauvan ensimmäinen "The Mekko"


Kastejuhla on syntymän jälkeen lapsen ensimmäinen suuri juhla. Ja syntymästä poiketen sellainen, että silloin tarvitaan vaatteita. Vaikka sankari itse ei vaatteiden ulkonäöstä tuossa vaiheessa vielä perustakaan, niin vanhempien (lue: äidin) osalta tyttölapsen vaatekriisi alkaa tästä: mitä päälle sen jälkeen, kun virallinen osuus on ohi ja kastemekko riisuttu leppoisampaa oleilua varten?

Kastemekkona meillä oli, ellei nyt aivan vielä perintökalleus niin sellaiseksi hyvää vauhtia muodostuva, anopin tekemä mekko. Kyseisessä mekossa on ennen tyttöämme kastettu toistakymmentä vauvaa ja mielestäni on mukava ajatella, että näin oma lapsi on ensimmäisistä omista juhlistaan alkaen mukana luomassa suvun tarinaa. Uuden elämän suuressa juhlassa on läsnä olevien ihmisten lisäksi mukana jotain, jolla on olemassa historia, joka on jotain muuta kuin kaupan hyllyltä repäisty tusinatuote.


Kastemekon suhteen ei siis pitänyt kaivaa ompelukonetta esiin, mutta itse kasteen jälkeen tarvittavan mekon suhteen kylläkin. Mahtaako sillä mekolla olla jotain erityistä nimeä?

Olemme saaneet tytölle paljon vaatteita käytettyinä, mutta päätin jo hyvissä ajoin, että tähän tilaisuuteen tytölle tehdään ihan ikioma uusi mekko. Mekko, joka kenties on päällä vain tuon yhden kerran. Koska seuraavissa tällaista mekkoa vaativissa juhlissa se on todennäköisesti jo liian pieni.. Eli sitten on hyvä syy ommella taas uusi ihanuus:)

Kankaaksi löytyi kaappien kätköistä vuosia sitten Eurokankaan palalaarista ilman mitään erityistä tarkoitusta varten hankittu brodyyrikangas, joka nyt pääsi arvoiseensa käyttöön.

Talvivauva ei oikein voi juhlia ilman pitkiä hihoja ja ensin yritinkin löytää sopivan pitkähihaisen mekon kaavan. Kun sellaista ei tuntunut löytyvän, ratkesi hihaongelma kastemekon alla olevan juhlavamman pitkähihaisen bodyn avulla. Tämä sopivasti röyhelöinen, mutta kuitenkin simppeli mekko oli tarttunut silmään käsityölehdestä jo kyseisen lehden ilmestyttyä ja nyt oli oivallinen tilaisuus testata tuota mallia. Kaavat tähän mini-ihanuuteen Suuri Käsityö -lehdestä 10/2015.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Vauvan tilkkupeitto


Jee, olen opettanut vauvan ompeluassistentiksi ja tykkäämään koneiden hurinasta, joten syöttämisen, kakkavaippashown ja nukuttamisen lisäksi alkaa täällä pikkuhiljaa tapahtua ompelurintamallakin jotain:) Ja se jotain on nyt kierrätyskankaista inspiraation ja suurimman osan materiaaleistaankin saanut vauvan leikkimatoksi ajateltu tilkkupeitto.

Kesällä siivosimme miehen kanssa varastoa ja päätimme luopua joistakin sinne yhteenmuuton seurauksena hilloutuneista miehen vanhoista lakanoista. Ai miten niin varastoon on päätynyt juuri miehen lakanoita:D?


Koska lähes mitään ei voi heittää kuitankaan pois, siirtyivät lakanat varastosta tilaa viemään ompeluhuoneeseen ja siellä projektikankaiden kasaan. Silloin jo ajattelin, että ne voisivat jatkaa elämäänsä vauvan tilkkupeitossa, mutta taas kerran ehti kulua kuukausi jos toinenkin, ennen kuin tuo peitto ehti paininjalan alle.

Tähän peittoon on säilötty kankaita kahdesta tyynyliinasta, yhdestä pussilakanasta, vanhoista farkuista sekä kangasvaraston kätköistä löytyneistä tilkuista. Leikkelin 14 x 14 cm tilkkuja summassa kaikanlaisista kankaista, jotka mielestäni sopivat yhteen noiden lakanoiden värimaailman kanssa. Tarkkaa suunnitelmaa kuvioista tai sommittelusta ei ollut, joten työn ehkä hauskin vaihe olikin, kun sai levittää tilkut lattialle ja ryhtyä taiteilemaan:)


Taustakangas on Finlaysonin lakanakangasta jostakin 90-luvulta. Kuosi on isoruudullista, joten se sopii vallan mainiosti tilkkuhenkisenä tähän työhön. Täytteenä on jokin käytöstä poistunut kevytpeitto. Loppujen lopuksi tähän kului paljon enemmän aikaa kaikkine tikkauksineen ja säätämisineen kuin olin aluksi ajatellut. Mutta nyt nämä lakanat elävät varmasti pidempään kuin lakanakäytössä olevat, kun tämä ei toivottavasti aivan heti kulu puhki.


Ja kyllä, varastossa on vielä possunpunainen lakana odottamassa uutta elämää. Kaikki käytöstä poistetut eivät sentään olleet miehen lakanoita:)

perjantai 22. tammikuuta 2016

Miksi täällä blogissa ei enää tapahdu mitään?

Varpaat kuvasi Sari Ayre Photography

Nämä pienet varpaat ja niiden hurmaava omistaja tupsahtivat elämäämme kuukausi sitten. Äiti ja isä ovat aivan myytyjä. Toivottavasti elämä kantaa pikkuista, minne ikinä jalat häntä sitten kuljettavatkaan.

Näiden ja sen kaiken muun ihmettelyyn on hujahtanut aikaa ihan huomaamatta. Siksipä täällä blogin puolellakin on ollut hävyttömän hiljaista. Lupaan palailla linjoille taas, kun pikkuihmisen rytmistä alkaa löytyä puikkojen, koukkujen ja ompelukoneen mentäviä aukkoja ja rauhallisia kirjoitushetkiä:)