lauantai 18. helmikuuta 2012

Prinsessamekko


Kuka vielä väittää, ettei prinsessoja ole olemassa? Minä olen ainakin tullut siihen tulokseen, että lähes jokaisen tyttöpuolisen ihmisen sisällä asuu pieni prinsessa. Nuorempana se prinsessa tykkäää kovasti pukeutua kaikenlaisiin mekkoihin, vaihtaa niitä tiheään ja kaikki värit kelpaavat, kunhan ne ovat vaaleanpunaisia. Muistan, että itsellanikin on ollut vaaleanpunavalkoinen äidin ompelema pitkä mekko prinsessaleikkejä varten. Samanlaiset meillä oli pikkusiskon kanssa, ettei vaan päässyt tulemaan riitaa. Silloin sellaisia leikkeihin tarkoitettuja mekkoja ei tainnut kaupoissa niin paljon ollakaan kuin nykyään. Mutta ne nykyiset missälieneetehdyt ovat kyllä kuulopuheiden perusteella aikalailla kertakäyttötavaraa, kun saumat ratkeilevat ja kankaat venyvät miten sattuu.

Prinsessageeni tuntuu säilyvän tytöissä läpi elämän. Vähän isommat prinsessat naamioituvat päivisin ihan tavallisiin vaatteisiin, mutta kun tulevat vanhojentanssit tai kutsu iltapukujuhliin, niin johan vaihtuvat puntit pitkiin ja runsaisiin helmoihin. Haaveena monilla on myös, että saisi ainakin kerran elämässään käyttää sellaista valkoista prinsessamekkoa komean prinssin vierellä. Jotta niillä pienillä prinsessoilla olisi asianmukaisia vaaleanpunaisia röyhelömekkoja, niin täytyyhän jonkun ne ommellakin, joten sisäinen prinsessa voi löytyä myös ompelukoneen ääreltä. Sellainen heräsi ainakin täällä taas eloon tämän mekon myötä:)


Blogiini eksytään harva se päivä hakusanalla "prinsessamekko". Kuvahaulla mekonetsijät päätyvät tänne useimmiten tämän kuvan perusteella. Tein reilu vuosi sitten hyvän ystäväni silloin 4-vuotiaille kaksostytöille nämä mekot, jotka edelleen ovat kuulemma ahkerassa käytössä. Tässä taannoin kävi sitten niin, että sain puhelun eräältä aivan tuntermattomalta naishenkilöltä, joka oli ihastunut tuohon kuvahaun kautta löytämäänsä prinsessamekkoon ja kyseli, josko ompelisin hänen tyttärensä 1-vuotissyntymäpäiville samanlaisen. Tottahan toki, ei muuta kuin kankaat esiin ja sopivat vetoketjut ym. tarvikkeet hankintalistalle ja ompelemaan!


Mekko on kooltaan 80 cm. Selässä on vetoketju ja vyötärölle on ommeltu kuminauha. Yläosa ja mekon päällimmäinen kerros ovat vaaleanpunaista läikkysamettia, keskellä on paljetein koristeltua tylliä ja alimmainen hame on valkoista satiinia. Eiköhän näillä aineksilla prinsessapäivään saada hyvät eväät:)


Neidillä lienee syntymäpäiväjuhlat juuri tänään, joten oikein lämpimät onnittelut pikkuprinsessalle ja leppoisaa viikonloppua meille vähän isommille prinsessoille!

9 kommenttia:

  1. Kyllä olet taitava Prinsessamekon tekijä. Jos saan joskus pienen tytön lapsenlapseksi, tiedän kenen puoleen kääntyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaapa vaan onko minun tytöillä myös tämmöisiä mekkoja kyllästymiseen asti, jos minulla sellaisia tyttöjä itsellä joskus on:)

      Poista
  2. Jopas on syötävän suloisia mekkoja :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein kuin karkki:) Samoin sinne nautittavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Tuosta tykkää varmasti prinsessakin! Itsekin olen siskon tytölle rinsessamekon ommellut, kyllä saa jokaisen sisäisen prinsessan hyvälle tuulelle se kun saa näitä pieniä prinsessoja auttaa oikealla vaaleanpunaiselle tielle.

    VastaaPoista
  4. Kyllä onkin kaunis tuo mekko:) Kyllä kelpaa prinsessaa leikkiä tuossa!

    VastaaPoista
  5. Tosi prinsessamainen mekko ♥

    VastaaPoista