sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Helsingin rautatieasema lauantaina klo 6.58


Välillä sitä törmää hassuihin asioihin, kun on liikkeellä oikein aikaisin. Kuten esimerkiksi on menossa Helsingistä Tikkurilaan töihin lauantaina aamulla ennen seitsemää. Aamulla tosi aikaisin liikkumisessa minä tahansa päivänä on se hyvä puoli, että silloin ei tarvitse jakaa bussin kaksoispenkkiä kenenkään kanssa tai pelätä että myöhästyy jostain sen takia kun bussi pysähtyy jokaisella pysäkillä. Silloin saa matkustaa ihan rauhassa ja sellaisetkin paikat kuin Helsingin päärautatiesema ovat yllättävätn hiljaisia. Tosin ne vähät ihmiset, joita siellä lauantaiaamuna liikkuu, ovat niitä laitapuolen kulkijoita, joihin ei välttämättä haluaisi tutustua tarkemmin.


Koska junatkin kulkevat viikonloppuaamuna aikaisin huomattavasti harvemmin ja työmatkalaisen näkökulmasta epäedullisemmin kuin arkiaamuina, saattaa niitä penkkejä tarvita odotteluun joku muukin kuin ne pultsarit. Bussimatka sujui kotoa rautatieasemalle ennätysvauhtia, koska bussi ei pysähtynyt juuri millekään pysäkeille. Niinpä olin asemalla hyvissä ajoin ja junan lähtöön oli aikaa 20 minuuttia. Junaan ei päässyt vielä sisälle istuksimaan, joten etsin asemahallista penkin. Ainut vapaa paikka löytyi nuoren läppärin ruudulta elokuvia tiirailevan pariskunnan ja penkillä kuorsaavan pultsarin välistä. Heillä ei näyttänyt olevan mitään tekemistä keskenään ja siinä sitten kaivoin matkavirkkaukseni esiin ja ryhdyin odottamaan. Ja näin siinä kävi:

Läppäriä tuijotteleva pariskunta oli elokuvan kielestä päätellen joko Venäjältä tai jostakin muusta itäisen Euroopan maasta. Pultsarin kansallisuudesta en osannut sanoa, koska ainut ääni oli kuorsaus ja se lienee universaali kieli. Vartijoiden tullessa herättelemään osoittautui hän yllättäen suomalaiseksi. Vartija tiedusteli myös minulta kohteliaasti suomeksi, että enhän ole samaa seuraa. Mistä lienee moinen ajatus tai yhteys tullut vartijalle mieleenkään..

Kuva osoitteesta: omakaupunki.hs.fi
 Jossain vaiheessa läppäriparskunnan nainen alkoi kiinnostuneena katsella mitä teen ja kysyi sitä venäjäksi. Vastasin hänelle samalla kielellä, että puhun vähän venäjää ja luotin, että teot puhuvat puolestaan, koska en tiennyt mitä virkkaaminen on venäjäksi.

Kun pultsari jäi penkille istuskelemaan, kävi äskeinen läppäripariskunnan nainen elein kyselemässä tältä tulta. Mies ojensi sytkärin, johon nainen vastasi selvällä suomenkielellä. Juttelu jatkui samalla kielellä ja hetken päästä sekä läppäripariskunnan nainen että pultsari marssivat yhteistuumin keskenään suomeksi jutellen kohti ovia, oletettavasti tupakalle.

Läppäripariskunnan mies jäi penkille ja kun junani lähtöaika lähestyi, nousin myös lähteäkseni. Noustessa sylissäni olleet hanskat putosivat maahan ja mies kommentoi siitä minulle venäjäksi. Samalla hän vielä varmisti, että olenhan venäläinen. Edelleen venäjäksi.

Kuva osoitteesta www.1st-name.com
Jos ei minun kielisyyteni ja kansallisuuteni ollut muille selvää jäi myös itselleni epäselväksi, mistä maasta vieruskaverini tulivat ja mikä oli heidän suhteensa tuohon torkuvaan pultsariin. Mietin myös, että onko venäläisillä naisilla tapana istuskella asemahallissa virkkuukoukut kourassa vai miten minua koko ajan luultiin sellaiseksi.  Vai näyttävätkö he ehkä useinkin prinsessa Leialta, minulla kun oli päivän työtehtäviin liittyen sellainen kampaus.


Harvoinpa sitä on työaamuina aikaa istuskella asemahallin penkeillä ja tarkkailla aseman aamuelämää. Työpäivä sujui kaikesta huolimatta hyvin ja iso, monta viikkoa valmisteilla ollut tapahtuma onnistui hyvin. Ja ainiin, valmistuihan se virkkauskin.

Jouluvalotkin on otettu jo esille. Tai paras varmaan puhua tunnelmavaloista, ettei kenenkään joulukarvat nouse heti pystyyn:) Huomenaamulla on taas ihan normaali työaamu ja normaali kampauskin, joten hyvää alkavaa viikkoa!

perjantai 28. lokakuuta 2011

Lokakuun Sny-paketti


Keskiviikkona oli taas se päivä, jolloin viimeistään piti antaa Salaisen Neuleystävän lokakuun paketti postipaten parempiin hoiviin. Kun pääsin töistä kotiin, odotti matolla pakettikortti. Ja postissa tämmöinen. Vanhana postimerkkien keräilijänä postimerkkien paljous nosti leveän hymyn huulille. Sisältä paljastuikin sitten kaikenlaisia itsensä hellimiseen tarkoitettuja juttuja. Ja myöskin useampia minulle uusia tuttavuuksia.


 Ensiksikin virkattu tiskirätti. Tai siis oletan, että tämä on sellainen, koska pannulapuksi tässä taitaa olla vähän liikaa reikiä.. Korjaa Sny, jos olen väärässä:) En ole koskaa virkannut tiskirättejä enkä myöskään omistanut tai käyttänyt sellaista, joten nämä ovat ihka ensimmäiset treffit sellaisen kanssa. Toivokaamme suhteelle pitkää ikää. Vaaleanpunaisen rätin kaverina on Minni-vihko, joka tytön parempi ruutuvihko:)


Lankavarastotkin karttuivat jälleen. Paketista löytyi yksi kerä vähintäänkin mielenkiintoisen väristä Austermann Step -sukkalankaa. Tuo lanka on minulle kyllä nimellisesti tuttu, mutta en tätä ennen ole omistanut yhtään kerää. Väri on sekoitus vihreää ja valkoista sekä punertavia ja ruskehtavia sävyjä. Sukiksi tuo luultavasti jossain vaiheessa päätyy. Tässä jo mietin, että sitä voisi yhdistellä vaikka edellisessa Sny-paketissa saamani valkoisen kanssa.  Punainen kerä on Dropsin Fabelia. Aivan ihana lanka:) Ja väri. Ostin tuota syyskuun Wanhan Sataman käsityömessuilta muutaman kerän harmaana ja turkoosina, ja kaikki on jo jalostettu eteenpäin. Harmaasta tilaustyönä tehty poncho poiki toisen samanlaisen tilauksen ja nyt pitäisi löytää lankaa. En ole vielä päässyt metsästysmatkallani kovin pitkälle, joten onkohan kellään tietoa, onko Helsingissä tuota myynnissä jossain lankakaupassa vai lähdenkö ostoksille nettiin? Tälle punaiselle kerälle voisi samalla ostaa pari muuta kaveriksi, väri on niin herkullinen.


 Hyvinvointiosio ei paketissa rajoitu pelkästään lankojen hypistelystä saatavaan mielihyvään. Sieltä löytyi kaamosmasennuksen torjumiseen myös vadelmantuoksuisia vartalonhoitotuotteita sekä saunahunajaa. Tuota pitää kokeilla kyllä ensi tilassa, kunhan koittaa sunnuntai ja saunavuoro. Tavallisen hunajan kanssa olen joskus hipiääni koittanut saunassa pehmitellä, mutta oikeasta saunahunajasta ei ole kokemuksia.

Tämä viikko on töitten puolesta ollut aivan liian lyhyt tehtävälistalla olevaan työmäärään verrattuna. Syyllinen tähän on pääasiassa yksi iso tilaisuus, joka pidetään huomenna ja jonka järjestelyistä olen ollut päävastuussa. Joten kunhan huominen on onnistuneesti ohi, niin rentudun hyvällä omallatunnolla ihan varmasti  sekä saunahunajan, vartalonhoidon että lankakerien suurkuluttajana. Kiitos Sny!

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Tunnustan!


Kokox Hurlum-blogista muisti minua tunnustuksella, lämmin kiitos siitä:) Tämä onkin vähän kiperämpi tapaus, piti oikein miettiä ja pohtia kunnolla. Tämmöisiä tunnustuksia tällä kertaa on katettu tarjolle:

1. Käsityö, josta olen ylpein. Liitä mukaan kuva.
Olen tehnyt vuosien varrella yhtä ja toista, mutta järjestelmällistä dokumentointia on tullut harrastettua vasta noin viisi vuotta. Varmaan kuvausinnostus lähti liikkeelle sellaisesta digikamerasta missä oli akku, edellisestä kun olivat aina patterit lopussa.

Periaatteessa kun käsitöitä tekee, niin sitä voisi olla ylpeä jokaisesta valmistuneesta työstä. Yhdestä siksi, että se valmistui kovan työn tuloksena. Toisesta siksi, että lopputulos oli juuri sellainen kuin pitikin. Ja kolmannesta vaikka siksi, että siinä materiaalit sopivat täydellisesti juuri siihen työhön tai kymmenennestä siksi, että sen saadessaan joku tuli todella iloiseksi.

Kuva: Suuri Käsityölehti
Pitkän pähkäilyn tuloksena valitsin tähän esiteltäväksi tämän.  Viime kesänä valmistunut morsiuspuku. Yllä oleva kuva on Suuren Käsityölehden malliohjeesta.

Kuva morsiamen albumista
Tässä kuvassa on valmis puku. Valitsin tämän siksi, että tässä kaavojen isohko muokkaaminen puvun tilaajan mieltymysten ja toiveiden sekä vartalotyypin mukaan onnistui mainiosti ja lopputuloksesta tykkäsimme molemmat kovasti. Puku juhlisti morsiamen elämän ainutlaatuista päivää, ja mielelläni olin tuon päivän onnistumista ja siitä jääneitä mukavia muistoja luomassa onnistuneen , tilaiuuden luonteeseen sekä morsiamen persoonaan sopivan puvun avulla.

2. Kaunein rakennus, jonka olen nähnyt. Liitä mukaan kuva.
Valitsemani rakennus ei ole kallistunut yli 4000 vuoteen. Minä sen sijaan kallistun kauneimman rakennuksen osalta Kairon nurkalla sijaitseviin Gizan tasangon pyramideihin ja niistä erityisesti suurimpaan eli Kheopsin pyramidiin.


Pyramidin kauneus on jossain muualla kuin koristeellisissa yksityiskohdissa, harmonisissa väreissä tai pehmeissä muodoissa. Pyramidin kauneus on oikeastaan puhtaasti matemaattista. Joten humanisti yllättyy tästä itsekin:) Näiden kauneus on mielestäni nimenomaan selkeissä linjoissa, millintarkassa suunnittelussa (ottaen huomioon rakennusajankohtana käytettävissä olleet mittalaitteet ym.), symmetriassa ja osien suhteissa toisiinsa. Lisäksi Kheopsin pyramidi on maailman seitsemästä ihmeestä ainut, joka edelleen on olemassa ja nähtävissä. Kheopsin pyramidi lukeutuu tuohon joukkoon nimenomaan hämmästyttävän tarkan rakennustekniikkansa ansiosta.


Omalla tavallaan viehättävää on myös se, miten pyramidit onnistuvat selviytymään miljoonakaupungin kupeessa niin, että niistä yhä edelleen saadaan kuvia, joissa ne näyttävät sijaitsevan keskellä autiomaata. Tai kuinka pyramidien pinta näyttää aina kuvissa tasaiselta, mutta kuinka se oikeasti koostuu niin isoista kivistä, että seinää pitkin kipeäminen olisi tällaiselle ei niin pitkäsääriselle naisihmiselle melkoisen haastavaa hommaa.

2,3 miljoonasta kalkkikivilohkareesta rakennettu, alunperin 146,6, metrin korkuinen ja 5,9 miljoonan tonnin painoinen rakennelma, joka kantoi maailman korkeimman rakennuksen titteliä yli 4000 vuoden ajan, vetää kenet tahansa hiljaiseksi. Nämä kuvat on otettu talvella 2008, jolloin sain seisoa pyramidien juurella useammankin kerran matkaoppaan ominaisuudessa.

3. Laulu, joka koskettaa minua syvästi. Liitä linkki tai sanoitus.


Tätäkään ei tarvinnut kauan miettiä. Kappale liittyy elokuvaan , joka lienee monien nyyhkyleffojen kuningas ja jonka koskettavan tarinansa ansiosta edelleen monien vuosien jälkeen mainitsen yleensä lempielokuvakseni. My heart will go on ja Celine Dion, elokuvassa Titanic.

4. Minkä asian koen arjessani raskaaksi.

Kuva osoitteesta www.fazermakeiset.fi
Tässä palataankin sitten äskeisestä sentimentaalisuuden puuskasta takaisin arkitodellisuuteen ja pitkiin työmatkoihin. Ne ovat oikeastaan ensimmäinen asia, joka tulee tästä mieleen. Kun päivästä kaksi tuntia kuluu erilaisissa liikennevälineissä istuen ja varsinkin yhdestä liikennevälineestä toiseen ryntäillen, olisi tylsistymisen ja stressin yhteisvaikutus jo varmaan nujertanut minut sängynpohjalle. Ellen olisi keksinyt, että niissä liikennevälineissähän voi kuskata mukanaan lankakerää ja koukkua tai puikkoja, jolloin tunti js toinenkin kuluu yllättävän sutjakkaasti, eikä tule tunnetta, että ne kaksi tuntia olisivat menneet ihan pelkäksi Helsingin kaupungin liikennelaitoksen tukemiseksi. Tiskikoneen olemattomuus tietysi myös välillä nostaa arjessa pulssia:)

5. Mistä asioista nautin eniten arjessani?

Kuva osoitteesta www.amazon.co.uk
Ihan siitä tavallisesta arjesta:) Tiskivuorineen kaikkineen.. Minusta on mukavaa tulla töistä kotiin kun tietää, että ei tarvitse laittaa ruokaa vain itselle, vaan voi kokkailla kahdelle. Tykkään siitä, että joka ilta ei tarvitse lähteä mihinkään, vaan voi olla kaikessa rauhassa kotona ja tehdä niitä asioita joista tulee hyvälle tuulelle, jotka rentouttavat ja tuovat elämään sisältöä. Viime kesän viikon mittaisella lomareissulla huomasin yllätyksekseni, että vaikka oli kuinka kivaa, niin aloin kaivata niitä tuttuja ja turvallisia arkipuuhia. Ja nyt huomaan kuulostavani aivan liikaa äidiltä, joten kuinkakohan keski-ikäinen kuva minusta oikein välittyikään:)

Tunnustus oli varsin hauska. Jaanpa tätä iloa siis eteenpäin seuraaviin suuntiin:
Lauralle Hääräämöön
Liisalle Herkullisiin ajatuksiin
Mirjamille Kujan viemää -blogiin
Divinalle Divina de Tu Vida -blogiin 
Paula-Maijalle Bocca buona -blogiin

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Pieni farkkulaukku


Minulla on iso sininen Ikean muovikassillinen vanhoja käytöstä poistettuja tai kirppareilta mukaan tarttuneita farkkuja. Olen siirrellyt kassia aika monta kertaa varastosta tänne siälle ja taas takaisin. Täällä sisälläkin kassi on seilannut milloin missäkin, aina siellä missä se on ollut vähiten tiellä.. Jotain sen sisällöstä on sentään valmistunutkin, tässä ensiesittelyssä pieni farkkulaukku.


Alkutilanne oli tämä. Kirpputorilta 50 sentillä ostetut, hiukan polvesta rikkinäiset pienten tyttöjen farkut, koko noin 90-100 cm. Söpöt kirjontakoristeet inspiroivat laukun tekoon ja vähän prinsessatyylinen laukku nästä sitten syntyi.


Katkaisin puntit sopivalta korkeudelta ja purin haarasauman. Ompelin etukappaleen tasoksi lisäten haarasaumaan kangaskiilan puntista. Etutaskut toimivat taskuina ja etukappaleen koriste jäi kauniisti näkyviin.


Toisessa puntissa oli harmittavasti pari pientä likaläiskää, joten leikkasin puntin alaosan kuvasta pari kukkaympyrää ja aplikoin ne juuri läiskien päälle. Puntin perhoskuva kun kokonaisuudessaan osoittautui lähemmässä kriittisessä tarkastelussa sen verran kuluneeksi, että se ei päässyt kassiin kokonaisena mukaan lainkaan.


Kassin takakappale on koottu takakappaleen kaarrokkeesta ja vyötärökaitaleesta sekä punteista leikatuista paloista. Takakaarrokkeen alapuolinen osa oli sen verran kulunut, että takakappaletta ei sellaisenaan voinut käyttää. Tuon osan koristeet sai kuitenkin pelastettua, joten ne on aplikoitu koristeeksi takakappaleen keskelle.


Kantohihnan takapuoli ja vuori ovat vaaleanpunaista puuvillakangasta. Laukku suljetaan parilla nepparilla. Tämä lähtee paikallisen käsityöyhdistyksen juhlamyyntinäyttelyyn (Kauppakeskus Heikintorin yläkerta 19.-20.11.2011, Espoo) ja sieltä toivottavasti jonkun pienemmän tai isomman prinsessan matkaan.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Sisustuksen syyspäivitys


Kesäsisustus on täällä tällainen: turkoosia, tummansinistä, ruskeaa ja valkoista. Samoissa sävyissä valmistui myös poncho, joka saa värinsä Dropsin Fabelista. Hapsuja vaille valmiina poncho odotti mallinuken päällä viikonloppuaamun auringossa, joka siivilöityi hauskasti kaihdinten välistä. Tuo voisi olla ihan mukavan näköinen ilman hapsujakin. Ja oli kyllä mukava istuskella sängyllä ja katsella auringon leikkiä vastakkaisella seinällä.


Tähän sellaiset piti kumminkin laittaa ja siihen puuhaan menee aikaa vajaa tunti. Sinä aikana aurinko oli ehtinyt muuttaa suuntaansa sen verran, että hapsukuva ei olekaan enää niin aurinkoinen eikä raidallinen. Syksy muistutteleekin itsestään joka suunnasta.


Ulkona on saanut ihastella syksyn värejä jo hyvän aikaa. Kun tässä katselen omaa kotivaahteraani ikkunan edessä, näyttää siltä, että värit ovat pudonneet puusta maahan. Niinpä kun pakkasin tuon ponchon hapsuineen laatikkoon odottamaan joulumyyjäisiä, pakkasin myös sisustuksen turkoosit värit odottamaan ensi kevättä. Syksyvärit näyttävät täällä tältä.


Ruskea saa jatkoaikaa kesästä, rinnalle tuli poltettua oranssia ja tummaa punaista. Nurinkurisesti tässä asunnossa pitää kesäaikaan olla paksut ja tummat verhot, jotta aamuauringon saa jäämään niiden taakse tarvittaessa. Talvella taas kaipaa vaaleampia sävyjä ka kevyempää kangasta, joten nyt verhot ovat pellavanväriset.

Tyynyt ovat kaikki omatekoisia. Jossakin vaiheessa minulla oli tilkkutyökausi ja  niitä löytyi sitten mm. tyynyistä. Tällä hetkellä olen tykästynyt mielummin pääosin yksivärisiin tyynyihin, joissa tekstuuri tuo ilmettä kankaan pintaan. Myös jalkojen alle saapui syksy, sillä kesän vaalea pyöreä bukleematto vaihtui ruskeansävyiseen nukkamattoon. Aah sitä tunnetta, kun aamulla lämpimästä sängystä noustessa saa laskea jalat upottavan pehmeälle matolle. Joten ei muuta kuin nukkumaan ja tuota aamun varvastelua odottelemaan:)

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Jonkun ensimmäinen Revontulihuivi


Joo. Uskokaa tai älkää, kyllä sellaisia yksilöitäkin täältä neulovasta maailmasta vielä löytyy, jotka eivät ole ehtineet Revontulihuivia tehdä. Tai siis löytyi ainakin täältä osoitteesta vielä eiliseen saakka. Lienenkö sitten edes oikea neuloja, kun jossain törmäsin määritelmään, että jokaisen neulojan tulisi tehdä sekä Revontulihuivi että junasukat ja minulta puuttuvat kummatkin! Nyt on onneksi tuo ensimmäinen pykälä täytetty, eilen sain vihdoin valmiiksi ensimmäisen Revontulihuivini.


 Kyllä se kestikin. Ensimmäinen kosketukseni - kirjaimellisesti - kyseiseen huiviin oli reilu vuosi sitten Wanhan Sataman käsityömessuilla Helsingissä. Ihastelin huivia yhden myyjän harteilla, mutta en raaskinut ostaa vironvillaa. Kun oli mukamas kallista. Sen sijaan nappasin mukaan kuusi kerää Drops Delight -lankaa. Että harjoitellaan nyt ensin niillä.


 Aikaa kului ja huivi ei syystä tai toisesta tullut aloitetuksi. Ohjeen olin etsinyt ja tulostanut Ullasta, mutta muuten ei edistystä ollut havaittavissa.  Kunnes tämän vuoden käsityömessut lähestyivät ja Revontuli-ajatukset aktivoituivat taas. Niin sain sen vihdoin puikoille ja parin alkupurkamisen ja puikkojen vaihtamisen jälkeen se on nyt valmis. On sitä jotain lämmikettä hartioille jo töihin kaivattukin, joten tämä matkustaa työhuoneelle heti huomenissa.


Ohje sinänsä oli simppeli, kun ensin pääsin itseni kanssa yhteisymmärrykseen silmukoiden lisäämistyylistä. Ensimmäisen version aloitin vitosen puikoilla, mutta purkurumban jälkeen päädyin nelosiin. Vitoset olivat olevinaan aika isot kun lanka on suhteellisen ohutta. Loppua kohti puikkojen vaihto alkoi kaduttaa kun näytti siltä, että huivistahan tulee ihan nysä. Mutta onneksi pingotus pelasti tilanteen ja nyt tämä vaikuttaa juuri sopivalta. Viimeisen kerroksen tein vitosen puikoilla, kun jossain törmäsin neuvoon, että puikot kannattaa vaihtaa isompiin ettei päättelykerros kiristä pingotettaessa. Tätä lukee varmaan moni, joka osaa minua paremmin arvioida tuon pingotuksen onnistumista. Sänky oli viime yön Revontulten vallassa kun levittelin ja pingotin tämän siihen kuivumaan.

Se hyvä puoli tästä myöhäisherännäisyydestä tämän mallin suhteen on, että tätä on niin moni jo tehnyt, että kaikenlaisia vinkkejä ja niksejäkin toteutuksen suhteen on olemassa. Ei siis tarvitse lähteä keksimään pyörää uudestaan.

Koska koukussahan tässä ollaan. Kuten monet muut minua ennen, taidan olla seuraava uhri Revontulien tiellä. Seuraava huivi on jo suunnitteilla ja on tässä vuoden aikana sen verran edistystä tapahtunut tuolla lankarintamalla, että nyt löytyy kaapista vironvillojakin. Humanistin laskuopin mukaan vironvilla ei lopulta ollut paljon kalliimpaa kuin nuo Dropsin kerät edes Suomesta ostettuna, joten kannattaa laskea joskus jotain muutakin kuin silmukoita:) Toimii nuo värit tuossa Dropsissakin ihan mukavasti, raidat tosin ovat loppua kohti aika kapeita. Lankaa kului yllättävän vähän, vain vajaa kolme kerää eli alle 150g.

Mikään muhkea kääriytymishuivi tästä ei tullut, mutta jos seuraava sitten olisi sellainen. Nyt vaan sitten lämmittelemään ja valitsemaan seuraavan huivin värejä:) Tai aloittamaan jotain muuta kivaa. Salainen neuleystäväni muisti minua kaksilla unelmankevyillä bambusukkapuikoilla, joten nyt on millä tikutella vaikka kuinka montaa työtä yhtäaikaa.


sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Juhlatuulella


Nyt juhlitaan! Sitä varten tarvitaan tietysti asianmukaiset vaatteet. Tarvitsin mustan mekon ja helmenharmaan huivin. Mekko löytyi valmiina, äidin opiskeluaikaisiin vuosijuhliin tekemä pitkä kapea hihaton musta leninki sopi tilaisuuteen loistavasti. Huivista halusin harmaan siksi, että se sopi siipan kravatin väreihin. Ja se kravatti oli harmaa siksi, että ellei kyseessä ole hautajaiset, niin kravatinvalinta ei voi kuulemma mennä etiketin mukaan mitenkään pieleen:)


 Huivin kanssa oli pieni ongelma. Ensin sellaista ei ollut, ja kun lopulta löysin sopivanhintaisen, en ollut siihen aivan tyytyväinen. Tyytymättömyyden aiheuttivat ennen kaikkea huivin päässä olevat rumat ja joka suuntaan sojottavat, vaaleanruskeat hapsut. Tosi kauniita henkäyksenohuita huiveja olisi kyllä ollut tarjolla monenlaisia nimeltä mainitsemattomassa isossa kaupassa Helsingin keskustassa, mutta 70 euron hinta sai teroittamaan tuunauskynnet ja ryhtymään hommiin. Koska 70 euroa nyt vaan kerta kaikkiaan on ihan liian kallis hinta huivista, johon sen enempää kangasta kuin työtuntejakaan ei ole paljon käytetty ja jota kaikenlisäksi tullaan käyttämään melko harvoin.


 En antanut korkeiden hintojen lannistaa itseäni, vaan kävin taistoon epäjärjestyksessä sojottavia hapsuja vastaan. Niistä piti siis päästä eroon huivin kuitenkaan purkautumatta tai muuten kärsimättä. Niitä ei harmi kyllä  vain voinut leikata pois, niin kätevää kuin se olisi ollutkin. Niinpä ompelin huivin päät ensin tiheällä siksakilla ja sen jälkeen leikkasin hapsut pois. Sitten tein päähän pienen päärmeen, jonka sisälle siksak-ommel ja hapsunnysät jäivät piiloon. Päärmeen ompelin käsin. Näinkin näytti jo paljon paremmalta kuin alkuperäinen.


 Jotain kuitenkin vielä puuttui. Kaivoin esiin helmivarastot ja päädyin tekemään hapsut lähes kirkkaista siemenhelmistä ja päähän koristeeksi yksi luonnonvalkoinen helmiäishelmi. Johan alkoi näyttää huivi paljon hienommalta kuin alkuperäinen, jopa hienommalta kuin se 70 euron huivi.


 Nyt voi kai kertoa, että huivilla oli alunperin hintaa huimat 12 euroa. Eikä se helmien lisäyksen ja korjaukseen käytetyn ajan kanssakaan yllä lähellekään sitä hintastressin aiheuttanutta huivia, niin huimaa tuntipalkkaa minulla ei näissä hommissa sentään ole:)



lauantai 15. lokakuuta 2011

Uskon asia


En koe olevani erityisen uskonnollinen ihminen. Niinpä korkeimpien voimien sijasta puhutaankin vähän uskosta itseen ja uskosta ohjeisiin. Olin tänään töissä messuilla, jotka liittyvät omiin kokemuksiini ainoastaan sillä tavalla miten kaikki naispuoliset tavalla tai toisella ovat sidoksissa ikinuoruutta tarjoaviin kauneudenhoitotuotteiden purkkeihin ja voiteisiin. Varsinaisen leipätyöni kanssa tämän päivän työkeikalla ei ollut mitään tekemistä. Joten voin sanoa olleeni siinä mielessä äysin vieraassa ympäristössä. Vakuuttamassa ihmisiä asioista, joita en itsekään kovin hyvin tiennyt tai joihin minulla ei ollut minkäänlaista koulutuksen tuomaa asiantuntemusta tai tietoa.


Olin messuilla hätäapuna, mutta olipa paikallaolon syy mikä tahansa, asiakas olettaa saavansa asiantuntevaa ja kaikinpuolin kohteliasta palvelua. Asiakaspalvelutehtäviä paljon hoitaneena asiakaspalvelu yleensä sujuu ja on helppo hypätä roolista toiseen, kun sen puolen peruskuviot ovat hanskassa. Loppu onkin sitten tuollaisessa vieraaseen ympäristöön heitetyssä tapauksessa aika tavalla uskon asia. Olen huomannut aiemminkin ja jälleen kerran se tuli todistettua, että kun on itse tarpeeksi vakuuttava siin mitä tekee, huomaa vaikuttavansa enemmän asiantuntevalta kuin oikeasti onkaan. Epävarmuudellahan saa helposti pilattua asiakastilanteen, vaikka tietäisikin puhumistaan asioista paljon. Jos niitä ei osaa tarpeeksi itsevarmasti ja vakuuttavasti kertoa eteenpäin, ei saa asiakasta vakuuttuneeksi.


Messuilta siis selvisin mainiosti. Samalla strategialla selvisin myös imetyspaitojen ompelusta, vaikka minulla ei itsellä ole lapsia eikä muutenkaan yhtään minkäänlaista käytänön kokemusta siitä, minkälainen imetyspaita käytännössä toimii, mitä pikkuniksejä siinä pitää olla tai mitä siinä missään tapauksessa ei saa olla. Näiden kuvissa näkyvien imetyspaitojen ompelussa ei auttanut muu kuin luottaa hyviin ja selkeisiin ohjeisiin. Siihen, että ohjeet on laatinut sellainen henkilö, joka oikeasti tietää mistä puhuu ja on osannut tärkeät asiat myös ottaa huomioon ohjetta laatiessaan.


Minulla on monesti tapana tehdä ohjeisiin omia sovelluksia, muuttaa vähän sitä tai tätä tai tehdä tuo ja tuo toisella tavalla kuin alunperin on neuvottu. Tässä tapauksessa ei kyllä tehnyt mielei paljon lähteä sooloilemaan, koska yhtäkkiä oltiin alueella, jossa se oma maalaisjärki ei toiminutkaan. Kun ei ollut mitään kokemusta tai tilannetta, johon omia ratkaisujaan olisi voinut peilata. Niinpä sitä mentiin sokeana ohjeen ehdoilla.

Paidat eivät taida ihan vielä olla käytössä, mutta kunhan masuasukki tulee maailmaan niin enköhän kuule näiden toimivuudesta lisää. Nämä kuuluivat samaan äitiysvaatetilaukseen kuin aiemmin esitellyt paidat ja housut.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Maailma tarvitsee jotain lämmintä


Hrrr. Syksy on saapunut. Ei epäilystäkään, ainakin jos uskoo tämän päivän keltaisen lehdistön lööppeihin ankarasta talvesta tai yritti eilisessä vaakasuorassa vesisateessa  ja ties mistä suunnista puhaltavassa tuulessa selviytyä jotenkuten kuivana.


Tarvitaan siis jotain lämmintä ja pörröistä. Kyllä nyt kelpaa nallekaverusten köllötellä koreat huivit kaulassa. Kirpparilta löytyneet viisi kerää Lagartija-merkkistä pörrölankaa kävivät taistoon kylmyyttä vastaan yhdessä numeron 8 puikkojen kanssa ja tuloksena syntyi 250 grammasta lankaa kaksi huivia. Simppeli huivi tarvitsee vain 20 silmukkaa puikolle  ja niillä pistellään menemään verkkoneulosta niin kauan kuin lankaa riittää tai huivi on halutun mittainen.


Jos huivi ei lämmitäkään tarpeeksi tällaista vähän isompaa palelijaa, niin sitten otetaan avuksi isompi ja paksumpi peitto. Nalleherran takana taustalla on itse kehrätystä lampaanvillasta kangaspuissa kudottu torkkupeitto, jonka lämmössä on niin mukava  istuskella ja kirjoitella tätä juttua sekä kurkkia teidän blogeihinne. Kiitokset tämän illan lämpimistä varpaista kuuluvatkin ja äidinisänäidille, joka on kehrännyt peiton langat ja kummitädille, joka on peiton kutonut.



sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Sunnuntaiaamun herkutteluhetki


Kaunis aurinkoinen aamu, edessä mukillinen kahvia ja vastaleivottu minttusuklaakorvapuusti. Kirkonkellojen vaimea ääni kuuluu ulkoa ja puissa ei liikahda lehtikään. On tyyni ja kuulas ilma. On sunnuntai.


Eikös sitä pyhän kunniaksi voi vähän herkutella:) Etsiessäni arkiruokaresepteihin vaihtelua Pirkan sivuilla törmäsin tähän minttusuklaapuustien ohjeeseen. Ajattelin silloin, että tuota pitää kylä heti sopivan tilaisuuden tullen kokeilla, vaikutti niin herkulliselta. Ja sitä se olikin! Eli varoitus, näiden pullien syöminen ei ehkä jää yhteen... Kenellä jauhopeukalo alkaa näistä syyhytä, niin suosittelen lämpimästi!


Ja ohje, joka on siis napattu tuolta Pirkan reseptikirjastosta, menee näin:

Minttusuklaapuustit

Taikina
5 dl         maitoa
50 g        hiivaa
1,5 dl      sokeria
1              kananmuna
1 rkl        kardemummaa
1,5 tl       suolaa
150 g      voita tai leivontamargariinia
12-14 dl vehnäjauhoja

Täyte: 1 ps (150 g) Marianne crush -karamellirouhetta
Voiteluun: kananmunaa
Koristeeksi: raesokeria

Valmista pullataikina vehnäjauhopakkauksen ohjeen mukaan.

Jaa kohonnut taikina kahteen osaan. Kauli taikinapala noin 50 x 30 cm:n kokoiseksi levyksi.

Ripottele levylle puolet karamellirouheesta.

Kääri levy rullaksi, jätä saumakohta alle. Leikkaa rulla noin 12 palaan hieman vinoin viilloin. Nosta palat pystyyn kapeampi puoli ylöspäin. Paina sormilla palojen kapea kärki alas pöytään, niin että leikkauspinnat nousevat ylös. Leivo toinen taikinapala samoin. Kohota hyvin liinalla peitettyinä.

Voitele pullat munalla. Ripottele pinnalle raesokeria. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla pullien koosta riippuen 10-12 minuuttia.


Voipi olla, että myöskään näiden leipominen ei jää tähän yhteen kertaan. Marianne-rouhe toi mukavan raikkaan suklaan maun pulliin ja oikeastaan nämä olivat jopa helpompia tehdä kun tavalliset korvapuustit, koska ei tarvinnut rasvan ja sokerin kanssa touhuta enää taikinalevyn käärimisvaiheessa. Suklaa suli ihanasti uunissa, joten pullat eivät olleet ollenkaan kuivia, vaikka rasvaa olikin vähemmän. Terveellisempiäkin siis vielä kaikenlisäksi, koska suklaassahan sitä rasvaa tietenkään ei ole juuri lainkaan:D


Näiden voimalla kelpaa nyt neuloa sekä noita sukkia että Revontuli-huivia, joka alkaa jopa näyttää vähitelleen jo ihan huivilta. Rauhallista ja makoisaa sunnuntaita!

lauantai 8. lokakuuta 2011

Prinsessakakkua ompelukoneella


Tänään aamu näyttää harmaalta kun katsoo taivasta. Ja keltaiselta kun katsoo pihapuita. Niinpä tarvitaan vähän vaaleanpunaista, pitsiä, tylliä ja ruusuja, niin saadaan aikaan sopivasti värikäs ja makoisa päivä.


 Ompelukonditoriaan tehtiin tilaus prinsessamekoista viisivuotiaille tytöille. Lähtötilanne oli tämä. Kangaslaatikosta löytyi valmiina pala valkoista satiinia sekä vaaleanpunaista hopeapainatuksin koristeltua tylliä, joka oli tarttunut mukaan jostakin Eurokankaan alelaarista. Lisäksi oli pakka vaaleanpunaista joustosamettia Jyskin alennushyllystä ja kun Kaivarin Kanuunassa törmäsin kahteen valkoiseen pitsihameeseen á 2e, olivat prinsessamekkoihin tarvittavat ainekset kasassa.


 Otin esille kaikki aineet. Mittasin ne huolella. Ensin sekoitin keskenään valkoisen satiinin ja lisäsin päälle vaaleanpunaista tyllivaahtoa. Sen jälkeen kuorrutin kokonaisuuden vaaleanpunaisella joustosametilla ja koristelin koko komeuden ruusuilla ja nauhoilla. Ja voilà, prinsessamekot ovat valmiit.

Herkullista viikonloppua itse kullekin ja tervetuloa mukaan uudet lukijat!