keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Jonkun ensimmäinen Revontulihuivi


Joo. Uskokaa tai älkää, kyllä sellaisia yksilöitäkin täältä neulovasta maailmasta vielä löytyy, jotka eivät ole ehtineet Revontulihuivia tehdä. Tai siis löytyi ainakin täältä osoitteesta vielä eiliseen saakka. Lienenkö sitten edes oikea neuloja, kun jossain törmäsin määritelmään, että jokaisen neulojan tulisi tehdä sekä Revontulihuivi että junasukat ja minulta puuttuvat kummatkin! Nyt on onneksi tuo ensimmäinen pykälä täytetty, eilen sain vihdoin valmiiksi ensimmäisen Revontulihuivini.


 Kyllä se kestikin. Ensimmäinen kosketukseni - kirjaimellisesti - kyseiseen huiviin oli reilu vuosi sitten Wanhan Sataman käsityömessuilla Helsingissä. Ihastelin huivia yhden myyjän harteilla, mutta en raaskinut ostaa vironvillaa. Kun oli mukamas kallista. Sen sijaan nappasin mukaan kuusi kerää Drops Delight -lankaa. Että harjoitellaan nyt ensin niillä.


 Aikaa kului ja huivi ei syystä tai toisesta tullut aloitetuksi. Ohjeen olin etsinyt ja tulostanut Ullasta, mutta muuten ei edistystä ollut havaittavissa.  Kunnes tämän vuoden käsityömessut lähestyivät ja Revontuli-ajatukset aktivoituivat taas. Niin sain sen vihdoin puikoille ja parin alkupurkamisen ja puikkojen vaihtamisen jälkeen se on nyt valmis. On sitä jotain lämmikettä hartioille jo töihin kaivattukin, joten tämä matkustaa työhuoneelle heti huomenissa.


Ohje sinänsä oli simppeli, kun ensin pääsin itseni kanssa yhteisymmärrykseen silmukoiden lisäämistyylistä. Ensimmäisen version aloitin vitosen puikoilla, mutta purkurumban jälkeen päädyin nelosiin. Vitoset olivat olevinaan aika isot kun lanka on suhteellisen ohutta. Loppua kohti puikkojen vaihto alkoi kaduttaa kun näytti siltä, että huivistahan tulee ihan nysä. Mutta onneksi pingotus pelasti tilanteen ja nyt tämä vaikuttaa juuri sopivalta. Viimeisen kerroksen tein vitosen puikoilla, kun jossain törmäsin neuvoon, että puikot kannattaa vaihtaa isompiin ettei päättelykerros kiristä pingotettaessa. Tätä lukee varmaan moni, joka osaa minua paremmin arvioida tuon pingotuksen onnistumista. Sänky oli viime yön Revontulten vallassa kun levittelin ja pingotin tämän siihen kuivumaan.

Se hyvä puoli tästä myöhäisherännäisyydestä tämän mallin suhteen on, että tätä on niin moni jo tehnyt, että kaikenlaisia vinkkejä ja niksejäkin toteutuksen suhteen on olemassa. Ei siis tarvitse lähteä keksimään pyörää uudestaan.

Koska koukussahan tässä ollaan. Kuten monet muut minua ennen, taidan olla seuraava uhri Revontulien tiellä. Seuraava huivi on jo suunnitteilla ja on tässä vuoden aikana sen verran edistystä tapahtunut tuolla lankarintamalla, että nyt löytyy kaapista vironvillojakin. Humanistin laskuopin mukaan vironvilla ei lopulta ollut paljon kalliimpaa kuin nuo Dropsin kerät edes Suomesta ostettuna, joten kannattaa laskea joskus jotain muutakin kuin silmukoita:) Toimii nuo värit tuossa Dropsissakin ihan mukavasti, raidat tosin ovat loppua kohti aika kapeita. Lankaa kului yllättävän vähän, vain vajaa kolme kerää eli alle 150g.

Mikään muhkea kääriytymishuivi tästä ei tullut, mutta jos seuraava sitten olisi sellainen. Nyt vaan sitten lämmittelemään ja valitsemaan seuraavan huivin värejä:) Tai aloittamaan jotain muuta kivaa. Salainen neuleystäväni muisti minua kaksilla unelmankevyillä bambusukkapuikoilla, joten nyt on millä tikutella vaikka kuinka montaa työtä yhtäaikaa.


17 kommenttia:

  1. Minultakin on Revontuli vielä kokeilematta, mutta niin ihanissa väreissä voisin tehdäkin!

    VastaaPoista
  2. Todella nätti. Jos minä tämmöistä sitten eläkepäivillä yritän kyhätä kasaan :D, mutta mitkä ihmeet on junasukat??????????

    VastaaPoista
  3. Tuo on kyllä tosi kaunis !
    Enkä muutes minäkään ole vielä revontulta tehnyt :D

    VastaaPoista
  4. Ingi: Kyllä minä ehdin monta kertaa epäillä taitojani ja ennen kaikkea pinnaani tuon Revontulen suhteen. Sadat nurjat silmukat ei ehkä ihan ole se minun juttu, mutta kyllä siitä ihan huivi tuli, joten kokeile ihmeessä.

    Hanna: Minua viehättävät kaikenlaiset tarinat. Junasukista löytyy mm. seuraavanlainen: http://www.taitoep.net/vauvan-sukan-ohje/

    Anneli: Kyllä täällä jotenkinkaan neulontaa käsittelevissä blogeissa pyöriessä on tullut sellainen olo, että Revontulihuiveja on tässä maassa toooodella paljon. Ja nyt minäkin. Joten tervetuloa joukkoon:)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana! Todella kaunis väritys.=)

    VastaaPoista
  6. Sari: Tykkään itse myös tuosta väristä kovasti. Kerällä lanka näytti oikeastaan vielä kauniimmalta. Ja tätähän tuli sillon alunperin ostettua kuusi kerää, joten lankaa riittää vielä toiseen samanmoiseen huiviin.

    VastaaPoista
  7. Todella kaunis Revontuli ja hei, tunnustan: en ole tehnyt vielä yhtäkään Revontulta itse. Onneksi omistan ystävän, joka on niitä minulle jo useamman tehnyt.

    VastaaPoista
  8. Kaunis :) Tervetuloa koukuttumaan revontulien maailmaan :D

    VastaaPoista
  9. Onpa kaunis Revontuli! Värit menevät ihanasti! Oon miettinyt kovasti, että mistä langasta tekisin seuraavan Revontulen, ensimmäinen on Pirtin kehräämön liukuvärjätystä karstavillasta. Tuo sun lanka näyttää kyllä sopivan todella hyvin, täytyypä laittaa korvan taa, kiitos vinkistä :) Pst. mullakin vielä ne junasukat tekemättä ;)

    VastaaPoista
  10. Sinä onnistuitkin heti ensi yrittämällä tekemään tosi kauniin värisen Revontulihuivin. Äkkiäkös sinä ne junasukatkin tikuttelet ja sitten sinut voidaan "virallisesti lukea neulojiin" :-D

    VastaaPoista
  11. Kaunis huivi ! Tässähän ihan hätä tulee... en ole tehnyt vielä kumpaakaan. En junasukkia saatikka Revpntulihuivia...

    VastaaPoista
  12. Näyttää oikein hyvältä ♥

    VastaaPoista
  13. Ei voi muutakaan sanoa,KAUNIS!Jotakin vallan ihanaa koko blogissa <3

    VastaaPoista
  14. Kiitos ihanista kommenteistanne:) Kyllä tuntui varsinaiselta työvoitolta saada tuo Revontuli siihen kuntoon, että voi täällä kertoa siitä muutakin kuin vain aloittaneensa sellaisen. Huivi oli tänään ensimmäistä kertaa käytössä ja päällä ja mukavasti lämmitti.

    Nina: kommenttisi lämmitti mieltä kovasti. Toivottavasti viihdyt jatkossakin täällä, kuten te muutkin, tervetuloa lukijaksi!

    VastaaPoista
  15. Kaunis väri hienossa huivissa. :D

    VastaaPoista
  16. Minjaana: Nuo värit sointu kyllä kauniisti ja rusken sävyt rauhoittavat kokonaisuutta.

    Aava: Kyllä tuo on harteila keikkunut jo pari päivää. Tänä aamuna kerin vironvillavyyhdin seuraavaa huivia varten, joten lisää on tulossa:)

    VastaaPoista