Helsingin rautatieasema lauantaina klo 6.58

Välillä sitä törmää hassuihin asioihin, kun on liikkeellä oikein aikaisin. Kuten esimerkiksi on menossa Helsingistä Tikkurilaan töihin lauantaina aamulla ennen seitsemää. Aamulla tosi aikaisin liikkumisessa minä tahansa päivänä on se hyvä puoli, että silloin ei tarvitse jakaa bussin kaksoispenkkiä kenenkään kanssa tai pelätä että myöhästyy jostain sen takia kun bussi pysähtyy jokaisella pysäkillä. Silloin saa matkustaa ihan rauhassa ja sellaisetkin paikat kuin Helsingin päärautatiesema ovat yllättävätn hiljaisia. Tosin ne vähät ihmiset, joita siellä lauantaiaamuna liikkuu, ovat niitä laitapuolen kulkijoita, joihin ei välttämättä haluaisi tutustua tarkemmin.

Koska junatkin kulkevat viikonloppuaamuna aikaisin huomattavasti harvemmin ja työmatkalaisen näkökulmasta epäedullisemmin kuin arkiaamuina, saattaa niitä penkkejä tarvita odotteluun joku muukin kuin ne pultsarit. Bussimatka sujui kotoa rautatieasemalle ennätysvauhtia, koska bussi ei pysähtynyt juuri millekään pysäkeille. Niinpä olin asemalla hyvissä ajoin ja junan lähtöön oli aikaa 20 minuuttia. Junaan ei päässyt vielä sisälle istuksimaan, joten etsin asemahallista penkin. Ainut vapaa paikka löytyi nuoren läppärin ruudulta elokuvia tiirailevan pariskunnan ja penkillä kuorsaavan pultsarin välistä. Heillä ei näyttänyt olevan mitään tekemistä keskenään ja siinä sitten kaivoin matkavirkkaukseni esiin ja ryhdyin odottamaan. Ja näin siinä kävi:

Läppäriä tuijotteleva pariskunta oli elokuvan kielestä päätellen joko Venäjältä tai jostakin muusta itäisen Euroopan maasta. Pultsarin kansallisuudesta en osannut sanoa, koska ainut ääni oli kuorsaus ja se lienee universaali kieli. Vartijoiden tullessa herättelemään osoittautui hän yllättäen suomalaiseksi. Vartija tiedusteli myös minulta kohteliaasti suomeksi, että enhän ole samaa seuraa. Mistä lienee moinen ajatus tai yhteys tullut vartijalle mieleenkään..

Kuva osoitteesta: omakaupunki.hs.fi

 Jossain vaiheessa läppäriparskunnan nainen alkoi kiinnostuneena katsella mitä teen ja kysyi sitä venäjäksi. Vastasin hänelle samalla kielellä, että puhun vähän venäjää ja luotin, että teot puhuvat puolestaan, koska en tiennyt mitä virkkaaminen on venäjäksi.

Kun pultsari jäi penkille istuskelemaan, kävi äskeinen läppäripariskunnan nainen elein kyselemässä tältä tulta. Mies ojensi sytkärin, johon nainen vastasi selvällä suomenkielellä. Juttelu jatkui samalla kielellä ja hetken päästä sekä läppäripariskunnan nainen että pultsari marssivat yhteistuumin keskenään suomeksi jutellen kohti ovia, oletettavasti tupakalle.

Läppäripariskunnan mies jäi penkille ja kun junani lähtöaika lähestyi, nousin myös lähteäkseni. Noustessa sylissäni olleet hanskat putosivat maahan ja mies kommentoi siitä minulle venäjäksi. Samalla hän vielä varmisti, että olenhan venäläinen. Edelleen venäjäksi.

Kuva osoitteesta www.1st-name.com

Jos ei minun kielisyyteni ja kansallisuuteni ollut muille selvää jäi myös itselleni epäselväksi, mistä maasta vieruskaverini tulivat ja mikä oli heidän suhteensa tuohon torkuvaan pultsariin. Mietin myös, että onko venäläisillä naisilla tapana istuskella asemahallissa virkkuukoukut kourassa vai miten minua koko ajan luultiin sellaiseksi.  Vai näyttävätkö he ehkä useinkin prinsessa Leialta, minulla kun oli päivän työtehtäviin liittyen sellainen kampaus.

Harvoinpa sitä on työaamuina aikaa istuskella asemahallin penkeillä ja tarkkailla aseman aamuelämää. Työpäivä sujui kaikesta huolimatta hyvin ja iso, monta viikkoa valmisteilla ollut tapahtuma onnistui hyvin. Ja ainiin, valmistuihan se virkkauskin.

Jouluvalotkin on otettu jo esille. Tai paras varmaan puhua tunnelmavaloista, ettei kenenkään joulukarvat nouse heti pystyyn:) Huomenaamulla on taas ihan normaali työaamu ja normaali kampauskin, joten hyvää alkavaa viikkoa!