perjantai 30. toukokuuta 2014

Kesän paras raparperipiirakka


Nyt se on tehty, kesän ensimmäinen raparperipiirakka! Koska eilen oli pyhä ja tänään töistä vapaata, niin koko päivän on ollut ihan sunnuntaiolo. Ja kun aamu alkoi tämmöisellä herkulla, niin ei se olo siitä ainakaan vähemmän sunnuntaiseksi muuttunut.


Eilisestä Hesarista bongasin nimittäin raparperipiirakan ohjeen. Pihalla rehottaa komea raparperipuska, joten tämä lähti heti testiin kun aineita ei tarvinnut kovin kaukaa hakea. Testatkaapa tekin. Tämä on samalla kertaa rapea, pehmeä ja suussasulavan herkullinen!


Keittiömestarin raparperipiirakka

Murupinta:
100 g    voita
2,5 dl    sokeria
2 dl       vehnäjauhoja

Piirakkataikina:
2           kananmunaa
2,5 dl    sokeria
1 dl       maitoa
1 dl       kermaa
100 g    voita
4 dl       vehnäjauhoja
2 tl        leivinjauhetta
5 dl       raparperinpaloja

Tee ensin piirakan pinnalle tuleva muruseos. Kuutioi kylmä voi ja sekoita sokerin ja jauhojen kanssa pikkurillinpään kokoisiksi kokkareiksi. Tuuppaa muruseos pakastimeen pohjataikinan valmistamisen ajaksi.

Piirakkapohjaa varten vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Kiehauta maito, kerma ja paloiteltu voi niin, että voi sulaa. Kaada ohuena nauhana muna-sokerivaahtoon koko ajan vatkaten.

Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Sekoita ne muna-sokeri-voisula-maitotaikinaan siivilän läpi varovasti nostellen.

Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun, noin 25x35 cm kokoiseen vuokaan. Rippottele pinnalle raparperinpalat ja päällimmäiseksi pakastimesta napattu muruseos.

Paista 160 asteessa uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Nauti parhaat palat hiukan jäähtyneestä piirakasta vaniljakastikkeen tai jätskin kera!


Lehdessä mainittiin, että kyseinen resepti on tiettävästi alunperin keittiömestari Eero Mäkelän kädenjälkeä. Ihmettelin hiukan, että kuka kumman Mäkelä. En tainnut olla tarpeeksi kulinaristi tietääkseni kenestä oli kyse, koska piti turvautua Googleen ja Wikipediaan. Sieltähän näppärästi selvisi, että kyseessä on Suomen ensimmäisen Michelin tähden saaneen Kanavanranta-ravintolan keittiöpäällikkö, joka oli sitä ennen ehtinyt jättää kädenjälkensä myös mm. sellaisiin vaatimattomiin ravintoloihin kuin Kämp ja Marski. Ruokarintamalla ei siis ole kyse ollenkaan turhasta miehestä ja piirakkaresepti oli kyllä ihan maineensa veroinen.


Pihan punaisia varsia on hyödynnetty jo muutenkin, sillä hellalla on porissut myös raparperimannapuuroa sekä -kiisseliä. Siinä määrin viime kesänä anoppilasta saatu puska rehottaa. Ja hyvä niin, keväällä kun olin jo aivan varma, että koko kasvi oli talven aikana kuollut. Ajatukset ehkä olivat varsin aiheellisia, kun yhtäkään punaista ruusukenuppua ei meillä näkynyt maanpinnalla silloin kun muiden puutarhoissa ne jo kurkottelivat kevätaurinkoon. Huoli oli onneksi turha, juurakko oli vaan tullut istutettua sen verran syvälle, että lehtiruusukkeet eivät ihan ensimmäisinä aurinkoisina päivinä vielä olleet näkyvissä.


Tämä herkku pitää nauttia tuoreeltaan, koska pakastimesta löytyi vielä viime kesänä säilöttyjä raparperinpaloja. Niistä ei tule talvella tehtyä näköjään mitään, joten nautitaan noista nyt kun niitä saa haettua kolmen askeleen päässä kotiovelta. Taidanpa siis  ottaa vielä yhden palan piirakkaa:)

torstai 15. toukokuuta 2014

Tuplakopio olohuoneessa


Kuinka suuri rikos on Alvar Aallon kopiointi? Suomalaiskansallisella ikonimentaliteetilla varmaan melkoinen rötös.. Meillä nimittäin olohuonetta koristaa nyt Aallon kopion kopio. Muka-Aalto, jota koristaa vielä muka-Tamura. Ehkä tästä voin yrittää saada synninpäästön sillä, että joku muu on ensin kopioinut tuon jakkaran ja minulla on sormeni pelissä vain koristekuvion suhteen.. Mitä mieltä olette, onko design-tuotteen kopiointi ja oman näköinen toteutus omaan käyttöön ok?


Tämä tarina sai alkunsa jo jokunen aika sitten, kun yhteiseen kotiin tuli miehen mukana perinteinen nelijalkainen, koivunvärinen jakkara, joka on tähän asti lähinnä palvellut kukkaruukun alusena. Tiedätte sellaisen, joita on joka paikassa ja joka ei olemassaolollaan mitenkään kiinnitä huomiota, ellei ole tiellä tms. Sellainen Aalto-jakkaran kopio. Jakkara viihtyi tehtävässään hyvin, eikä pitänyt itsestään sen suurempaa meteliä kirjahyllyn kupeessa. Kunnes se sai kaverin.


Töissä meillä on nimittäin sellainen nurkkaus, jonne kuka vaan voi viedä kalusteita, jotka on syystä tai toisesta heittänyt työhuoneestaan pihalle. Tuolta kierrätysnurkasta ne yleensä päätyvät jonkun muun huoneeseen, kun joku huomaa tarvitsevansa juuri sitä, mikä toiselle oli ylimääräinen. Bongasin nurkkauksesta taannoin valkoisen kolhiintuneen nelijalkaisen perusjakkaran ja nappasin sen nopeasti parempaan talteen. Semmoinen on aina kätevä, oltiin sitten töissä tai kotona.


Kummatkin jakkarat olivat jo jonkin verran elämää nähneitä ja niinpä ne herättivät heti tuunausinnostuksen. Netissä seikkaillessani ja inspiraatiota etsiessäni törmäsin Nao Tamuran Artekille suunnittelemaan, Alvar Aallon Jakkara 60:n upeaan 80-vuotisjuhlavuoden erikoisversioon nimeltä Rings. Tuommoinen olisi täydellinen sekä olkkariin että työhuoneeseen! Sitten piti vain päättää, miten kolhiintunut tusinatuote muutetaan salonkikelpoiseksi designiksi?


Hankintalistalle päätyi mustaa maalia, pensseli pantiin heilumaan ja pian täällä oli kaksi siistiä mustaa jakkaraa. Vuosirenkaiden taiteilu istuinosaan aiheutti pientä päänvaivaa. Alkuperäinen Nao Tamuran suunnittelema kuvio on painettu jakkaran pintaan käsin silkkipainomenetelmällä. Tämän koristemaalarin verstaassa puolestaan perusteellisen harkinnan jälkeen päädyttiin muovitaskusta kirurginveitsellä leikattuun sabluunaan, ohueen maalipensseliin ja vapisemattomaan maalauskäteen. Töpöttelin ensin kalvosabluunan läpi osan vuosirenkaista ja sen jälkeen maalasin vapaalla kädellä ja mahdollisimman pienellä pensselillä loput. Jakkarat on telattu puolihimmeällä Empire-kalustemaalilla ja koristekuvio tuputeltu saman merkin sävyttämättömällä valkoisella.


Näistä tuli aika hyvät! Idea on kopioitu tuosta Rings-jakkaran koristelusta, mutta toteutus ja lopputulos ovat omannäköiset. Tämmöisen jakkaran kaveriksi sopisi mainiosti esimerkiksi Design Paletin Vuosirengas-tyyny.


Koivuissa, niiden runkokuvioissa, raikkaassa valkoisen värin ja heleän vihreiden lehtien yhdistelmässä on jotakin mitä kiehtoo. Olenkin ristinyt nämä koivujakkaroiksi, vaikka tuo vuosirengaskuvio voisi yhtä hyvin olla minkä tahansa puunrungon poikkileikkaus. Jotenkin selkeä mustan ja valkoisen yhdistelmä viittaa ajatuksissani koivuun.


Niinpä tässä voi vaikka istuskella kesäillan hämyssä, avata oven pihalle, tuoksutella vastaleikattua nurmikkoa ja kuunnella mustarastaan huilua lähimetsässä.