maanantai 21. marraskuuta 2016

Kädentaitomessuinspiraatiota ja bodykoukku



Ompeluverstaalta iltaa! Kone on surissut viime aikoina lähinnä iltaisin lapsen mentyä unille. Päivällä kyseisen puuhan vaikeuskertoimet ovat aiempaan elämään verrattuna kasvaneet huomattavasti, kun sekä ompelukoneen polkimet että lattialle levitetyt kankaat ja kaavat ovat lapsen mielestä niin vastustamattomia, että niitä on pakko päästä tutkimaan. Siinä touhussa kaavapaperi saa kyytiä, kaava-arkista irtoilevat kulmat ja nuppineulat ne vasta kiinnostavia ovatkin. Paras siis hipsiä verstaalle vasta iltaisin.

Oma vauva kasvaa silmissä ja monien pikkuvaatteiden perään saakin enää vain haikailla. Kun onhan se nyt niin, että vaikka vajaan vuoden ikäiselläkin body on kätevä vaate, niin kyllä se näyttää paljon söpömmältä 50- kuin 80-senttisenä versiona. Onneksi siskon perheeseen on alkuvuodesta tulossa pikkuinen, niin on hyvä syy ommella pikkuvaatteita.


Joskus olen ihmetellyt joidenkin innostusta bodyjen ompeluun. Kun onhan se nyt älyttömän hankalaa saada reunakantteja nätin näköisiksi ja sopivalle kireydelle ilman peittaria ja kantinkääntäjää. Ja kun niitä pieniä 8 mm rengasneppareitakaan ei vissiin saa Suomesta mistään, niin miksi vaivautua, kun Henkkamaukka myy luomupuuvillaisia bodyjen tuplapaketteja alle 10 eurolla?

Jossain mielenhäiriössä lähdin minäkin sitten kuitenkin kokeilemaan bodyn ompelua, vaikkakaan se ei kyllä ollut mitään rakkautta ensi silmäyksellä. Reunakaitaleet olivat joko liian kireällä tai kaula-aukot lörpöttivät, nepit kohdistuivat miten sattuu eikä sopivia kaavojakaan tuntunut ensi alkuun löytyvän. Kunnes sitten muutaman ei-niin-onnistuneen testikappaleen jälkeen jokin taisi loksahtaa kohdalleen ja aloin kummallisesti ymmärtää niitä, joiden koneilta putoilee bodyjä yhtenään. Kun eivät ne 10 mm nepparitkaan lopulta aivan mahdottomilta mollukoilta näyttäneet noin pienessä vaatteessa. Tosin, huolellisesta suunnittelusta ja kiinnityspaikkojen harkinnasta huolimatta pääsi käymään niin, että jokunen neppari meni väärinpäin. Onneksi pitkäpinnainen mies oli paikalla ja irrotti väärinpäin menneet kätevästi korupihdeillä ennen kuin ehdin täysin hermostua. Tämän ihanuuden valmistuttua tunsin huono äiti -pistoksen siitä, ettei omalla vauvallani ollut tämmöisiä silloin kun hän mahtui kokoon 56. Joten ompelupöydällä odottaa jo seuraava koossa 80!

Kangas on Paapiilta, sopii kuin nuotti vihkoon siskon perheeseen, jossa lapsen vaunut ja piltit tienataan musiikilla. Kaava uusimmasta Ottobresta 6/16.

Vasemmalta: pöllöpuuvilla ja pallotrikoo Kankainen, mustavalkoiset joustocolleget Metsola, sadepisarajersey Käpynen, vaaleanpunainen, keltainen ja pilkullinen trikoo Paapii ja harmaa tähtineulos Vanja Sea.

Arkiruljanssin keskeltä hyppäsin lauantaina päiväksi Tampereelle Kädentaitomessuille. Viime vuonna messut jäivät väliin ja siksi ehkä olikin nyt niin ihanaa päästä katsomaan ja inspiroitumaan muiden osaamisesta ja ideoista. Tietysti päivän viettäminen samanhenkisessä naisseurassa ilman lasta on jo sinänsä virkistävää vaihtelua normiarkeen. Mutta ennen kaikkea ihanaa oli vaan antaa ideoiden virrata ja inspiraation iskeä katselemalla kaikkia ihanuuksia, joita oli taas useampi messuhalli pullollaan. Kukkaronnipsujakin tuli availtua udeammin kuin kerran tai pari, joten onnistunut reissu lienee ollut siitäkin näkökulmasta. Suurin osa ostoksista oli kankaita, joten polttoainetta ompeluinnostukselle pitäisi riittää hetkeksi.


Olen sen verran kulkenut erilaisillä kädentaitomessuilla, että suurin osa näytteilleasettajista ja heidän tuotteistaan on ainakin jollakin tasolla tuttuja. Niinpä on aina hauskaa, kun löytää jotain ihan uutta. Ja tässä tapauksessa myös ihanuutta. Sanoisin, että messujen paras löytö oli Napikkaan kojulta mukaan tarttunut tunikatakki tytölle. Selkeän yksinkertainen ja kaunis malli, josta muutama nerokas yksityiskohta teki niin houkuttelevan, että tämä lähti mukaan. Siitäkin huolimatta, että kotonakin on kasa kankaita. Mutta koska myynnissä ei ollut aikuisten kokoja, riittää ompeluhommia omallekin koneelle. Taidankin tästä ryhtyä kaavojen tekoon niin voidaan olla samikset:)

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Hirveitä Halloween-herkkuja



Halloween on rantautunut meillekin, herkkujen muodossa. Se oikea päivähän on vissiin vasta maanantaina, mutta kurpitsajuhlaa on vietettiin täällä jo hiukan ennakkoon eilen illalla. Hyvä syy viikonlopun lisäksi moiseen kiirehtimiseen olivat pihan lapset, jotka olivat päättäneet järjestää karkinkeräys- ja keppostelukierroksensa eilisillalle. Jotta en joutuisi kepposten uhriksi, olin ensin lähes tyhjentänyt kaupan karkkihyllyn ja varmuuden varalle vielä leiponut jotain tarpeeksi karmaisevaa. Ja tässä tulos.


Pöydällämme mönki lautasellinen hämähäkkejä ja mukana menossa irvisteli myös muutama Jack Skellington. Hämisten idea on K-ruokasivuilta. Meidän kahdeksanjalkaiset kyllä asustavat suklaahippukeksien sijasta kauralastujen päällä ja hyvin toimi tämäkin. Todella rapeiden kauralastujen ohje on napattu Mimmin keittiöstä. Kuppikakut taas bongasin sattumalta täältä etsiessäni alunperin jotain aivan muuta. Koristeet on muotoiltu Hopeatoffeesta, jonka muotoilu sujui näppärästi sormia polttamatta, kun papereistaan kuorittuja karkkeja lämmitti kuumaan veteen upotetussa minigrip-pussissa muutaman minuutin.


Herkkujen lisäksi tunnelman luojaksi ja niiden oikeiden hirviöiden karkottamiseksi tarvittiin tietysti myös valoja. Lähikaupasta rantautunut kurpitsa oli odottanut kaivertamista pihalla jo tovin. Eilen lopulta sain kaivettua Dremelin esiin ja pisteltyä poloisen täyteen reikiä. Tai oikeammin, ehdin tarttua Dremeliin, joka oli odottanut tosi toimiin pääsyä eteisen pöydällä jo reilun viikon. Tässä kuten niin monessa muussakin hommassa se aloittaminen loppujen lopuksi on se hankalin vaihe ja itse työ on tehty hyvinkin nopsaan, kun vaan alkuun pääsee. Irvinaaman sijasta meidän pihalla lempeän oranssia valoa säteili tänä vuonna tällainen aikuisempaan makuun sopiva kurpitsalyhty. Lempeää Halloweenia, kekriä, Shamhainia tai tulevaa pyhäinpäivää, kuka tätä juhlaa millä nimellä sitten kutsuukin!


lauantai 1. lokakuuta 2016

Mihin lapsi tarvitsee avaruuspukua?


Lapsi nukkuu. Nukahti lopulta lyhyeksi jääneen ulkonanukkumisen ja kantorepussa keikkumisen jälkeen viereen. Tuhisee posket punaisina ja niskahiukset tyynyn hiertämässä pörrössä, jalat kippurassa. Nousin hiljaa ylös ja hipsin alakertaan, vaihdoin miehen kanssa paikkaa. Avasin läppärin ja nyt on aika kirjoittaa taas pitkästä aikaa.

Blogihiljaisuus ei sentään tarkoita, etteikö täällä olisi nukuttu päiväunia vajaaseen kahteen kuukauteen. On nukuttu välillä enemmän, välillä vähemmän. Ja järjestetty päiviin monenlaista touhua ja ohjelmaa, niin kuin nyt 9 kk ikäiset tytöt osaavat. Niinpä se aika kummasti katoaa johonkin. Vaikka aina välillä ehtii ompelukoneen ääreen istahtaakin, niin ilmeisesti kaikki maailman aika loppuu siinä vaiheessa, kun pitäisi ryhtyä kirjoittamaan. Sanotaanhan, että äitiys muuttaa naisen aivoja ja saa ne pehmenemään(?), niin tätäkö se sitten tarkoittaa?


Silloin kun sinne ompelukoneelle pääsee ja varsinkin jos siinä saa viittätoista minuuttia kauemmin viivähtää, niin valittavana on mukavia ja ei niin välttämättömiä ompeluprojekteja, niitä sellaisia "tuonminähaluaisintehdä" tai "tuohonhanminullaonkaapissajuurisopivakangas". Sitten on myös niitä lähes välttämättömiä "tuoonsaatavatehtyäjottaarki sujuu"-projekteja. Kuten tämä ruokaessu. Tai avaruuspuku, kuten siskoni kyseistä vaatekappaletta taannoin kommentoi.

Meillä sormiruokaillaan aina kun äiti on keksinyt jotain sopivaa sormiruokailtavaa ja kun ruokailun kanssa ei ole mikään kiire. Lapsi on mahtavan ennakkoluuloton maistelija. Ja muunkinlainen ruokaan tutustuja. Uusien ruokalajien käsituntuma tutkitaan tarkasti, ja niinpä ruokaa monesti löytyy lattialta, tuolilta, vaatteista, hiuksista ja housuista moninkertaisesti se määrä, mikä ehkä mahaan on päätynyt.


Tästä johtuvaa sotkua torppaamaan syntyi ruokaessu. Yksi tällainen meillä olikin jo ennestään, kiitos Prisman, joka pelasti kiireisen ompelijan. Mutta koska se essu tuntuu olevan koko ajan joko pyykissä tai likaisena, varsinkin jos pitäisi johonkin lähteä ja ottaa essu mukaan, niin ompelulistalla oli kopio tuosta markettiversiosta.

Niinpä piirtelin kaavat valmiin essun pohjalta, nappasin kestovaippailua varten hankimani PUL-kankaan parempaan käyttöön, kanttasin varastoista löytyneellä pirteällä pilkkunauhalla ja kyllä nyt kelpaa sotkea:)

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kesän ensimmäiset


Mustikat nimittäin! Sinisten marjojen sato lienee hyvinkin tavallista aikaisemmassa, kun harvemmin mustikoita ja mansikoita on saanut samaan aikaan pakastella. Viime viikolla pakkaseen päätyi reilu kuusi kiloa itsepoimittuja mansikoita (ja masuun samalla reissulla myös aika monta kappaletta:)), ja loppuviikon anoppilan reissusta mukaan tarttuivat vaunulenkillä kesän ensimmäiset piirakkamustikat. Pitääkin siis suunnata heti ensi viikolla omille perinteisille apajille hakemaan pakastimen täytettä talven varalle.

Ensimäisistä mustikoista pitää tehdä kuitenkin aina piirakka.Tällä kertaa menin siitä mistä aita on matalin, eli nappasin käyttöön helpon ja yksinkertaisen luottopiirakkareseptini. Tiedättehän sellaisen, joka ehkä jokaisen leipovan naisen reseptivihosta löytyy, jonka ainekset löytyvät aina kaapista, jossa mitään ei tarvitse vatkata ja jonka täytteeksi voi laittaa melkein mitä vaan. Tällä reseptillä olen tehnyt niin omenoista kuin erilaisista marjoistakin ja joskus paremman puutteessa jopa ananasmurskasta piirakan. Ja hyvin toimii.


Resepti on alunperin päätynyt kokoelmiini Tule mukaan - LeivommeAnni-Helenan kanssa -kirjasta, jossa tämä kulkee nimellä Vikkelä marjapiiras. Tällä kertaa tein piirakan ilman pinnalle tulevia kauramuruja.



Marjapiirakka

Pohja
2           munaa
1 dl       sokeria
1 dl       kermaa tai maitoa
1/2 dl    sulatettua margariinia
2 dl       vehnäjauhoja
1 1/2 tl  leivinjauhetta

Päälle
4-5 dl    marjoja

(Pinnalle
1/2 dl    sulatettua margariinia
1/2 dl    sokeria
1 1/2 dl kaurahiutaleita)

Sekoita munat ja sokeri. Lisää joukkoon kerma/maito sekä sultattu margariini. Lisää taikinaan seuraavaksi vehnäjauho-leivinjauheseos ja sekoita tasaiseksi.

Levitä taikina matalaan, voideltuun ja korppujauhotettuun piirakkavuokaan. Ripottele marjat pinnalle. Mikäli teet muruseoksen, sekoita seoksen kaikki aineet keskenään ja ripottele se marjojen päälle ennen paistamista.

Paista piirakka 200 asteessa 20-25 minuuttia. Nauti lämpimänä vaniljakastikkeen tai -jäätelön  kera.

Eli jos jollakulla ei ole viikonloppuna muut tekemistä, niin menkääpä ihmeessä mustikkametsään ja sen jälkeen piirakkatalkoisiin:)

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Vauvan haalari vanhoista farkuista


Kevätkelit yllättivät eikä vauvan kaapista löytynytkään sopivaa välikausihaalaria. Pulma kuitenkin ratkesi näppärästi, kun isimiehen farkut repesivät korjauskelvottomaan kuntoon. Idea farkkuhaalarista syntyi heti, joten kovaonniset farkut saivat repeämisen lisäksi tuta vielä saksimistakin.

Olin havitellut tytölle vinovetoketjuhaalaria jo jonkin aikaa, joten päätin yhdistää tähän myös sen ulottuvuuden. Facebookin ompeluryhmistä ongittujen tietojen mukaan jossakin melko viimeaikaisessa Ottobren numerossa olisi ollut vinovetoketjullisen ulkohaalarin kaava, mutta en saanut tuota lehteä käsiini kirjastosta. Joten piti ottaa kynä kauniiseen käteen ja piirtää itse. Suuresta käsityölehdestä nappasin ensimmäisen eteen tulleen ja tarpeeksi pienen collegehaalarin kaavan, levensin sopivista kohdista ja muokkasin kaavaa vinovetoketjulliseksi tämän loistavan ohjeen innoittamana. Ohjeesta poiketen vetoketjun vinous yltää kuitenkin haarasauman sijasta lahkeeseen saakka, jotta haalari olisi mahdollisimman helppo pukea lapsen päälle. Huppuon myös lisätty omasta päästä ja haalari on kokonaan vuoritettu. Näin kasvunvara on sekä lahkeissa että hihoissa helppo kääntää taitteelle, kun vuori tulee samalla kauniisti näkyviin.


Olen tässä viime aikoina löytöretkeillyt kangaskauppojen sijasta omassa kangaskaapissani ja tuon tonkimisen tulosta on myös tämän haalarin vuori. Paksu puuvillatrikoo lienee alunperin ostettu isäni pitkiä kalsareita varten. Epämääräisen määrän vuosia se hilloutui ensin äitini kaapissa ja kulkeutui sieltä sitten omaan kaappiini marinoitumaan ennen kuin tekeytyi haalarinvuoriksi. Tai tässä on vasta osa siitä. Kangaspala on lähes hervoton, joten tuosta saa kyllä vielä monta muutakin projektia toteutettua. Kun vaan keksii mitä, koska alushousuiksi tuo tuskin enää päätyy. Yksivärinen kangas kaipasi jotain piristystä, joten painoin siihen perunalla ja valkoisella kangasvärillä tähtiä.


Nyt kelpaa ulkoilla!

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kynät penaaliin, mars!




Kummityttö täytti kahdeksan vuotta. Toivelistalla oli Top Model -suunnitteluvihko ja kyniä. Mikä ihmeen Top Model, tuumasi kummitäti ja otti Googlen kauniiseen käteen. Koska kaikkea aina pitää koittaa tehdä itse, niin eihän sellainen ole syntymäpäivä eikä mikään, jonne ei jotain lahjaa yritetä itse väkästää. Ja koska Top Model -vihon tai kynien tekeminen ei onnistu, niin mikäpä tuohon komboon paremmin sopisikaan kuin penaali. Niitä kun ei koululaisella kai kynien ohella koskaan voi olla liikaa. Kummitytön isosiskot juhlivat samalla 10- ja 12-vuotispäiviään, joten  työn alle pääsi kolme kappaletta kynä-penaaleja eri väreissä.



Ohje on nuoren suunnittelijan kynästä, Suuri Käsityölehti 9/2015. Heti lehden ilmestyttyä ihastuin kyseiseen penaaliin, mutta juuri sillä hetkellä ei ollut mitään tarpeeksi hyvää syytä ruveta sellaista tekemään. Nyt sitten ilmaantui triplasyy, joten ei muuta kuin ompelukone laulamaan.


Tallinnasta on joskus tullut hamstrattua värikkäitä vetskareita eri pituisina, joten omista varastoista löytyneiden vetoketjujen perusteella määräytyivät penaalien värikoodit. Myös kankaat ovat keltaista lukuunottamatta omista kangaslaatikoista. Jostain syystä kirkas tai minkään muunkaan värinen keltainen ei ole ollut ompelulistalla, koska sitä väriä ei löytynyt itseltä sen paremmin kankaana kuin tilkkuinakaan. Mutta onneksi apu oli lähellä kangaskaupan muodossa:)


Penaalien teko oli suht simppeliä. Mustan ja valkoisen kankaan valinnassa kannattaa napata tukevat vaihtoehdot, jotta penaali pysyy kauniisti muodossaan. Värikkäät kankaat olivat minulla vähän ohuempia, joten leikkasin kynän kantaosan kaksinkertaisena ja silitin väliin kaksipuoleisen liimakankaan.


Lapsena yksi parhaista (joulu)lahjoista oli sellainen huopakynäpaketti, jossa rivissä olivat kaikki sateenkaaren värit monina eri sävyinä. Mitä pidempi tussirivistö, sen parempi. Nykyään tulee hiukan vähemmän tarvittua tuollaisia tusseja, joten rivistöt ovat saaneet rauhassa pysyä kaupassa. Paitsi nyt, oli hyvä syy napata ostoskoriin 50 kappaleen paketti kyniä. Sillä pitäähän uuteen penaaliin saada täytettä ja Top Model -suunnittelijalla olla käytössään asianmukaiset työkalut. Joten eiköhän tuolla setillä nyt kelpaa kirjoittaa ja piirtää:)

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Vauvan ensimmäinen "The Mekko"


Kastejuhla on syntymän jälkeen lapsen ensimmäinen suuri juhla. Ja syntymästä poiketen sellainen, että silloin tarvitaan vaatteita. Vaikka sankari itse ei vaatteiden ulkonäöstä tuossa vaiheessa vielä perustakaan, niin vanhempien (lue: äidin) osalta tyttölapsen vaatekriisi alkaa tästä: mitä päälle sen jälkeen, kun virallinen osuus on ohi ja kastemekko riisuttu leppoisampaa oleilua varten?

Kastemekkona meillä oli, ellei nyt aivan vielä perintökalleus niin sellaiseksi hyvää vauhtia muodostuva, anopin tekemä mekko. Kyseisessä mekossa on ennen tyttöämme kastettu toistakymmentä vauvaa ja mielestäni on mukava ajatella, että näin oma lapsi on ensimmäisistä omista juhlistaan alkaen mukana luomassa suvun tarinaa. Uuden elämän suuressa juhlassa on läsnä olevien ihmisten lisäksi mukana jotain, jolla on olemassa historia, joka on jotain muuta kuin kaupan hyllyltä repäisty tusinatuote.


Kastemekon suhteen ei siis pitänyt kaivaa ompelukonetta esiin, mutta itse kasteen jälkeen tarvittavan mekon suhteen kylläkin. Mahtaako sillä mekolla olla jotain erityistä nimeä?

Olemme saaneet tytölle paljon vaatteita käytettyinä, mutta päätin jo hyvissä ajoin, että tähän tilaisuuteen tytölle tehdään ihan ikioma uusi mekko. Mekko, joka kenties on päällä vain tuon yhden kerran. Koska seuraavissa tällaista mekkoa vaativissa juhlissa se on todennäköisesti jo liian pieni.. Eli sitten on hyvä syy ommella taas uusi ihanuus:)

Kankaaksi löytyi kaappien kätköistä vuosia sitten Eurokankaan palalaarista ilman mitään erityistä tarkoitusta varten hankittu brodyyrikangas, joka nyt pääsi arvoiseensa käyttöön.

Talvivauva ei oikein voi juhlia ilman pitkiä hihoja ja ensin yritinkin löytää sopivan pitkähihaisen mekon kaavan. Kun sellaista ei tuntunut löytyvän, ratkesi hihaongelma kastemekon alla olevan juhlavamman pitkähihaisen bodyn avulla. Tämä sopivasti röyhelöinen, mutta kuitenkin simppeli mekko oli tarttunut silmään käsityölehdestä jo kyseisen lehden ilmestyttyä ja nyt oli oivallinen tilaisuus testata tuota mallia. Kaavat tähän mini-ihanuuteen Suuri Käsityö -lehdestä 10/2015.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Vauvan tilkkupeitto


Jee, olen opettanut vauvan ompeluassistentiksi ja tykkäämään koneiden hurinasta, joten syöttämisen, kakkavaippashown ja nukuttamisen lisäksi alkaa täällä pikkuhiljaa tapahtua ompelurintamallakin jotain:) Ja se jotain on nyt kierrätyskankaista inspiraation ja suurimman osan materiaaleistaankin saanut vauvan leikkimatoksi ajateltu tilkkupeitto.

Kesällä siivosimme miehen kanssa varastoa ja päätimme luopua joistakin sinne yhteenmuuton seurauksena hilloutuneista miehen vanhoista lakanoista. Ai miten niin varastoon on päätynyt juuri miehen lakanoita:D?


Koska lähes mitään ei voi heittää kuitankaan pois, siirtyivät lakanat varastosta tilaa viemään ompeluhuoneeseen ja siellä projektikankaiden kasaan. Silloin jo ajattelin, että ne voisivat jatkaa elämäänsä vauvan tilkkupeitossa, mutta taas kerran ehti kulua kuukausi jos toinenkin, ennen kuin tuo peitto ehti paininjalan alle.

Tähän peittoon on säilötty kankaita kahdesta tyynyliinasta, yhdestä pussilakanasta, vanhoista farkuista sekä kangasvaraston kätköistä löytyneistä tilkuista. Leikkelin 14 x 14 cm tilkkuja summassa kaikanlaisista kankaista, jotka mielestäni sopivat yhteen noiden lakanoiden värimaailman kanssa. Tarkkaa suunnitelmaa kuvioista tai sommittelusta ei ollut, joten työn ehkä hauskin vaihe olikin, kun sai levittää tilkut lattialle ja ryhtyä taiteilemaan:)


Taustakangas on Finlaysonin lakanakangasta jostakin 90-luvulta. Kuosi on isoruudullista, joten se sopii vallan mainiosti tilkkuhenkisenä tähän työhön. Täytteenä on jokin käytöstä poistunut kevytpeitto. Loppujen lopuksi tähän kului paljon enemmän aikaa kaikkine tikkauksineen ja säätämisineen kuin olin aluksi ajatellut. Mutta nyt nämä lakanat elävät varmasti pidempään kuin lakanakäytössä olevat, kun tämä ei toivottavasti aivan heti kulu puhki.


Ja kyllä, varastossa on vielä possunpunainen lakana odottamassa uutta elämää. Kaikki käytöstä poistetut eivät sentään olleet miehen lakanoita:)

perjantai 22. tammikuuta 2016

Miksi täällä blogissa ei enää tapahdu mitään?

Varpaat kuvasi Sari Ayre Photography

Nämä pienet varpaat ja niiden hurmaava omistaja tupsahtivat elämäämme kuukausi sitten. Äiti ja isä ovat aivan myytyjä. Toivottavasti elämä kantaa pikkuista, minne ikinä jalat häntä sitten kuljettavatkaan.

Näiden ja sen kaiken muun ihmettelyyn on hujahtanut aikaa ihan huomaamatta. Siksipä täällä blogin puolellakin on ollut hävyttömän hiljaista. Lupaan palailla linjoille taas, kun pikkuihmisen rytmistä alkaa löytyä puikkojen, koukkujen ja ompelukoneen mentäviä aukkoja ja rauhallisia kirjoitushetkiä:)