lauantai 1. lokakuuta 2016

Mihin lapsi tarvitsee avaruuspukua?


Lapsi nukkuu. Nukahti lopulta lyhyeksi jääneen ulkonanukkumisen ja kantorepussa keikkumisen jälkeen viereen. Tuhisee posket punaisina ja niskahiukset tyynyn hiertämässä pörrössä, jalat kippurassa. Nousin hiljaa ylös ja hipsin alakertaan, vaihdoin miehen kanssa paikkaa. Avasin läppärin ja nyt on aika kirjoittaa taas pitkästä aikaa.

Blogihiljaisuus ei sentään tarkoita, etteikö täällä olisi nukuttu päiväunia vajaaseen kahteen kuukauteen. On nukuttu välillä enemmän, välillä vähemmän. Ja järjestetty päiviin monenlaista touhua ja ohjelmaa, niin kuin nyt 9 kk ikäiset tytöt osaavat. Niinpä se aika kummasti katoaa johonkin. Vaikka aina välillä ehtii ompelukoneen ääreen istahtaakin, niin ilmeisesti kaikki maailman aika loppuu siinä vaiheessa, kun pitäisi ryhtyä kirjoittamaan. Sanotaanhan, että äitiys muuttaa naisen aivoja ja saa ne pehmenemään(?), niin tätäkö se sitten tarkoittaa?


Silloin kun sinne ompelukoneelle pääsee ja varsinkin jos siinä saa viittätoista minuuttia kauemmin viivähtää, niin valittavana on mukavia ja ei niin välttämättömiä ompeluprojekteja, niitä sellaisia "tuonminähaluaisintehdä" tai "tuohonhanminullaonkaapissajuurisopivakangas". Sitten on myös niitä lähes välttämättömiä "tuoonsaatavatehtyäjottaarki sujuu"-projekteja. Kuten tämä ruokaessu. Tai avaruuspuku, kuten siskoni kyseistä vaatekappaletta taannoin kommentoi.

Meillä sormiruokaillaan aina kun äiti on keksinyt jotain sopivaa sormiruokailtavaa ja kun ruokailun kanssa ei ole mikään kiire. Lapsi on mahtavan ennakkoluuloton maistelija. Ja muunkinlainen ruokaan tutustuja. Uusien ruokalajien käsituntuma tutkitaan tarkasti, ja niinpä ruokaa monesti löytyy lattialta, tuolilta, vaatteista, hiuksista ja housuista moninkertaisesti se määrä, mikä ehkä mahaan on päätynyt.


Tästä johtuvaa sotkua torppaamaan syntyi ruokaessu. Yksi tällainen meillä olikin jo ennestään, kiitos Prisman, joka pelasti kiireisen ompelijan. Mutta koska se essu tuntuu olevan koko ajan joko pyykissä tai likaisena, varsinkin jos pitäisi johonkin lähteä ja ottaa essu mukaan, niin ompelulistalla oli kopio tuosta markettiversiosta.

Niinpä piirtelin kaavat valmiin essun pohjalta, nappasin kestovaippailua varten hankimani PUL-kankaan parempaan käyttöön, kanttasin varastoista löytyneellä pirteällä pilkkunauhalla ja kyllä nyt kelpaa sotkea:)

2 kommenttia:

  1. Noinhan se juuri menee, mitään ei ehdi vauvan kanssa vaikka joskus hetki aikaa olisikin. Mitä aivojen pehmenemiseen tulee niin musta se johtuu lähinnä siitä, että huomion pitää olla niin sataprosenttisesti vauvassa (tai no, ehkä alussa hormoneillakin on osuutta asiaan). Sitten kun joskus saa ajatella ihan vain itseään niin päässä lyö tyhjää ja keskittymikyky katoaa. Mutta oman kokemukseni mukaan asia kyllä palaa suht koht ennalleen sitten, kun palaa työelämään. Sormiruokailu on kyllä mahtava juttu! Meillä on ollut kaksi hyvin erilaista syöjää vauvana, toisella kesti kauan ennen kuin hän lämpeni ruualle ja toinen repi ruuat kädestä jo ennen kuin niitä tarjottiinkaan. Ps. Mulla olisi muuten yksi sormiruokailukirja tyhjän panttina, voisin antaa sen sinulle (ja siskollesi) jos kiinnostaa. Jos vaan se tässä kulkeutuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormiruokailukirja kiinnostaa, kiitos! Mä ensin annoin soseita, mutta sitten aika nopeasti siirryttiin sormiruokiin. Kun huomasin, että sillä tavalla saan ittekin syötyä suht rauhassa ja ruokani lämpimänä:) Tyttö on kyllä ennakkoluuloton maistelija ja ruokia tutkaillaan kaikilla muillakin mahdollisilla aisteilla. Ja hyvä niin:)

      Poista