keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Angry Birds -akatemiaan, mars!


Eilen esiteltyyn kummipojan pakettiin kätkeytyi Angry Birds -penaali. Meillä pääsääntöisesti nuo linnut ovat miehen heiniä ja minä puuhastelen vähemmän vihaisten ja maailmanlaajuisten ilmiöiden ja asioiden parissa. Tosin nuo hahmot ovat niin hyvin monikäyttöisyydellään ja sovellettavuudellaan valloittaneet tämän käsillä tekemisen maailmankin, että pitää minunkin nyt kantaa oma korteni kekoon tässä lintutehtailussa:)


Kummipoika on ääretön lintufani ja olen pehmon jos toisenkin käärinyt merkkipäiväpaketteihin. Kun näin SikSakSis-blogissa tämän penaalin, tiesin mistä lintutehtailuni alkaisi. Oma toteutus alkoi muhia mielessä saman tien ja päämääränä olivat kummipojan 10-vuotissyntymäpäivät. Maalauskuvaa varten tulostin netistä  kuvan punaisesta linnusta ja piirsin sen ääriviivat lyijykynällä ikkunaa vasten valkoiselle lakanakankaanpalalle. Sopivia värejäkin löytyi varastosta ja sitten vain maalisuti heilumaan.


Penaalin päälikankaana on vanhojen farkkujen puntti ja vuoriksi bongasin Eurokankaasta punaista Angry Birds -kangasta. Tuo akatemia-teksti sopii niin hyvin koululaiselle:) Erittäin selkeän vuoritetun vetoketjupussukan ompeluohjeen löysin täältä. Lintu on aplikoitu farkkukankaaseen ja vauhtiviivat tikattu paksulla valkoisella karhunlangalla.


Penaali oli helppo ja mukava ommella ja tuo maalaus oli tosi hauska uusi tekniikkatuttavuus. Kangasväreillä olen painanut erilaisia kuvia vuosien varrella vaikka kuinka, mutta eipä ole tullut mieleen ryhtyä niillä maalaamaan. Tästä jäikin käteen itselle hyvä mieli uudesta kokeilusta tekniikasta sekä kummipojalle varmasti uniikki penaali. Noita kun ei parane myyntiin tehdä ettei tule brändinvalvojalta sapiskaa:)

13 kommenttia:

  1. Hienosti maalattu. Minäkin olen vain painanut kuvioita sabluunatekniikalla, mutta noin saakin hienoja yksittäisiä kuvioita, pitääpä kokeilla. Penaalisi on tosi hieno ja niin siistin näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Se yksittäisten kuvioiden teko minuakin tässä maalaustekniikassa kiehtoi. Ei tarvitse taiteilla kalvosabluunaa vain yhtä kuvaa varten ja samaten moniväristen kuvien teko on helpompaa.

      Poista
  2. Hieno! Mukavaa, että innostuit kokeilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan mainiosta ideasta. Blogiasi on muutenkin kiva lueskella.

      Poista
  3. Aivan mahtavat vihaiset linnut!! Olet kyllä monitaituri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kaikenlaista sitä pitää aina koittaa.

      Poista
  4. Nyt vain kehittelemään omaa vihaista otusta, josta teet brändin. Vihainen siilikin taisi mennä talviunille, joten uusia hahmoja kaivataan. Penaali on varmasti mukava lahja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tänään touhusin kummipojan kanssa, joka on penaalin onnellinen uusi omistaja. Vihaisuus näköjään kyllä kannattaa tuolla hahmo- ja tuoterintamalla, kun kiroileva siili on myös yksi suosikeista meidänkin perheessä.

      Poista
  5. Tuo on kyllä hieno. Meillä lapset tykkäisivät taatusti myös tuollaisista.

    VastaaPoista
  6. Valloittava Angry birds-penaali:-)

    VastaaPoista
  7. Kiitos pirteistä kommenteistanne:)

    VastaaPoista
  8. Ihanan näköisiä töitä olet taas tehnyt :)

    VastaaPoista