Pääsiäisen munavuosikertoja

Olen osan pääsiäistä vanhempien luona. Täällä opituista pääsiäistavoista monet ovat kulkeneet mukana omaankin kotiin ja nyt niistä pääsee taas nauttimaan täällä aidossa ympäristössä. En mm. edelleenkään syö mämmiä kerman tai vaniljakastikkeen kanssa, kun olen lapsesta asti tottunut syömään sitä maidon kaverina. Täällä odottavat joka pääsiäinen myös joskus lukioaikoina tekemäni koristemunat, joissa muovinen muna on päällystetty kieputtamalla sen päälle jokunen kerros ompelulankaa. Näiden tekemisestä on kulunut sen verran aikaa, että en enää muista mistä idea tämmöisiin mahtoi syntyä. Todennäköisesti syypää on joku lehti, koska blogeista ei kai silloin oltu kuultukaan.

Pääsiäismunien maalaaminen oli lapsena suurta huvia. Ja kyllä niitä munia maalattiinkin, äiti sai varmaan posket lommolla puhaltaa munia tyhjäksi ja sen jälkeen olla leipomassa jotain siitä sisällöstä, joka munien maalaamisen näkökulmasta oli aivan turha. Meillä oli aina ihan tavallisia tusseja munanmaalauksen väreinä, ja monesti oli ongelmana, että tussi ei tahtonut tarttua kananmunan rasvaiseen pintaan. Vasta ihan hiljattain opin, että munan pinnan voi pyyhkiä etikalla, jolloin rasvaisuus katoaa ja värit tarttuvat paremmin.

Kokonaisia muniahan voi värjätä kätevästi laittamalla keitinveteen vaikka sipulinkuoria tai punakaalimehua. Sellaisia meilläkin joskus syötiin, varsinkin kellertäviä sipulinkuorimunia. Lapsena ne sipulinkuoret ihan vaikka vaan värjäystarkoituksissakin tuntuivat kyllä todella epäilyttäviltä, koska en tykännyt sipulista yhtään. Ehkä ihan hyvä, että silloin en tiennyt tätä minkä juuri pari päivää sitten kuulin televisiosta: keitettyjen munien värjäyksessä pitää käyttää syötäviä värjäysaineita, koska osa niistä imeytyy myös munan kuoren läpi! Olisivat kyllä munat jääneet tältä sipulikammoiselta syömättä:)

Nykyään sipuli käy ihan hyvin kaupaksi, eikä jokaista ruokaa tarvitse syynätä suurennuslasilla mahdollisten sipulinpalasten takia. Uusiin munanmaalaustekniikoihinkin olen törmännyt. En ollut koskaan kuullutkaan munien batiikkikoristelusta tai tai mehiläisvahan käytöstä, vielä vähemmän etikkasyövytyksestä. Aivan ihastuttavia koristemunia tuolla tekniikalla saa aikaan, mutta puuha vaatinee melkoista kärsivällisyyttä. Ottaen huomioon, kuinka särkyvää tavaraa koristelun kohteena oleva muna on.

Täällä sen sijaan nautitaan niistä vanhoista perinteisistä tavoista. Ja koristelluista munista, jotka varastoidaan munakennoissa yläkaapissa ja kaivetaan kerran vuodessa esille. Koristeltujen munien joukosta löytyy lukuisia minun ja siskoni maalaamia retrokaunottaria. Mutta onpa joukossa muutama sellainenkin, jotka äiti on maalannut josku yli 30 vuotta sitten ennen kuin talossa oli yksiäkään pieniä, koristemunia liian kovakouraisesti tutkailevia käsiä!

Nyt osaamme olla jo rikkomatta noita aarteita, mutta monien vuosien tauon jälkeen munakoristeet pitää taas nostaa vähän korkeammalle, ettei veljen reilu 1-vuotias poika ylety näihin harvinaisuuksiin. Onneksi näitä saa aina maalattua uusia, jos nyt käykin niin että jokunen menee rikki:)