Ei menny ihan niinku Strömssössä

Näin takatalven kourissa on mukava jutustella pehmeistä ja lämpimistä asioista kuten lapasista. Aina välillä käsityöprojektit eivät onnistu ihan niin kuin on ajatellut. Vaikka kuinka on hyvää tahtoa ja taitoakin, niin kaikki ei aina suju ihan yhtä aurinkoisesti ja näppärästi kuin Strömssössä. Tässä yksi sellainen tarina.

Sain syksylä Salaiselta Neuleystävältäni kauniin turkoosia täysvillaista paksua lankaa. Se alkoi heti muotoutua mielessä lapasiksi, kaveriksi samanväriselle huiville. Ei muuta kuin paksut puikot käteen ja palmikkokuviota neulomaan, sillä olin päättänyt tehdä turkoosit palmikkolapaset.

Lapaset valmistuivat nopsaan ja tietysti ne piti koeajaa heti seuraavana päivänä. Kriittinen arvio oli, että muuten hyvät, mutta hiukan liian väljät ja näistä tuulee läpi. Eli toisinsanoen olin ahnehtinyt liian  isot puikot ja neulos oli harvaa. Olo oli melkein sama kuin noin 10-vuotiaana ihan ensimmäisiä lapasia tehdessäni. Niistä toisen käden lapasesta tuli oikein mainio, mutta toinen, se jälkimmäinen, olikin sitten niin löysä, että kun käden painoi lumihankeen, tunki lumi lapasesta läpi.. Olinko siis nyt samassa tilanteessa kuin reilusti yli 20 vuotta sitten?

No, ehkä olin, mutta tällä kertaa kuvittelin olevani myös kekseliäämpi ja pystyväni korjaamaan tilanteen. Lapasia purkamatta tietenkin, koska mikään ei ole niin tylsää puuhaa kuin omien tekeleiden purkaminen. Siispä otin saavillisen lämmintä vettä ja Marseille-saippuaa ja ryhdyin huovuttamaan. Tarkoituksena oli saada lapaset kutistumaan hiukan pienemmiksi ja käsitellä pinta tiiviimmäksi. Lopputuloksena oli, että lapaset venyivät vaan entisestään ja kaikenlisäksi niiden kesti lämpöputkenkin päällä kuivua tuhottoman kauan ennen kuin pääsin testaamaan tuulenpitävyyttä ulos.

Lapasten testiulkoilutus oli pienoinen pettymys. Ihmettelin kovasti, miksi täysvillainen lanka ei ollut huopunut juuri ollenkaan. Lapasilla oli edelleen kokoa sen verran, että ne melkein putosivat käsistä. Ja niistä tuuli edelleen läpi. Seuraava askel olikin nakata epäonniset lapaset pesukoneeseen, villapesuohjelmaan puörimään. Tämän jälkeen sain onkia ne jääkylmästä vedestä, villapesuohjelma kun ei lainkaan linkoa pyykkiä.. Taas oli edessä sama kuivatusrumba ja kun vihdoin pääsin testaamaan tämän pesukonekäsittelyn jälkeen lapasia, tuuli niistä läpi edelleen!

Ehdin kyllä kerran jos toisenkin ajatella, että johan nyt on ihme, etteivät nämä huovu millään. Mielessä kävi myös, että ehkä lapaset olisi kannattanut purkaa sittenkin, heti ensimmisen käyttökokemuksen jälkeen. Nythän sitä ei enää voinut tehdä, koska ne olivat kuitenkin huopuneet sen verran, ettei purkaminen olisi onnistunut.

Lopulta jäljellä oli enää yksi keino. Uusi pesukonereissu ja tällä kertaa 50 asteessa. Olin jostain lukenut, että pesukonehuovutuksen yhteydessä koneessa kannattaa olla muutakin pyykkiä, niin huopuminen tapahtuu paremmin. Niinpä heitin koneeseen seuraksi yhden pellavapyyhkeen. Sehän nyt on sellaista kovaa ja tasaista materiaalia, johon villan kuidut eivät varmaan tartu eikä siitä irtoa mitään.

Niinpä. Ainahan sitä saa luulla kaikenlaista. Koneesta löytyi pari kutistuneita huopuneita pellavanukan peitossa olevia mykkyröitä. Huokaus. Oioin lapaset, nypin pyyhkestä irronneen ja turkooseihin villakuituihin tarttuneen valkoisen nukan pois ja venyttelin lapasia käteen sopiviksi. Nyt ne ovat ainakin huopuneet ja näistä ei taatusti tuule läpi!

Mitä tästä siis opin? Omia tekeleitä kannattaa purkaakin joskus. Mutta jotta ei joutuisi purkamaan, kannattaa tehdä seuraavaksi ja sitä seuraavaksi kirjoneulelapasia, niissä kulkee sen verran monta lankaa limittäin ja lomittain ja moninkerroin, että niistä ei taatusti tuule läpi.

Toivottavasti tämä takatalvi ei kestä kauaa niin että nämäkin lapaset saa pakata varastoon odottamaan ensi talven tuulisiä säitä:)