sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen munavuosikertoja


Olen osan pääsiäistä vanhempien luona. Täällä opituista pääsiäistavoista monet ovat kulkeneet mukana omaankin kotiin ja nyt niistä pääsee taas nauttimaan täällä aidossa ympäristössä. En mm. edelleenkään syö mämmiä kerman tai vaniljakastikkeen kanssa, kun olen lapsesta asti tottunut syömään sitä maidon kaverina. Täällä odottavat joka pääsiäinen myös joskus lukioaikoina tekemäni koristemunat, joissa muovinen muna on päällystetty kieputtamalla sen päälle jokunen kerros ompelulankaa. Näiden tekemisestä on kulunut sen verran aikaa, että en enää muista mistä idea tämmöisiin mahtoi syntyä. Todennäköisesti syypää on joku lehti, koska blogeista ei kai silloin oltu kuultukaan.


Pääsiäismunien maalaaminen oli lapsena suurta huvia. Ja kyllä niitä munia maalattiinkin, äiti sai varmaan posket lommolla puhaltaa munia tyhjäksi ja sen jälkeen olla leipomassa jotain siitä sisällöstä, joka munien maalaamisen näkökulmasta oli aivan turha. Meillä oli aina ihan tavallisia tusseja munanmaalauksen väreinä, ja monesti oli ongelmana, että tussi ei tahtonut tarttua kananmunan rasvaiseen pintaan. Vasta ihan hiljattain opin, että munan pinnan voi pyyhkiä etikalla, jolloin rasvaisuus katoaa ja värit tarttuvat paremmin.


Kokonaisia muniahan voi värjätä kätevästi laittamalla keitinveteen vaikka sipulinkuoria tai punakaalimehua. Sellaisia meilläkin joskus syötiin, varsinkin kellertäviä sipulinkuorimunia. Lapsena ne sipulinkuoret ihan vaikka vaan värjäystarkoituksissakin tuntuivat kyllä todella epäilyttäviltä, koska en tykännyt sipulista yhtään. Ehkä ihan hyvä, että silloin en tiennyt tätä minkä juuri pari päivää sitten kuulin televisiosta: keitettyjen munien värjäyksessä pitää käyttää syötäviä värjäysaineita, koska osa niistä imeytyy myös munan kuoren läpi! Olisivat kyllä munat jääneet tältä sipulikammoiselta syömättä:)


Nykyään sipuli käy ihan hyvin kaupaksi, eikä jokaista ruokaa tarvitse syynätä suurennuslasilla mahdollisten sipulinpalasten takia. Uusiin munanmaalaustekniikoihinkin olen törmännyt. En ollut koskaan kuullutkaan munien batiikkikoristelusta tai tai mehiläisvahan käytöstä, vielä vähemmän etikkasyövytyksestä. Aivan ihastuttavia koristemunia tuolla tekniikalla saa aikaan, mutta puuha vaatinee melkoista kärsivällisyyttä. Ottaen huomioon, kuinka särkyvää tavaraa koristelun kohteena oleva muna on.


Täällä sen sijaan nautitaan niistä vanhoista perinteisistä tavoista. Ja koristelluista munista, jotka varastoidaan munakennoissa yläkaapissa ja kaivetaan kerran vuodessa esille. Koristeltujen munien joukosta löytyy lukuisia minun ja siskoni maalaamia retrokaunottaria. Mutta onpa joukossa muutama sellainenkin, jotka äiti on maalannut josku yli 30 vuotta sitten ennen kuin talossa oli yksiäkään pieniä, koristemunia liian kovakouraisesti tutkailevia käsiä!


Nyt osaamme olla jo rikkomatta noita aarteita, mutta monien vuosien tauon jälkeen munakoristeet pitää taas nostaa vähän korkeammalle, ettei veljen reilu 1-vuotias poika ylety näihin harvinaisuuksiin. Onneksi näitä saa aina maalattua uusia, jos nyt käykin niin että jokunen menee rikki:)

15 kommenttia:

  1. Onpas upeita pääsiäismunia kaikki! Mukavaa pääsiäisenjatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Todella upeita munia. Mukavaa Pääsiäistä Sinulle

    VastaaPoista
  3. Hienoja munia ja hieno ajatus säästää ne hellästi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ollaan kotona aina säästetty lähes kaikki, siispä itsestäänselvästi koristellut pääsiäismunatkin varastoitiin tuleviksi pääsiäisiksi. Hyvin ovatkin säilyneet.

      Poista
  4. Vau miten kivoja! Kyllä noita kannattaakin vaalia yli vuosien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellisen hyvin nuo koristemunat ovat kyllä säilyneet. Mukava niitä on vuosien päästä kattella ja muistella maalaustilanteita.

      Poista
  5. Hienoja pääsiäismunia, varsinkin nuo langalla koristellut mahtavia. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Todella upeita koristemunia oli tuolla Turun näyttelyssäkin, vanhoilla kotinurkillani:)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Toivottavasti sinulla oli myös mukava pääsiäinen. Minun ja postin aikataulut eivät ole oikein sopineet yhteen, joten paketti odottaa vielä noutajaansa, vaikka saapumisilmoitus tuli jo ennen pääsiäistä.

      Poista
  7. Olivatpas nuo langan kera tehdyt hauskoja ja kauniita, en olekaan moiseen toteutukseen aiemmin törmännyt. Meilläkin kananmunia on joskus värjäilty, mutta yleensä kehno säilytys teki tehtävänsä ja pelkät pirstaleet jäivät muistoksi näistä kerroista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on joku todella hatara muistikuva siitä, että alkuperäisessä ohjeessa munat oli päällystetty jollain hiukan paksummalla langalla tai narulla. Kotona ei vissiin sattunut olemaan sitä mikä se alkuperäinen materiaali olikaan, joten lankasovellukseksi meni:)

      Poista
  8. Kuittaan haasteen suoritetuksi :)

    VastaaPoista