maanantai 27. helmikuuta 2012

Poncho työmatkakaverina


Jälleen on kilometri jos toinenkin kulutettu kaupungin julkisissa kulkuvälineissä. Seurana on viime aikoina ollut ruskeansävyistä Puro Batikia ja tulos tässä. Yhteiset matkat kovasti mielellään tykkäävät muotoutua juurikin tällaisiksi ponchoiksi. Oma lusikkansa sopassa on kyllä myös tuolla langalla. Se jotenkin tuntuu sopivan tähän malliin mainiosti. Novitan uusimmassa lehdessä en havainnut kevään uutuuslangoissa lainkaan Puro Batikia, joten  mahtaakohan uusia värejä olla kesäksi tulossakaan?


Kuvan taustalla näkyvät myös tuunatut puikkojen ja virkkuukoukkujen säilytyspurkit. Suolakurkkupurkin uudet vaatteet, lautasliina ja juuttinarua. Tuo naamiointi oli alkuun hätäratkaisu kun pelkät lasipurkit näyttivät ihan tylsiltä eikä aikaavievempiin väkerryksiin ollut olevinaan aikaa. Tuon kohdalla tosin näyttää käyneen samoin kuin Eiffel-tornin tai monen muun väliaikaiseksi alunperin tarkoitetun rakennelman ja ratkaisun: silmä tottuu ja purkit ja torni saavat jäädä. Parempaa aikaa ja koristeluinspiraatiota odotellessa. Ponchosta jäi lankaa keränloppu, joten sopivanväristä materiaaliakin olisi ihan kädenulottuvilla. Ans kattoo kuinka purkkien käy:)

13 kommenttia:

  1. Tosi kaunis poncho, lanka tosiaan sopii tuohon malliin. Varmasti ihanaa vetäistä tuo päälle jonakin sopivana kesäiltana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä sekä lämmittää että antaa ilmettä sopivasti. Niitä kesäiltoja siis odotellessa!

      Poista
  2. Totta, lanka sopii tähän malliin. Kaunis työ, jolla voi hurmata muulloinkin kuin kesäiltana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä voipi hurmata joku muukin kuin minä, heitin ponchon tuonne puodin puolelle.

      Poista
  3. Kaunis! Bussimatkoja on ainoastaan tuosta syystä ikävä, ne sopii niin virkkaustöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Lankakerä ja virkkuukoukku ovat hyviä syitä odottaa bussimatkoja:)

      Poista
  4. Tyylikäs, hienosti käytetty bussimatkat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johonkin nekin pitää yrittää käyttää, ei kai sitä nyt voi vaan istua:D

      Poista
  5. Kaunis poncho, lanka sopii siihen hyvin! Minullakin on tuota lankaa odottamassa ideaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka on kyllä yllättävän mukavaa akryylilangaksi. Minä olen tainnut kokeilla tuosta melkein kaikkia värejä joita parin vuoden aikana on ollut tarjolla:)

      Poista
  6. Komppaan edellisiä: hieno poncho ja siihen sopiva lanka. Minä oikein odotan nykyään palavereja ja julkisilla kulkuvälineillä liikkumista, jotta käsityöt edistyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne edistyy hitaasti mutta varmasti noissa ympyröissä:)

      Poista
  7. Aivan ihana on ja upean värinen:-)

    VastaaPoista