sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Sunnuntaiaamun rauhaa


Kun tekee töitä arkisin ja pääasiassa siihen yleisimpään toimistotyöaikaan, niin harvemmin on sunnuntaiaamuna herätys kello 04.00. Tänään sellainen osui kuitenkin kohdalle, kiitos lentokenttäkyytiä kaipailleen ystävän.

Tällaisina aamuna pääseekin sitten  nauttia aivan erityisistä asioista. On uskomattoman hieno tunne, kun saa ajella kaikessa rauhassa ihan yksin isolla leveällä kolme- tai neljäkaistaisella tiellä. Samaisella tiellä ajaminen tiettyihin kellonaikoihin arkena voi olla hyvinkin kuluttavaa ja raivostuttavaa matelevan autojonon takia. Mutta nyt siellä ei liikkunut juuri kukaan aamulla ennen viittä. Tie oli kokonaan minun! No, olenhan siitä muutaman sepelikiven verran veronmaksajana maksanut, joten mielelläni nautin tiestä juuri tällä tavalla.

Sen lisäksi ettei tiellä liikkunut muutamaa taksia lukuunottamatta juuri ketään, vallitsi ihana pysähtynyt rauha muuallakin. Joitakin koiranulkoiluttajia lukuunottamatta ei kotipihassakaan ollut vielä liikkeellä lenkkeilijöitä tai muita kulkijoita, eikä aamun tyyntä hiljaisuutta rikkonut mikään muu kuin rannasta kuuluvat vesilintujen yksittäiset huudot.


Nautiskelin kaikessa rauhassa aamun lehden seurasta, kun satuin katsomaan ikkunasta ulos. Saman tien sinne oli lähdettävä itsekin, kamera kainaloon ja pihalle. Todella upea auringonnousu näkyi osittain jo ikkunasta, mutta vielä hienommalta se näytti kun pääsin rantaan. Sen muutaman minuutin aikana jonka kuvauspuuhissa vietin, ehtivät värit jo haalistua ja päivä valjeta.

Auringonlaskun värit tulevat ja menevät aamu toisensa jälkeen. Kauniit värit on talletettu myös tuohon yllä olevaan huopakukkaseen. Se on oma tuliaiseni itselleni taannoiselta Tallinnan reissulta. Tuo kukka lähti ikäänkuin malliksi, mukaan tarttui myös erivärisiä villoja, jotta noita voi tehdä paljon lisääv vaikka auringonnousun kaikissa väreissä:) Ne saavat kuitenkin hetken vielä odottaa, tämä päivä kuluu ompelukoneen äärellä. Leppoisaa sunnuntaita teille kaikille!

5 kommenttia:

  1. Olipa kaunis sunnuntaiaamun kuvaus. Ja kuvassa värit, jotka olisin halunnut nähdä. :) Aurinkoista päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kaunis postaus! Hyvää päivänjatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kaunis huopakukkanen ja vielä kauniimman kuvan olet onnistunut ottamaan auringonnoususta. :)

    VastaaPoista
  4. Oletpas kauniin kuvan saanut.
    Oletkohan saanut jo pakettini?Torstaina sen jo lähetin joten periaatteessa pitäis perillä olla jo. :)

    VastaaPoista
  5. Auringonnousu oli kyllä tosiaan hieno. Kyllä tuo korvaa hyvinkin sen, että vääntäytyy ylös sängystä aikaisemmin kuin laki sallisi sunnuntaiaamuna:)

    Sny: Kiitos, pakettikortti tuli maanantaina, mutta tänään vasta pääsin postin liepeille sen aukioloaikana. Nyt on osa sisällöstä jo koeajettu ja paketistasi on tykätty:)

    VastaaPoista