lauantai 17. syyskuuta 2011

Omenainen poncho


Tällä viikolla koukku on heilunut työmatkabussin lisäksi omenaseurassa. Valmiina on taas yksi tilaustyöpncho, lankana vanha tuttu Puro Batik. Se vaan tuntuu sopivan tähän malliin niin hyvin.



Mutta takaisin omenoihin. Ponchoja täällä on nähty vaikka kuinka, mutta omenajutut ovat jääneet vähemmälle. Harmi kyllä, tykkään niistä kovasti. Yksi syys omenahiljaisuuteen on ihan varmasti se, että omia omppupuita ei tällä hetkellä tuossa kerrostalon seinässä kasva, mutta onneksi tähän aikan vuodesta niitä on kaupat ja torit pullollaan. Niinpä suurimpaan omenanälkään löytyy helpotusta läheltä.

Törmäsin tässä taannoin ihan sattumalta Mansikkamäki-blogissa Tarte Tatin -omenaherkun ohjeeseen. Tortun kerrotaan syntyneen jonkinlaisen väärinkäsityksen seurauksena ranskalaisten Stéphanie ja Caroline Tatitin emännöimässä Hotel Tatinissa 1800-luvun lopussa. Reseptin muotoutumiseen liittyy monia tarinoita.

Olen kokeillut monenlaisia omenareseptejä ja tätäkin olen jo aiemmin katsellut sillä silmällä, että tuollaista pitää kokeilla. Aiemmissa ohjeissa on karamellisoitu voita ja sokeria pannulla ja samaisessa astiassa koko herkku on paistettu uunissa. Koska itseltäni ei löydy minkäänlaisia valurauta- tai muita astioita jotka sopisivat sekä uuniin että hellalle, on kokeiluinnostus uinunut ruususen unta. Kunnes löysin juuri tuolta Mansikkamäeltä tämän ohjeen. Siellä herkku on tehty gluteenittomana, tässä ihan tavallisten venhäjauhojen versio:

Taikina:
2 dl vehnäjauhoja
125 g voita (kylmää ja ehdottomasti voita)
1/2 dl kylmää vettä

Päälle:

2 1/2 dl sokeria
n. 1 dl vettä
1 kg hapokkaita omenia
1/2 sitruunan mehu
1 rkl vaniljasokeria
(kanelia)
(voinokareita, yhteensä ehkä noin ruokalusikallinen)

Kuori omenat ja  poista siemenkodat. Paloittele omenat reilun kokoisiksi lohkoiksi. Purista joukkoon puolen sitruunan mehu.

Tee taikina. Mittaa jauhot kulhoon ja lisää paloiteltu, kylmä voi. Nypi seos murumaiseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Jos taikina vaikuttaa liian löysältä, lisää hiukan jauhoja. Laita taikina jääkaappiin odottamaan.

Kaada paksupohjaiseen kattilaan 2 1/2 dl sokeria. Kaada päälle vettä sen verran, että sokeri juuri ja juuri peittyy. Anna liemen kiehua hiljalleen sekoittamatta, kunnes se on kauniin ruskeaa. Itse keittelin aika pienellä liekillä ja aikaa tähän kului noin 45 minuuttia. Ota kattila heti pois liedeltä ja kaada liemi välittömästi tasapohjaiseen kakkuvuokaan (ei irtopohjavuoka). Esimerkiksi pitkulainen leipävuoka toimi mainiosti. Anna hetki jäähtyä ja kääntele sitten vuokaa niin, että reunatkin saavat sokerikuorrutuksen.

Lado vuoan pohjalle omenalohkot ja ripottele välillä vaniljasokeria ja hiukkasen kanelia päälle. Veistä vielä muutama pieni nokare voita omenoiden päälle. Kypsennä omenoita 200 asteessa noin 20 min.

Kauli sillä aikaa taikina vuoan kokoiseksi kanneksi. Nosta kansi omenoiden päälle ja jatka kypsentämistä 225 asteessa vielä noin 25 min.

Ota vuoka uunista ja anna rauhoittua viitisen minuuttua ennen kumoamista.

Nautitaan lämpimänä kylmän vaniljajäätelön ja kanelin kera. Nam nam:) Tämä herkku tuli syötyä niin vauhdilla, ettei kuvaajakaan ehtinyt asemiin, joten tämän myötä makoisaa viikonloppua kaikille!


5 kommenttia:

  1. Kauniin värinen poncho! Hei olen joskus miettinyt että olisi kiva kun olisi tuollainen mallinukketorso, osaatko sanoa mistä sellaista kannattaisi lähteä metsästämään?

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa herkulliselta tuo omenapiirakkaohje. Vastaavaa taikinaa olen monesti tehnyt, mutten sellaista sokerilientä.
    On taas kaunis poncho. Minustakin tuo lanka on erittäin sopivaa.

    VastaaPoista
  3. Eeva: oman mallinukkeni tilasin täältä: http://www.ompelijanmaailma.fi/verkkokauppa/index.tmpl?ryhma_id=77 Kyseessä on tuo Catwalk-nukke ja itse olen tykännyt tuosta kovasti

    Ingi: Odottelen jo ensi kesän Puro batikin värejä, koska ponchoilla tuntuu olevan menekkiä:)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana ponco! Hyvää viikonlopun jatkoa!! ps. tervetuloa blogiini..

    VastaaPoista
  5. Nätti poncho !
    Minulla on melko samanlainen, vain erivärinen

    VastaaPoista