sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Floota- ja farkkurintamalla tapahtuu



Kesäloman alkaminen on tuonut farkkukasan keskelle olohuoneen lattiaa. Sen ilmestymiseen on kaksikin hyvää syytä: lomanalkajaisinnostuksissani olen siivoillut vaatekaappia, joka on saanut luovuttaa muutamat farkut uusiokäyttötarkoituksiin. Lisäksi vanhatkin tuunaustarvikevarastot on kaiveltu esiin, koska lomallahan pitäisi olla aikaa tehdä kaikenlaista. Kuten madaltaa tätä materiaalikasaa:)




Suunnitelmia tuon farkkuläjän päänmenoksi onkin päässä jo monenmoisia, joten niistä lisää tuonnempana. Kunhan ensin realisoituvat ajatuksen tasolta jonkinlaiseksi, mistä voi ottaa valokuvia. Ensi hätään tein muutaman flootan lisää, kun käytössä olivat esimerkiksi pienillä metallinastoilla punteista koristellut tyttöjen farkut. Toinen puntti jäi vielä ehjäksi ja siitä saisi näppärästi esimerkiksi pienen kassin.


Monissa farkkujen yksityiskohdissa on metallia: vetoketjussa, napeissa, vahvistusniiteissä ja mahdollisissa koristeniiteissä ja -napeissa. Niinpä näissä flootissakin metallinen vetoketju näyttää huomattavasti paremmalta, jotenkin ilmeeseen enemmän sopivalta ja istuvalta. Ne vaan tuppaavat olemaan niin kamalan kalliita, 15 cm metalliketjut. Vaikka näissä töissä käytetäänkin paljon kierrätysmateriaalia, niin mielestäni kuitenkin esimerkiksi vetoketjujen tulee olla uusia, jotta kyseinen kapistus ei ainakaan heti hajoa. Vanhoista vetoketjuista voi sitten väkertää erilaisia koristeita jne., mutta varsinaisessa vetoketjukäytössä käytän vain uusia ketjuja. Niinpä olen aika usein haikaillut noiden kalliiden metalliketjujen perään.


Olin jokin aika sitten Tallinnassa käymässä ja siellä isossa Rocca al Mare -kauppakeskuksen Prismassa. Vertailin hintoja lankahyllyllä ja ihan sattumalta huomasin tarjolla myös sopivanvärisiä 15 cm metallivetoketjuja. Ja hinta oli alle puolet siitä, mitä ne täällä Suomessa maksavat! Prisma ei ehkä ihan ole se käsityöharrastajan ykkösostostelupaikka Virossa, mutta tällä kertaa sieltä tarttui mukaan iso kasa tuiki tarpeellisia vetoketjuja, joiden saumaaminen uusiin koteihin on parhaillaan menossa.

5 kommenttia:

  1. Kiitos. Näitä on tulossa lisääkin joulun myyjäissesonkia varten, kunhan oikeilta töiltä kerkiän tarttumaan farkkupinoon:)

    VastaaPoista
  2. Tuo koko idea on vaan niin mainio... En ole missään nähnyt vastaavia ennen!

    VastaaPoista
  3. Niinpähän nämä ovat:) Idea syntyi oikeastaan ihan vahingossa, mutta niinhän ne parhaat ideat usein tulevat. Siitä tullee tarinaa enemmän, kunhan seuraava erä näitä valmistuu.

    VastaaPoista
  4. Your rental should consist of all the taxes and extras so that your rental bill will be as per your expectation Places to visit

    VastaaPoista