perjantai 10. lokakuuta 2014

Roosa nauha -päivän jämälankakranssi


Tänään vietetään Syöpäsäätiön Roosa nauha -päivää. Olisikohan Aleksis Kivikin pukenut seitsemän veljestään pinkkiin? Kun 10.10. sattuu olemaan myös Aleksis Kiven päivä.



Siispä pinkit seiskaveikkakerät esiin ja tuumasta toimeen. Tämä lankakeräkranssi valmistui pienistä jämälankanöttösistä. Päivän väreissä tietysti. Olen siis tainnut joskus tehdä jotain muutakin tuon värisitä langoista, kun kerran niitä jämiäkin oli kertynyt:)



Kranssin pohjana rautalangalla ympyräksi kieputettuja pajunoksia. Pyörittelin lankajämistä pieniä, suunnilleen 2-4 cm halkaisijaltaan olevia keriä. Nuo pikkukerät on sitten kiinnitetty kranssipohjaan kuumaliimalla. Tuo kuumliimapistooli on kyllä varsin kätevä olemassa, mutta yleensä sitä tulee liimailtua samalla muutakin kuin olisi tarkoitus. Vähintään omia sormia..Hullun hommaa sanoisi joku. Mutta sopinee tähän päivään kuin nenä päähän tai kerä kranssiin, koskap tänään vietetään myös maailman mielenterveyspäivää.


Tämmöinen kranssi ei ole turhan tarkka siitä, minkälaisia lankoja se syö. Tähän käyvät käytännössä kaikki paksuudet ja laadut, kunhan värit jotenkin miellyttävät silmää. Jämälankojen lisäksi tähän onkin kätevää upottaa esimerkiksi kaikki jossain mielenhäiriössä kotiin kannetut ja myöhemmin laadultaan kelvottomiksi todetut akryylihirvitykset. Jos meinaan niitä jonkun muunkin kaapeihin on kulkeutunut kuin allekirjoittaneen:)


Roosa nauha -päivänä pukeudutaan myös pinkkiin. Ellei tuota väriä omasta vaatekaapista löydy, kannattaa käydä kurkkimassa vaikka Facebookin Saumanvara-ompeluryhmän Roosa nauha -hyväntekeväisyyshuutokaupassa. Huutokauppa on avoinna tänään klo 10-22 ja tarjolla on upeita käsintehtyjä ihanuuksia hyvän asian puolesta!

8 kommenttia:

  1. Aivan mahtava idea jämälangoille! Tämä pitää laittaa itselle muistiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä oivallinen keino hyödyntää pienetkin nöttöset. Ja kranssiahan voi lankakerien lisäksi tuunailla mielensä mukaan: lisätä helmiä, rusetteja, kylttejä jne.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Laitoin tämän työhuoneen oveen, jotta aamuisinsilmät ristissä töihin tullessa tulee heti hyvälle tuulelle pirteitä keriä katsellessa.

      Poista
  3. Ihana kranssi, juuri sopiva näihin kylmeneviin ja pimeisiin iltoihin! Lämpöä tuo sydämeen :). Tänään onkin paljon tapahtumia, mukava kun ihmiset jaksavat osallistua tärkeisiin asioihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pompuloiden näkemisestä nousee kyllä väkisinkin hymy huulille:)

      Poista
  4. Onpas suloinen kranssi. Kyllä se vaan niin on, että syksy vaatii vastaparikseen hieman pehmeää ja lämmintä lankaa, olipa se muodossa missä tahansa. Sinulla on lisäksi todella hyvä värisilmä, yhdistelmäsi sävyt sopivat todella kauniisti yhteen.

    Ja ihastellen tuota messupostaustasi luin, hihkuen samalla sisäisesti. Sain nimittäin aikaiseksi sopia matkaseuran Tampereen käsityömessuille eli vihdoinkin pääsen minäkin hipelöimään ja imemään inspiraatiota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Tampere, täältä tullaan! Suuntaan messuille perjantaina, josko vaikka törmätään?

      Poista