maanantai 12. maaliskuuta 2012

Minä ja poncho junassa


Jännä juttu. Minun kokemukseni mukaan useimmin käsitöitä julkisessa liikenteessä tekevän kanssa päätyvät juttusille miehet. Ja he eivät ole mitään Aarneja tai Carloseja, vaan semmoisia, joilla tuskin itsellä puikot tai koukut pysyvät kädessä. Tai korkeintaan siinä tarkoituksessa niitä voidaan kaivata, että virkkuukoukulla on kätevää rapsutella kipsin alla kutiavaa ihoa, jon on onnistunut itsensä telomaan.


Suunnilleen näin meni keskustelu, joka käytiin paikallisjunassa muutama päivä sitten:
- Tuleekos tuosta sellainen huivi joka sulla on kaulassa?
- Ei ihan, vähän jotain erilaista.
- Minunkin äiti kuto minulle sukat 40-vuotislahjaksi ja mulla on ne vieläkin. Ihan koskematta paketissa.
- Mmmhmm..
- Enkä aio niitä kyllä käyttääkään, niin kylmää ei tulekaan ettei tarkenisi tennissukilla.
- Mnnhmm..
- Ja emäntä kun kutoo niin piti pojan kanssa lähteä vallan evakkoon, kun lähti puikoista semmonen kilinä ettei sitä kestäny kuunnella.
- Emännälle voit kertoa vinkiksi, että niitä saa nykyään semmosia puisia puikkoja, jotka ei pidä juuri mitään ääntä.
- Ei sille tartte enää mitään kertoa, kun se lähti lätkimään jo vuosia sitten. Enää ei ole emäntää.
- Mmmhhmm..

Keskustelukumppanina junassa istui vastapäätä arviolta 50-60 vuotias mies. Jo ne parhaat villasukkansa nähnyt ja kuluttanut. Repliikeistä lienee helppo arvata, kumpi on sanonut mitäkin:)


Ei tullut tekeleestä huivia. Vaan tuli taas yksi poncho.  Lankana on sinisävyinen Puro Batik. Tämä on tällainen keväisen sulavan meren värinen. Tämä vie ajatukset jo pitemmälle kevääseen kuin miltä se ikkunasta katsomalla näyttää. Viileisiin kevätiltoihin tai kuulaisiin aamuihin. Ensimmäisiin sulan maan päiviin, jolloin puetaan päälle farkkuhame, napataan jalkaan tennarit ja lähdetään ulos ensimmäisen kerran ilman takkia pitkän talven jälkeen.


Noita päiviä odotellessa, hyvää alkavaa viikkoa!

12 kommenttia:

  1. Kaunis poncho :) Ei taida tarvita miettiä kumman repliikit on kumman :D

    VastaaPoista
  2. Kaunis on ponchosi. Olipas se erikoinen mies. Minullekin tulee yleensä miehet kommentoimaan, mutta yleensä kehuvat kuinka mukava on katsella kun joku vielä kutoo. Varsinkin lääkärin vastaanottoaulassa minulla on aina paljon ihailijoita, hihi :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis merellinen poncho, sopii farkkuhameen ja tennareiden kanssa erinomaisen hyvin. Mielenkiintoisia juttukavereita sinulla piisaa junamatkalla :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis poncho jälleen. Olen huomannut saman, että miehet tulevat juttelemaan, kun julkisesti neuloo tai virkkaa, ja lapset tulevat kyselemään, että mitä ihmettä minä oikein teen.

    VastaaPoista
  5. Huikean kaunis poncho! Tällaisen minäkin haluaisin! Kivasti kerroit junakeskustelustanne - ja samalla syntyy neuletta tai virkkausta!

    VastaaPoista
  6. Kaunis poncho. Monisävyinen lanka sopii siihen paremmin kuin hyvin.

    VastaaPoista
  7. Mitä tästä voisi päätellä, että tosi mies ei sukankutojaa tarvitse? Nätti poncho jälleen kerran.

    VastaaPoista
  8. sulla vaan tulee noita nättejä ponchoja,,,rupee ihan tuntumaan että pitäs itsekin. Kiva väri.

    VastaaPoista
  9. Vähänkö huvitti tuo junakeskustelu.

    VastaaPoista
  10. Kaikille: Heh, kyllä tuo tilanne huvitti minuakin aika tavalla:) Ponchosta tulivat niin mieleen kesä ja meri, onneksi ihan erilaiset asiat kuin se junassa kommentoija.. Hauskaa arjen tilannekomiikkaa joka tapauksessa.

    VastaaPoista