keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Pakkassään pitsisukat


Viikonlopun ahkeroinnin seurauksena valmistuivat yhdet UFO-sukat, jee! On se kummaa, miten jotkut työt yleensä edes ilman mitään kovin järkevää selitystä jäävät kaappiin tai laatikkoon pyörimään eivätkä tahdo valmistua sitten millään. Näiden sukkien luvattoman pitkään keskeneräisyyteen oli kylllä ihan olemassa syykin, joulunaika tunki neulomuksineen ja muine projekteineen edelle ja nämä saivat jäädä ufoutumaan. Olivathan kyseessä vain itselle tulevat sukat, joten niillä ei ollut kiire pukinkonttiin eikä myyjäispöydälle. Ja kun ei villasukkakelejäkään kuulunut, niin sukkamotivaatio oli hautautunut sinne samaan laatikkoon näiden tekeleiden kanssa.


Näiden sukkien ensimmäinen varsi on vilahtanut täällä blogissa jo joskus niin kauan sitten, että siihen tekstiin en taida kehdata laittaa linkkiä ollenkaan. Nyt voin sentään esitellä jo kaksi valmista sukkaa. Ei se vaatinut kuin yhden sunnuntai-iltapäivän rypistyksen ja pari työmatkaa edestakaisin ja viimeistelyn illalla kotona, niin sukat pääsivät valmiiden kategoriaan.


Nämä ovat toiset tällä mallilla tehdyt, ensimmäiset olivat marjapuuronpunaiset. Ja varmaan teen vielä kolmannetkin, tämä on mukavan simppeli ja kaunis malli. Nämä on noista ensimmäisistä poiketen tehty orjallisesti Novitan syksy 2011 -lehdessä olleen ohjeen mukaan lankaa ja puikkoja myöten. Lankana on seiskaveikan raitalanka ja puikkojen numero varren joustinneuleessa 3 ja muuten 4. Vähän näistä tuli kyllä löysät, vaikka ohjeessa väitettiin 39 numeroiselle jalalle sopivaksi. No pääasia että pysyvät ylhäällä ja lämmittävät jalkoja hameen kaverina.

Näillä saa oikein nätit ja sorjat sääret.


Tai sitten jotain ihan muuta! Katsokaapa vaikka itse:D Täällä räkätettiin kuvaajana toimineen miehen kanssa ihan kippurassa näille tolppajaloille.


Lopputulos on kuitenkin kaikista hassuista kuvakulmista huolimatta ehdottomasti plussan puolella, lämpömittari sen sijaan pysyy toivottavasti pakkasella ja sukille tulee paljon käyttöä.

22 kommenttia:

  1. onpas nätit :) tykkään! Vaikea kyllä sanoa miksi toiset projektit jäävät aina lojumaan pitkäksi aikaa keskeneräisinä. Minullakin tällä hetkellä varmaan kolme keskeneräistä neuletyötä lojumassa ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän niitä kertyy. Toisaalta on hyvä olla meneillään monentyyppisiä töitä, eihän aina välttämättä ole neulomisolo mutta sen sijaan virkkaaminen maistuisi.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvio on yllättävän helppo tehdä siihen nähden miltä se näyttää. Tuohon kun ei tarvita palmikkopuikkoa eikä muitakaan kommervenkkejä.

      Poista
  3. joskus se vaan on niin, että joku muu työ menee edelle, ja kostain syystä sen jälkeen on mukavampi aloittaa kokonaan uusi kuin palata siihen keskeneräiseen. mutta täytyy sanoa, että kannatti palata, sukat on kauniit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Monesti käy myös niin, että keskeneräisyys on pienestä kiinni ja kun hommaan ryhtyy, niin työ onkin yllättävän nopeasti valmis. Mikä on kyllä vaan hyvä juttu, niin on aremmin intoa käydä keskeneräisten kimppuun.

      Poista
  4. Kauniit sukat, malli on ihastuttava! Täällä lojuu myös keskeneräisiä nurkissa. Useimmat niistä valmistuvat joskus, ihan kaikki ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan siinä käy, jotkut ei vaan valmistu millään ja toiset ehkä hyvinkin pitkän keskeneräisyyden jälkeen.

      Poista
  5. Hyvältä näyttää. Sekä sukat että pakkanen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aivan ihania lumimaisemia on nyt tarjolla täällä etelässäkin. Pitäähän niissä liikkua maisemaan sopivissa sukissa:)

      Poista
  6. Tolppajalat..;) hih... kyllä se kuvakulma oli hauska !
    Kauniit sukat! ja varmasti kauniit sääretkin ;) sukkien alla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi, tuossa on noita muita kuviakin todisteena, ettei ihan tolppakategoriaan jumitu:)

      Poista
  7. Hih! Tutun näköiset sukat. Itselläni kun on samanlaiset. Malli oli kyllä tosi helppo ja mukava neuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muistan juuri sinun blogissa nähneeni tämmöiset ensimmäisen kerran ja ihmettelin, että miten joku on ehtinyt niin nopeasti lehden ilmestymisen jälkeen ehtinyt sukat neuloa.

      Poista
  8. Tosi hienot ja nätti väri. Olen saanut ihan samanlaisia tolppakuvia itsekin aikaiseksi :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen niin ihastunut tuohon väriin. Tolppiin en niinkään:D

      Poista
  9. Tervehdys! Olen viime talvena neulonut itselleni tällaiset sukat Koti-lehdestä otetusta ohjeesta, ja olen silloin myös aloittanut samalla pitsikuviolla lapasia, joista olen saanut aikaiseksi vain toisen ja varren toisesta... Nyt innostus iski, ja päätin neuloa sen toisenkin loppuun. En vain enää muista miten kuvio tehdään, ja olen hukannut ohjeenkin, enkä osaa "lukea" valmista työtä riittävästi, että voisin ottaa siitä mallia. Lisäksi olen laiska, enkä viitsisi alkaa kokeilemaan oikean kuvion tekemistä, kun sen pieleen menneeen purkaminenkin on ankeaa. Jokin haju minulla on tuosta kuvion tekemisestä, mutta ei riittävän tarkkaa muistikuvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan. Viime syksyn Novita-lehdestä tuon mallin itse bongasin, mutta olen nähnyt sitä muuallakin. Joten törmäät siihen varmasti jossain, ellei tuota Novita-lehteä löydy kirjastosta. Mallin nettiversio ei ainakaan omiin silmiini pikaisella etsimisellä osunut. Toivottavasti toinenkin lapanen valmistuu!

      Poista