tiistai 8. heinäkuuta 2014

Scarlett O'Hara kävi Fiskarsissa


Takana ihana, leppeän laiska lomapäivä Fiskarsin ruukkialueella. Alue ja varsinkin siellä sijaitseva, ja uskoakseni hyvin monien perhevalokuvakokoelmista löytyvä "Pikku-Pässi" -veturi ovat tuttuja jo lapsuuden perhereissuilta. Aina tuonne on kuitenkin mukava palata uudestaan. Muutaman vuoden välein. Kävelemään jokirantaan, inspiroitumaan alueen käsityöläisten taidonnäytteistä, nauttimaan herkulliset leivoskahvit ja tietysti tarkistamaan, onko se veturi vielä paikoillaan.


Fiskars ei pettänyt taaskaan, vaan tarjolla oli monenlaisia herkkuja. Päivä lähti mukavasti käyntiin Petris Chocolate Roomin porkkanainkiväärikeitolla ja suussasulavalla kakulla. Minä maistelin mustikkavalkosuklaakakkua, miehen lautaselle päätyi triplasuklaahoukutus. Peukut molemmille!


Fiskarsin kesä tarjoilee tänä vuonna myös paikallisen käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan Onoman pop-up myymälän sekä kesänäyttelyn RAJAPINNAT. Kesänäyttely esittelee mitä tapahtuu, kun luovat itsenäiset yhteisöt kohtaavat ja pohtivat käsityön, taiteen, muotoilun ja kaupallisuuden rajapintoja. Meiltä tuo näyttely jäi katsomatta, kun sisäänpääsymaksu ei houkutellut päivän edestakaisin kävelleitä jalkoja enää kävelemään lisää. Tulevana viikonloppuna ruukin alueella pidetään myös antiikkipäivät.


Fiskarsin ruukki täyttää tänä vuonna 365 vuotta. Kyseisiä juhlavuoden esitteitä oli jaossa jokaisessa putiikissa. Esillepanot vaihtelivat ja olivat välillä hyvinkin kekseliäitä:)


Koska ruukilla kerran on juhlat, pitäähän sinne tietysti pukeutua juhlavuoden vaatimalla tavalla. Aurinkoinen keli ja kukkamekko löysivätkin toisensa välittömästi. Mausteeksi kiilakorkokengät ja punaista huulipunaa niin jo vain kelpasi juhlia.


Ja mitä tekemistä tällä jutulla on Scarlett O'Haran kanssa? No eikös hänkin taikonut itselleen juhlamekon ja tanssihelmat vanhasta verhosta:D

Kesähelmojen resepti: Isokukallinen verho muutamalla eurolla SPR:n Kontista. Mekon yläosan kaava jonkun vanhan mekon kaavasta ja helma ommeltu neljästä kiilasta, jotka leikkasin ilman kaavoja niin leveiksi kuin kankaasta sai. 

6 kommenttia:

  1. Ihana kuvapläjäys, ihan selkeästi on ollut tosi mukavaa ja ihana on mekkosikin :) Fiskarsissa pitäisi kyllä taas joskus päästä käymään, on siellä niin oma tunnelmansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko sen tekee, näillä keleillä nautiskelee kun saa olla pihalla:)

      Poista
  2. Kaunis mekko, verhot ovat päässeet upeaan käyttöön! Punaiset huulet sopivat tosiaankin siihen :). Kuvista tuli hyvä mieli :). Fiskarsissa en ole koskaan valitettavasti päässyt käymään. Kaunis paikka ainakin kuvien välityksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekkoon on käytetty vain yksi 250x150 cm verho. Kun toista paria sille ei Kontissa ollut. Yllättävän paljon kangasta tuosta yhdestäkin riitti ja leveyttä helmoihin.

      Poista
  3. Hieno mekko! :) Itse asiassa Scarlett ei ommellut tanssiaismekkoa verhoista, vaan puvun, jonka hän laittoi päälleen mennessään Rhettiä tapaamaan, muistaakseni vankilaan. Sodan aikana oli puutetta kaikesta ja hänen vaatteensakin menneet sellaisiksi, ettei hän voinut niissä ihmisten ilmoille mennä, joten verhot täytyi uhrata. Suunnilleen näin se meni, jos oikein muistan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Scarlett taisi tarvita edustavan puvun, kun meni viimeisessä hädässä pyytämään Rhettiltä rahaa Taran kuluja varten, mikäli oikein muistan. Edustava vaikutus piti yhtä kaikki saada aikaiseksi ja tummanvihreistä samettiverhoista tehty leninki oli kyllä upea.

      Poista