keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Purkitettu kesä


Miten voikin joskus jonkun ihan pikkuhomman tekemiseen kulua mahdottoman pitkä aika? Tai tarkemmin sanottuna se aika kuluu siihen, että saa itsensä aloittamaan kyseisen homman. Tai jatkamaan kesken jäänyttä, kuten minulla kävi näiden kynäpurkkituunausten kanssa.


Jalostin viime kesänä sateenkaarilangan puikkopurkkien kylkeen ja jäljelle jäänyt kerä oli tarkoitettu värittämään työhuoneen kynäpurkkeja. Pesin ja varastoin lasipurkit ja aloitin päälisen teon viime kesänä, mutta kuinka ollakaan, keskeneräiset purkit ja sekalaiset lankanöttöset jäivät syystä tai toisesta pyörimään ompeluhuoneeseen eikä valmista tuntunut tulevan millään. Siirtelin niitä pois milloin minkäkin työn tieltä. Useinkin mietin, että nuokin olisi hyvä saada tuosta pois, että eihän se ole iso homma. Juuri sopivan aivotonta tekemistä työpäivän jälkeiseen puolikoomaan. Mutta virkkausvaihde tuntui olevan jumissa.


Purkkitekeleiden nomadielämä ompeluhuoneessa jatkui aina näihin päiviin asti.  Lopulta ryhdistäydyin, otin virkkuukoukun kauniiseen käteen ja taistelin purkit valmiiksi. Sisällä on pesty lasipurkki, päälinen virkattu jämäkeristä ja koristeltu nauha- ja pitsivaraston aarteilla. Sateenkaariasiathan ovat tällä viikolla pinnalla muutenkin, joten kannanpa korteni kekoon näiden tuunattujen kynäpurkkien muodossa:)

Ja siihen jäljellä olevaan virkkuuseen, viimeistelyyn ja koristeluun meni aikaa ehkä tunti..


Näihin on värikkäiden jämälankojen lisäksi säilötty nyt se kaikki kesän aurinko, joka ei ulkona suostu näyttäytymään. Viimeinen viikko ennen lomaa sujuu mukavasti noiden paisteessa ja lomalta töihin tullessa vastassa on iloisen värikäs purkkirivistö. Aurinkoa, kaikesta ulkona vallitsevasta koleudesta huolimatta!

7 kommenttia:

  1. Kivat purkit! Joskus jotkut hommat vaan jäävät, mutta sitten se tunne on todella huikea, kun ne vihdoinkin valmiiksi saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pienistäkin asioista tulee iso "nytminävihdoinkinsainsenvalmiiksi"-olo. Ja sitten ihmettelee, että miten ihmeessä en saanut tätä tehtyä aiemmin. Onpahan ainakin yksi keskeneräinen vähemmän:)

      Poista
  2. Nuo purkit on todella kivat. Itselläkin erinäisiä puolivalmiita projekteja pyörii nurkissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä taitaa kyllä olla vähän itse kullakin, vaikka muuta yrittäisi:) Innostun helposti uusista jutuista ja aina välillä jotkut vanhat jäävät siinä tohinassa vähän jalkoihin. Tai vähintäänkin viivästyvät.

      Poista
  3. Kiva idea ja purkit ovat tosi iloisen ja pirteän näköiset!
    No, nuota kauan kestäviä projekteja kyllä piisaa ja tunne on mahtava kun saa viimein valmiiksi:))

    VastaaPoista
  4. Hyvin taisteltu, hienoja purkkeja! :)

    VastaaPoista