tiistai 21. tammikuuta 2014

1554 reikää ja 107 lankakerää seinällä - Yarn storage wall


Täällä on viime päivät keritty vimmatusti lankaa. Valittu värejä, haettu kaupasta jopa muutama kriittinen puuttuva keltainen kerä, järjestelty, keritty ja taas keritty. Miksikö? Siksi, että meillä on nyt kotona tällainen, lankaseinä!


Mainio ja kaunis sisustuselementti valkoiseen portaikon seinään, joka kaipasi vähän väriä. Ja johon oli todella hankala keksiä mitään järkevää sisustuselementtiä. Lankaseinä varastoi itseensä reilut sata kerää, näyttää kauniilta ja toimii samalla akustiikkapaneelina. Voiko siis monikäyttöisempää kalustetta olla sellaisessa kodissa, jossa lankakerät ovat vallanneet hyllyt, kaapit, sängynaluset - ja nyt siis myös seinän:) Ja kyllä, niitä keriä jäi tämän jälkeenkin vielä sinne kaappeihin.


Idea lankaseinään lähti täältä. Kerrassaan nerokasta pohdintaa säilytyksestä, käytännöllisyydestä ja kauneudesta. Kaikki teemat iskivät suoraan tajuntaan ja kun sain miehenkin innostumaan asiasta, niin ei muuta kuin reikälevyn metsästykseen. Kummallakaan ei ollut suuria intohimoja alkaa porata satoja reikiä siisteihin suoriin riveihin, joten etsinnöt keskitettiin valmiiksi reiällisiin materiaaleihin.


Kaiken googlaamisen jälkeen raaka-aineet löytyivät kuitenkin yllättävän läheltä. Nimittäin vanhempien luota vanhasta navetanvintistä, jonne oli varastoitu mm. vanhoja sänkyjä. Ties mitä tarkoitusta varten olivat sinne päätyneet, mutta voilá, siinä se oli. Reiällinen sängynpohjalevy, täydellinen tähän tarkoitukseen!


Säästyimme siis 1554 reiän poraamiselta, mutta muilta osin tässä oli kyllä hiukkasen enemmän hommaa kuin alkuinnostuksessa tajusimmekaan. Levyn koko on 55x185 cm ja sen taakse on tehty tukeva kehikko, jotta reikäpaneeli saatiin pysymään kaikin puolin ryhdikkäänä. Ja kiinni seinään jollakin järjellisellä tavalla. Meillä remonttihommissa työnjako menee yleensä niin, että mies hoitelee sahaamista, poraamista, viilaamista yms. vaativat hommat ja minä heiluttelen maalipensseliä. Niinpä vietin mm. kolme tuntia maalaten noita reikiä, koska perfektionistin piti tietysti maalata myös ne. Vaikka 1554:stä reiästä ehkä vain 100 lopulta on näkyvissä..


Kun reikäpaneeli oli kasattu ja maalattu, alettiin ihmetellä, että miten se oikein kiinnitetään portaikkoon. Keittiöjakkaralla tai A-tikkailla kun ei portaikossa tehnyt oikein mitään. Koska kummassakaan ei ollut teleskooppijalkoja. Kyseisenlaiset tikkaat taitavat olla melko harvinainen luonnonvara, koska semmoisia ei löytynyt mistään edes vuokralle ja ainoat myynnissä olevat olivat ammattilaisvermeet ja hinta sen mukainen. Joten portaikkoon rakennettiin tasainen lava, jonka päällä seisovan keittiöjakkaran avulla ylettyikin helposti poraamaan seinään tarvittavat kiinnitysreiät. Samainen lava oli oivallinen apu kerien kiinnityksessä. Ja arvaan, että sitä tarvitaan aikanaan myös niiden irrotuksessa, kun inspiraatio kohdistuu juuri siihen kerään, johon ei ylety alakerrasta eikä portaiden ylätasanteelta:)


Äidin vanha kerintälaite huusi välillä muutakin kuin hoosiannaa, kun teolliset kerät muuttuivat kotitekoisiksi. Kullanarvoinen vempele tässä hommassa! Kerät päätettiin pähkäilyn ja testailun jälkeen kiinnittää reikiin ruuvattavilla lukkokantaruuveilla. Niitä onkin seinällä yhteensä lähes 1,5 kg! Lankojen painoa en ala edes arvailemaan.


Langat on laiteltu tuohon väreittäin. Samalla sitä huomasi aika tehokkaasti, minkä värisiä lankoja on tullut kaupasta kannettua kotiin. Ja mitä värejä taas ei omista juuri lainkaan.. Mukavaa väriterapiaa tämä joka tapauksessa on. Punaiset ja lämpimät sävyt ovat alaosassa. Tämä osa taideteoksesta näkyy alakertaan ja yhdistyy näin alakerran punasävyiseen sisutukseen. Portaita kiivetessä värit vaihtuvat viileämpiin ja johdattavat näin yläkerran rauhallisempiin sisustustunnelmiin.


Ei voi muuta sanoa kuin että tykkään! Tuosta tulee hyvälle tuulelle kun vain katselee. Ja tarkoitus tietysti on, että tuo inspiroisi käyttämään niitä laatikoiden kätköistä päivänvaloon päässeitä lankaihanuuksia, niin ei tarvitsisi ajatella pölyyntymistäkään:)

**********
The worlds best yarn storage idea is here! I got the idea from here and now we can enjoy our own yarn storage wall with over 100 balls of yarn and 1554 holes on the wall:)

35 kommenttia:

  1. Onpa ihana idea ja kekseliäs toteutustapa sängynpohjalevyistä lähtien! Pohdin ekan kuvan nähdessäni, miten olet saanut keristä noin symmetrisiä, mutta kerintälaite selittää. Itsekin mietin, että pölyä nuo saattavat vähän kerätä, mutta sittenpähän on käytettävä lanka-arkistojen aarteita vauhdilla, ennen kuin ne ehtivät pölyyntyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tuossa onkin ehkä se kolmanneksi paras juttu, että jos tuolla tavalla saisi langat vähän tehokkaammin kiertoon. Kun nyt niitä tuppaa jostain syystä kertymään paljon vauhdikkaammin kuin puikot heiluvat.

      Poista
  2. Aivan ihana! Todella upea idea ja varmasti kaunis katsella joka suunnasta. Kuvastaa hienosti asukkaan taipumuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tykkään sellaisesta sisustuksesta, joka jotenkin heti kertoo, minkätyylisiä ihmisiä talossa asuu. Ja tämä ainakin antaa hyvin osviittaa harrastuksista:)

      Poista
  3. Hauska juttu! Kaikkea sä keksitkin :) AM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netin ihmeellisessä maailmassa törmää vaikka mihin. Vaikka mielelläni kyllä omisin tuon idean itsellenikin, mutta tällä kerta joku muu ehti ensin. Ehkä voisi todeta, että kaikenlaiseen toteutukseen ryhdynkin:)

      Poista
  4. Hieno oivallus! Parasta tuossa on se, että käytetyn kerän tilalle on hankittava uusi, sillä muuten tauluun jää tyhjä kolo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan:) Tosin hankintamatka on tällä hetkellä melko lyhyt, kun keriä lymyilee vielä kaapeissa.

      Poista
  5. Aivan huippu idea! Tosi hieno sisustuselementti, eikä pelkkä koriste. :) Mielenkiintoista seurata, miten tämä taideteos muuttuu vuosien varrella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tuo inspiroi kovasti heiluttelemaan puikkoja ja sitä kautta vähitellen muokkaamaan teoksen ulkonäköä. Langoillakin voi maalata:)

      Poista
  6. Upea, oikea taideteos! Nautin suunnattomasti näistä säilytysideoista, jotka ovat samalla sekä hyödyllisiä että todella kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuun tuollaiset vetoavat myös. Siksi kai tämäkin osui ja upposi toteutukseen saakka.

      Poista
  7. Loistava idea! Ja upea väripläjäys. Jääkö taideteokseen "aukko", jos tietty lankakerä keskeltä teosta haluaa yhtäkkiä tulla vaikkapa pipoksi? Täälläkin talossa olisi portaikko. hmmm..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lankoja jäi vielä sen verran kaappien uumeniin, että sieltä löytyy paikkoja niiden kerien tilalle, jotka lähtevät käyttöön. Tosin, tuohan tarkoittaa, että tässä taloudessa olisi aina oltava vähintään noin 100 kerää lankaa, jotta taideteos pysyy voimissaan:D

      Poista
  8. Tosi kiva idea, näyttääkin niin kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä yhdistyy tosiaan monta hyvää ominaisuutta samassa. Ja sellaisiahan ne parhaat ideat yleensä ovatkin: et saa vain yhtä, vaan samalla monta, kun hankit sen yhden.

      Poista
  9. Vau, aivan upea! Täytyypä käydä kurkkaamassa linkkaamallasi sivulla, olisiko kankaillekin vastaavaa säilytysideaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäinen idea oli kai lähtenyt vähän siitä ajatuksesta, että miten tosityömiehet tarvikkeitaan ja työkalujaan säilyttävät: reikälevyssä olevissa koukuissa. Sopii kyllä tälle pehmeämmällekin puolelle oikein mainiosti tuo filosofia.

      Poista
  10. Voi ihana! Jotenkin osaan kuvitella tuon meille kotiin (vaikka tuollaista portaikkoa ei meiltä löydykään) Ja innokkaan kissamme Minnin roikkumaan sinne keskelle lankoja ;) Hmmm, saisikohan tuon isännän puhuttua askartelemaan tälläisen meillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kissa kruunaisikin tuon pehmeän kokonaisuuden:) Toivottavasti miehen houkuttelu askartelupuuhiin onnistuu!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos netin ihmeellisen maailman, sieltä tarttuu kaikenmoista hauskaa itsellekin kotiin toteutettavaksi.

      Poista
  12. Hienot sävytaulut. Tuosta on hyvä valita oikea sävy mukaan ja teos muuttaa muotoaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkee kyllä kerralla kaikenlaiset värit, mitä varastosta löytyy.

      Poista
  13. Miten sä raaskit käyttää niitä kun pitää "tuhota" hieno taideteos? Toisaalta siitä taas saa hyvän syyn ostaa lisää ihania lankoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jää nähtäväksi kuika tuo tuosta "tuhoutuu". Tosin, luultavasti se hyvä syy lankojen ostoon vie voiton ja väripinta vähän sen seurauksena elää.

      Poista
  14. Ihana! Meillä varmaan kissat sekois ja luulis et se on heitä varten! Mut on tuosta kiva valita langat työhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä kivampi suunnitella, mitä kaikkea voisi tehdä kauniista langoista:)

      Poista
  15. Voi olisipa minulla jossain tyhjää seinää! (lankaa kyllä on)

    VastaaPoista
  16. Upea taideteos, joka ilmeisesti elää tilanteen mukaan. Voi kuvitella, mikä nautinto on värejä sommitella ja ihailla päivästä päivään!

    VastaaPoista