perjantai 14. joulukuuta 2012

Meillä on uusi talo! - We have the new house!


Asunto ostettiin pari kuukautta sitten ja nyt ollaan jo kokonaisen talon omistajia. Nimittäin piparkakkusellaisen. Piiitkästä aikaa pääsin piparitalonrakennustalkoisiin, kun nyt on paikka (eli tarpeeksi iso pöytä), jossa mökin saa säilymään jotenkin ehjänä jouluun saakka. Kovin montaa päivää joulun jälkeen tämä mökki ei taida kestää. Sen verran ahkerasti tuota kattoa on jo kotijoukkojen osalta silmäilty, että se lähtee luultavasti ensimmäisenä heti kun purkulupa annetaan:)


Rakenteissa ei liene kuitenkaan vikaa eikä sen takia aihetta purkuun. Seinät ja katto ovat vankkaa Sunnuntain piparitaikinaa, rakennuspiirustukset ovat saman firman käsialaa. Piparkakkutalon osalta kun voi juuri ja juuri antaa sen verran periksi, että se tehdään kaupan taikinasta. Sitähän ei tehdä ainakaan meillä ensisijassa siksi että se maistuisi hyvältä (ainakaan taikinaosuus), vaan siksi, että se näyttää kivalta, tuoksuu jouluiselta ja siihen saa upotettua uskomattoman määrän karkkeja:)


Rakennuspuuhissa tosin joka kerta onnistun hankkimaan muutaman rakon sormiin. Mutta sellaistahan se usein on, fyysinen työ kuten rakennusurakka saattaa aiheuttaa rasitus- ja muita vammoja. Miten sitä vuodessa aina ehtiikin unohtaa, miten kuumaa se sulatettu sokeri oikein on.. Kerran vuodessa kirkastuu myös jokseenkin kouriintuntuvasti ymmärrys siitä, miksi meillä kotona äiti ei juuri tuon sokerisotkun takia ollut ollenkaan innokas piarkakkutalojen rakentelija.

Ne oikeat piparit tehdään edelleenkin itsetehdystä taikinasta tällä reseptillä. Ja niitä leivotaan huomenna, laitoin Tarja Turusen joululevyn soimaan ja hyppään tästä piparitaikinan tekoon!

**********

We have the new house! The ginger bread house, you know. I haven't done this kind of a house for years, because in a small apartment I haven't had any suitable place to keep it. Let's enjoy it now:)

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos:) Vähän on nurkkaliitoksissa toivomisen varaa, mutta kyllä talo pystyssä pysyy isommankin lumi(karkki)kuorman alla, joten ei huolta.

      Poista
  2. Kaunis piparitalo, itse olen ehkä kerran kokeillut. Äiti on tehtaillut meille aika monta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparitalo tuo monella tavalla jouluise olon, tekeminen, tuoksut ja koristelu. Ja syötävät koristeethan on ihan parhaita, ne voi tehdä joka vuosi uudestaan:)

      Poista
  3. Kaunis talo, vaikka ei ollutkaan ihan sitä mitä otsikosta ensimmäisenä tuli mieleen..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niinhän se oli vähän ehkä harhaanjohtava, muta ihan tarkoituksella:)

      Poista
  4. Soma kuin mikä ja varmasti maistuu hyvältä, vaikka onkin valmistaikinasta. On sen verran reilusti makeita koristeita. Meillä oli tänään piparipäivä. Taikinan tein aikaisemmin ja tänään sain pieniä apulaisia leivontatyöhön. Tärkeintä leipureilla näytti olevan, että käytetään mahdollisimman monia muotteja ja syödään paljon taikinaa. Perinteisiin tietysti kuuluu, että joku tulee jo kipeäksi liian monesta piparista. Toivottavasti sinulle maistuu piparit vielä leivonnan jälkeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noinhan se leipominen menee:) Täällä taikina odottaa vielä jääkaapissa, mutta osa siitä on kyllä tullut jo syödyksi.. :)

      Poista
  5. Tosi söpö talo. Meillä leivotaan myös pipareita tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin toivottavasti leivotaan tänään, ettei taikina ehdi mennä parempiiin suihin ennen kuin ensimmäistäkään piparia on saatu paistettua. Miksi kummassa se taikina onkin niin hyvää..?

      Poista
  6. Onpas ihana piparitalo! Koristelut ovat tosiaan osuneet todella kohdalleen, yhtä aikaa rennon, suloisen ja söpön näköinen mökki on tosiaan kyseessä. Ja etenkin nuo lumipallolyhdyt/kasat pihalla, sulin niiden kohdalla täysin <3

    Minäkin tykkään tehdä piparitaikinan itse. Ainut vika tuntuu olevan se, että pipareita ei meillä taloudessa juuri kukaan syö, sitä taikinaa enemmänkin :P Joskus pohdittiin miehen kanssa, että sekin on parhaimmillaan, kun kattilassa on vasta rasva ja siinä ne ihanat piparimausteet, että mitäpäs jos tänä vuonna kakkuset olivat nestemäisessä muodossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nähty sekin, ettei piparitaikina ole ikinä ehtinyt valmiiksi pikkuleiviksi, vaan joulun mauista on nautiskeltu ihan vaan taikinana:) Ihanahan kardemumman, kanelin, neilikan, inkiväärin ja pomeranssinkuoren aromeista on nauttia missä muodossa tahansa.

      Poista