torstai 28. kesäkuuta 2012

Virkattu kesälomatunika / Crocheted summer holiday tunic


Yksi aamu enää töitä ja sitten lomalle! Vaikka säätiedotus sanoisi mitä, niin tämä tunika vie ajatukset väkisinkin kesäisiin maisemiin, turkoosina kimmeltävään mereen, lämpimään tuuleen ja pehmeään hiekkaan, joka tarttuu ruskettuneisiin varpaisiin.


Ja tässä siis yksi syy, mksi täällä on viime aikoina ollu ehkä hiukkasen hiljaisempaa, kun koukku on suihkinut tämän parissa. Tämä oli mukana juhannusreissulla ja tällä viikolla asunnon ainut vapaa lattiapinta-ala oli hätää kärsimässä, kun pingotus oli käynnissä. Tunika valmistui parahiksi työkaverille ennen lomia ja pikkulinnut lauloivat, että juhannusreissun lisäksi tällä lienee kesälomalla tiedossa matka ainakin Savonlinnan oopperajuhlille.


Vaikka kyllä melkein omin tämän jo itselle, kun väri oli niin kaunis! Ja päällä muutenkin tämä näytti paljon paljon kivammalta kuin tuolla mallinukella. Joten olisko tässä sitten itsellekin kesäkäsityö?


Ohje on Novitan kesä 2009 -lehdestä. Lankana Hjertegarnin Blend Bamboo ja koukku nro 3,5. Lankaa kului hiukan vajaa 450 g. Tuo bambulanka on kyllä tosissan pehmeää ja valuvaista. Tämän kanssa ei tulllut ainakaan sellainen olo, että vyötärölle olisi yhtäkkiä ilmestynyt ylimääräinen pelastusrengas. Joidenkin kankeammasta langasta tehtyjen vaatteiden kanssa kun on saattanut semmoistakin käydä. Tosin kuka käskee tehdä empirelinjaista pitsineuletta pienellä koukulla Kotiväki-langasta, kysyn vaan!

                                        *******************************************

One morning to wake and after that - summer holiday is waiting!! You can take first virtual steps towards the holiday and nice thoughts about warm wind and sand on the beach by seeing this turquoise tunic. This is for one of my colleagues at work. Weather forecasts have not been so sunny indeed, but hopefully that's going to change after the beginning of holiday.

Tunic has made about Hjertegarn Blend Bamboo. Almost 450 gr yarn was needed an I did this with hook number 3,5. The pattern is available in Finnish in Novita summer 2009 magazine.

21 kommenttia:

  1. Ihanan sininen, kaunis ja raikas jakku!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väristä tykkään itsekin mahdottomasti. Turkoosi on NIIN kesäväri!

      Poista
  2. Upea tunika! Kyllä nyt kelpaa aloitella loma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Kiva kun saa sekä työpöydältä asioita pois että sitten tämmöisiä vapaa-ajan projekteja valmiiksi ennen lomaa. Jotta voi sitten lomalla aloitella uusia:)

      Poista
  3. Tuo on ihana! Kyllä sinun pitää tuollainen nyt itsellesikin tehdä kesälomalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä jäi kyllä aika tavalla kutkuttamaan. Ja onhan lomalla aikaa koukuta:) Ja se saattaisi valmistuakin niin että tuosta pääsee nauttimaan jo tämän kesän lämmössä. Kun sitä lämpöä nyt vaan tulisi!

      Poista
  4. Siis UPEA, UPEA ja vielä kerran UPEA !!!
    Todella kaunis !!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin monia virkattuja pitsitunikoita sinun blogissasi ihaillut, joten oli jo aikakin täälläkin saada jotain aikaan sillä saralla:)

      Poista
  5. Aivan upea tuo on:) Varmasti on kaunis päälle puettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmeä lanka teki vaatteesta todella joustavan ja niinpä se myötäili oikein nätisti vartalon kaaria. Yhtään kuvausassistenttia vaan ei sattunut olemaan kotkosalla, niin piti täällä tyytyä tuon mallinuken poseerauksiin.

      Poista
  6. upea tunika, todella kaunis. ja värikin ihan nappiin :)) tuommoisen voisin virkata... paitsi että kroppaa, jonka tuo vaatii, en oo peilistä lötänyt enää viiteentoista vuoteen :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri on kyllä todella nappiin! Nyt pitäisi vaan sitten keksiä, että jos ei ihan samanväristä viitti ittelle tehdä, niin mikä olisi toinen yhtä hyvä väri..? Ja eiköhän tuo istu monenmallisille vartaloille.

      Poista
  7. Onpa kaunis, kelpaa siihen pukeutuneena kesäturuilla ja toreilla tepastella :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis. Nyt kyllä harmittaa, kun en ole turkoosi-ihminen.

    VastaaPoista
  9. Aivan mahtavan kaunis tunika. Väri tuntuu korostavan tuota kauneutta!

    VastaaPoista
  10. Upea, ja väri tuo kuviot niin kauniisti esiin, ihana kerta kaikkiaan!

    VastaaPoista
  11. Santra, Tuulikki, Tarja ja Lea: Kiitos! Alkuperäisessä mallissa tuo tunika oli valkoinen, se väri sopi myös tosi kauniisti hiukan ruskettuneen mallin päälle. Tosin kuvissahan kaikki vaatteet näyttävät yleensä niin näteiltä ja karu totuus koittaa kun sovittelee samanlaisia itselle..

    VastaaPoista