maanantai 12. joulukuuta 2011

Sädehtivä virkattu heijastin


Ulkona jatkuu pimeys ilman lunta, joten valoa ja lumihiutaleita täytyy sitten tehdä omin neuvoin, kun taivaalta niitä kerran ei ole luvassa. Olenkin ryhtynyt tähtitehtailijaksi. Viikonlopun myyjäisiin ja ensi keskiviikon työpaikalla oleviin myyjäisiin olen virkannut lukuisia tärkättyjä tähtiä. Samaten koukulta on putoillut myös virkattuja heijastintähtiä.


Olen tässä käyttänyt heijastinlakaa ja valkoista virkkauslankaa yhdessä, koska mielestäni kaksinkertaisestakin heijastinlangata tehtynä tähdestä olisi tullut liian lepsu. Heijastinlanka yksinään ei muutenkaan ole niitä mukavimpia virkattavia, joten tavallisen langan lisääminen sille kaveriksi helpotti urakkaa huomattavasti. Mallin virkattuihin tähtiin nappasin Suden Idealootan kautta.


Ripustuslenkit on tehty nauhoista, joita monissa kaupan vaatteissa on helpottamassa vaatteen ripustamista vaatepuulle. Nuo pitkät ripustuslenkit kuitenkin helposti tunkevat näkyviin jostain reunasta kun vaate on päällä, joten yleensä leikkaan ne pois. Ja laitan talteen. Kauniita ohuita satiininauhoja voi sitten hyödyntää vaikka näin:)

Tärkkääminen jäi näiden kohdalla vaan haaveeksi. Kaikenlaiset tärkit sulaisivat tuolla sateissa pois silmänräpäyksessä ja tahmainen tai liimainen tärkki tuskin parantaisi tähtien heijastinominaisuuttakaan. Mutta eiköhän näillä nyt näytä tuolla räntäsateessakin:)

11 kommenttia:

  1. Kauniita! Minäkin yritin tässä taannoin käydä ostamassa heijastinnauhaa/-kangasta. Kangasliikkeen myyjä sanoi että nauhaa ja kangastakaan ei enää maahantuojalta saa kun heijastimiin on tullu tiukat määräykset. Heijastuspinta ei ole läpäissyt testejä oikeen mistään näistä olemassaolevista kankaista ja nauhoista. Ainoastaan leveetä nauhaa saa mikä on merkitty muistaakseni M3-merkinnällä. Tätä käyttävät puvuissaan mm. poliisi ja pelastushenkilöstö. Ite kaupan heijastimissakin pitää olla tiukat kriteerit, mikä riittää heijastimeksi. =(

    VastaaPoista
  2. Etana: Kiitos, mukavaa, että tykkäät!

    Minjaana: Tuo on kyllä hyvä pointti. Olen myös ymmärtänyt, että nämä kauissa myytävät langat eivt täytä niitä virallisia heijastinten turvakriteereitä. Näihin on varmaan paras suhtautuakin ensisijaisesti koruina/koristeina ja se heijastavuus on pelkkää plussaa sen lisäksi. Ei pelkän tämmöisen varaan kannata talvinäkyvyyttään kyllä laskea, mutta tuskin siitä silti haittaakaan on.

    Mirjami: Tällaiseksi se virkkauskokeilu sitten jalostui. Näitä on keskiviikkona tulossa myyjäisiin:)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania on :) Olisipa ihanaa jos osaisi tehdä tuollaisen!

    VastaaPoista
  4. Lila: Kokeilemaan vaan rohkeasti, malli oli tosi simppeli ja heijastinlangan luonteeseenkin tottuu pian.

    VastaaPoista
  5. Hienoja heijastimia ja ihanan värisiä ripustuslenkkejä. Minäkin säästän vaatteista lenkit, ei vaan ole vielä tullut paljon käytettyä niitä. Hyvä idea laittaa niitä heijastimeen.

    VastaaPoista
  6. Kivoja tähtiä! Hyvä idea tuo kahden langan yhdistäminen. Itse olen nimittäin virkannut vain heijastinlangasta eikä ne pysyneet oikein kuosissaan. Mukavaa jouluaikaa, itselläni huomenna reissuun lähtö!

    VastaaPoista
  7. Kauniit heijastimet !
    Noita pitää ilokseen, myös valoisalla :)

    VastaaPoista
  8. Laura: Ripustuslenkeillä näihin sai vähän väriä:) Samalla paljastuu näköjään myös, minkävärisiä vaatteita mun vaatekaapissa majailee.

    Ingi: Saman huomion olen tehnyt, pelkästä heijastinlangasta tuli kaksinkertaisenakin vähän kurttuisia. Pelkän heijastinlangan kanssa touhutessa piti myös joko yrittää arvioida tarvittavan langan määrä ja katkaista se pätkä yhdestä rullasta kaksinkerroin laitettavaksi tai sitten ostaa heti kaksi rullaa ja juoksuttaa lankaa kummastakin. Tämä heijastinlangan ja tavallisen virkkauslangan liitto toimi kyllä hyvin.

    Anneli: Niinhän se on, ne toimii valoisassakin mukavina koristeina. Ja talvimielen tuojina.

    VastaaPoista