Karkkikoruneitsyyden menetys

Jouluun kuuluvat enkeleiden lisäksi erottamattomasti myös makeiset. Ja kaikenlainen muukin hyvä, kiireetön ja runsas syöminen. Lapsena ne lahjat tietysti useimmiten olivat Se juttu, mutta näin aikuisena hyvä ruoka ja leppoisa tunnelma ovat alkaneet saada entistä suurempaa merkitystä.

Opiskeluaikana olin monena jouluna töissä Vapaavalinnan kassalla. Vetelemässä viivakoodeja suklaarasioista, marmeladipaketeista, suklaajoulupukeista ja mitä erilaisimmista muista makeista herkuista. Siinä kassahihnan takan jotenkin konkretisoitui verkkokalvoille se, kuinka paljon ihmiset oikein ostavat makeaa jouluksi. Välillä olin innoissani siitä, kinka edullisesti noita suklaarasioita pystyin henkilökunta-alennuksella kantamaan kotiini. Toisinaan taas koin todellista kauhua kaikesta siitä rasvan ja sokerin määrästä, joka niiden suklaavuorien myötä itse kunkin mahaan (ja takapuoleen) joulunpyhinä kertyi.

Kaikesta näennäisestä kaloriahdistuksesta huolimatta suklaa on kyllä minulle edelleen se juttu. Ilman sohvannurkassa syötyä suklaarasiaa ja hyvää kirjaa joulu ei tule. Ihan sama, onko ulkona vesisadetta, pakkasta vai lunta, onko tuvassa kuusta tai käykö joulupukki, mutta ilman tuota suklaista lukuhetkeä joulu ei tunnu joululta.

Jokusia makeita on tullut kannettua kaupasta kotiin tänäkin jouluna. Mutta teinpä myös tämmöisiä, hyvin vähäkalorisia herkkuja. Fimo-massasta tehtyjen karkkikorujen kiistaton kuningatar taitaa olla Elvari, mutta ovat niitä huomioni mukaan kokeilleet todella monet muutkin. Kukin vähän omalla tyylillään. Joten menetin sitten minäkin neitsyyteni näille herkuille.

Ja ai että, kuinka mukavaa puuhaa näiden leipominen olikaan! Pesin tyhjästä, suorakylkisestä viinipullosta etiketit pois ja valmiina oli sileäpintainen, tarttumaton kaulin. Tampereen kädentaitomessuilta mukaan oli tarttunut Fimo-paketteja niiin vaahtokarkkien kuin englanninlakujenkin väreissä. Sitten vaan aloin kaulita, leikata ja kiertää. Ja lopputulos on varsin herkullinen. Jopa siinä määrin, että koruja kootessani ja pöydälle leviteltyjä lakupaloja katsellessani iski vallan mahdoton karkkinälkä. Että miksi mitään näistä ei voi syödä!

Lopputuloksena herkullisia avainnauhoja ja syötävän hyviä korvakoruja. Sitä voi sitten aamuisin pohtia, että olisiko tänään lakupäivä vai olisinko kuitenkin hempeällä tuulella ja valitsisin vaahtokarkit? Ja kuinka kollegojen makeanhimot herätellään iltapäivän heikkona hetkenä kesken tylsän palaverin, kun ilmestytään paikalle lakunauha kaulassa:)

Näiden makeiden ajatusten voimalla aion tänään käydä joulusiivouksen kimppuun. Mäntysuopavettä saunan lauteille, sitruunasuihketta keittiön välitilan laatoille ja matot pihalle tuulettumaan. Kuinka teillä joulusiivoukset etenevät? Vai onko niin, että se on ihan sama milloin siivoaa eikä joulu aiheuta normaalia suurempaa trafiikkia siivouskaapilla?