Rampamuhveja ja kangasnuukailua

Meille ilmestyi uusi pihapöytä. Juuri silloin, kun kelit elokuun puolessa välissä kääntyivät sateisiksi. Siellä se kauan odotettu ja pitkin kesää suunniteltu pöytä nökötti yksikseen sateessa ja huolella tehdyt liitokset pääsivät heti tulikokeeseen sään armoille.

Tosin, ei tuo pöytä ihan vaan ilmestynyt, vaan kulki pitkän ajatustien ennen päätymistään meidän pihaan. Jo viime kesänä reilun kymmenen vuoden ikäinen ruskea -  tiedätte sen tavallistakin yleisemmän pihakalustemateriaalin - pöytä alkoi näyttää siltä, että se kaipaisi uusimista. Tai vähintäänkin kunnon hiomista ja öljyämistä ja pientä lisäosaa. Pöytään kuuluvat tuolit olivat myös tulleet tiensä päähän, joten päätimme luopua opiskeluaikana ostetusta halpahalliversiosta ja katsella tilalle jotain kokonsa ja tyylinsä puolesta paremmin nykyisiin tarpeisiin ja maisemiin sopivaa.

Sepä ei kuitenkaan käynytkään ihan helposti. Sopivia ehdokkaita ei oikein ollut, koska kaikki olivat joko liian suuria, liian metallisia, liian kalliita tai muuten vaan rumia. Uudet tuolit löytyivät Prismasta, mutta pöydän osalta kalusteliikkeiden kesäpihat jätettiin rauhaan ja suunnattiin sen sijaan puutavara- ja työkalukauppaan ja aloitettiin naapureiden häiritseminen iltaisin milloin sirkkelin, yläjyrsimen tai hiomakoneen äänillä. Pöytäprojektin aikana ostoskoriin eksyi myös tutumpien ruuvien ja pulttien lisäksi rampamuhveja! Arvaatteko missä niitä tuolla lymyilee?

Nyt lopputulos on täydellinen! Ja näin se meillä yleensä tehdään: yhdessä suunnitellaan ja ideoidaan, minä piirrän ensimmäisen luonnoksen ja  mies sitten sen piirustuksen, jossa mitat ovat kohdallaan ja jonka mukaan oikeasti voi alkaa pätkiä puuta sopiviksi paloiksi. Ja joka on tehty millimetripaperille. Kun matikka ei edelleenkään ole mun vahvimpia puolia:) Mies meillä huolehtii sahaamisesta ja kasaamisesta, minä taas maalauksesta ja viimeistelystä. Ja siitä, että tuossa on istuntyynyt.

Istuintyynyjen sisällä on kaksi ohutta superlonlevyä jostakin ikivanhasta, jotakin tuntematonta  projektia varten säästetystä patjasta. Ne vanhempien varastot, tiedättehän:) Mies keksi vielä, että laitetaan superlonien väliin yhdeksi kerrokseksi pala retkipatjaa, jolloin tyynystä tulee sekä jämäkkä että kosteutta hylkivä. Päälikangas on auringon, sateen ja homeen kestävää Sunbrella-kangasta Eurokankaan valikoimista. Aikaisemmin olen mm. tehnyt tuosta kankaasta uimakassin*klik* ja todennut kankaan erittäin näppäräksi. Piha on aurinkoinen, joten edellisen pöydän punavalkoraidalliset tyynyt haalistuivat alta aikayksikön sen näköisiksi, kuin olisivat olleet pihalla 20 vuotta. Ja eikös nuo käytettäviksi kumminkin ole tarkoitettu, eli näissä päätettiin nyt panostaa oikeasti toimivaan kankaaseen.

Pöydässä toistuu sama muotokieli kuin pihaan johtavassa portissa. Valokuvaaja on jalanjäjestä päätellen hyppinyt myös aamukasteisella nurmikolla:)

Olin laskenut, että raidallista kangata tarvitaan 150 cm, jos kankaan leveys on samainen 150 cm. Tuo raidallinen värivaihtoehto oli tilauskangas, joten tarvittava määrä piti päättää etukäteen. Kankaan todellinen leveys oli kuitenkin vain 135 cm, mutta jossain mielenhäiriössä (se matikka..) kumminkin tilasin kangasta vain alkuperäisen ajatuksen mukaan 150 cm. Niinpä tyynyistä muodostui melkoinen palapeli, kun ylimääräisiä saumoja piti tehdä vähän sinne ja tänne ja samalla saada raidat täsmäämään. Kyllä muutaman kerran tuli siinä ommellessa mieleen, että kannattikkohan tässä kohtaa nyt 15 euron (puolen metrin verran kangasta) säästö, kun ompeluun mennyt aika oli moninkertainen alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna. No, kaikki ei aina mene niinkuin Strömssössä, mutta lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen!

Miksi sitten pitää yrittää tehdä istuintyynyjä itse, kun niitä ovat kaikenmaailman maskut pullollaan ja puoli-ilmaiseksi varsinkin näin syksyllä, kun varastot myydään tyhjiksi? No siksi, että en halunnut tummansinisiä tai ruudullisia tyynyjä, joita mlkein pelkästään noissa tuntuu olevan tarjolla. Ja siksi, että halusin juuri oikeankokoiset ja -väriset, noihin tuoleihin sopivat yksilöt. Ja siksi, että osasin tehdä sellaiset. Minä itte, eihän se nyt ole vain parivuotiaiden lasten etuoikeus ajatella noin:) Lisäksi kuvittelin itselläni olevan myös aikaa (ja laskupäätä) tuohon.

Nyt kun kesäkelit ovat taas täällä, pöydän ympäriltä puuttuvat ainoastaan istuskelijat! Mies on reissussa, joten aurinkoinen aamukahvihetki Hesarin seurassa odottaa pehmeillä tyynyillä istuskellen:)